Hannah Arendt

Wikipedia

Hannah Arendt (s. 14. lokakuuta, 1906 - k. 4. joulukuuta, 1975) oli 1900-luvun tärkeimpiin lukeutuva saksalainen filosofi ja poliittinen teoreetikko, joka tunnetaan tutkimuksistaan totalitarismin ja poliittisen filosofian alalla.

Arendtin työt tutkivat valtaa, politiikkaa, auktoriteettia ja totalitarismia. Hänen kirjansa totalitarismin juuret yritti selvittää fasismin ja kommunismin juuria aina anti-semitismiin asti. Työ oli kohuttu uudenlaisen paradigmansa johdosta, sillä aikalaiset pitivät yleisesti fasismia ja kommunismia toistensa vastakohtina. Arendt pyrki todistamaan, että vaikka ideologisen sisällön osalta näin olikin, ideologian muoto, loogiset johtopäätökset ja poliittisen järjestelmän käytännön toteutus olivat samankaltaisia. Arendtiin vaikuttaneita ajattelijoita ovat erityisesti Aristoteles, kirkkoisä Augustinus, Immanuel Kant, Friedrich Nietzsche, Karl Marx, Martin Heidegger, Karl Jaspers ja Franz Kafka.

[muokkaa] Elämäkertaa

Arendt syntyi Königsbergissä juutalaiseen perheeseen. Hän opiskeli filosofiaa ensin Martin Heideggerin alaisuudessa Marburgissa vuosina 1924–25; Arendtilla oli Heideggerin kanssa rakkaussuhde, mikä on aiheuttanut kohua Heideggerin myöhemmän natsimyönteisyyden takia. Tämän jälkeen Arendt siirtyi Heidelbergiin opiskelemaan Karl Jaspersin alaisuudessa ja valmistui tohtoriksi 1929 rakkauden käsitettä Augustinuksella käsittelevällä tutkielmalla. Kun natsit nousivat valtaan vuonna 1933, Arendt toimi natsihallintoa vastaan useissa eri järjestöissä Saksassa ja myöhemmin Ranskassa. Hänet vangittiin useaan otteeseen, ja vuonna 1941 Arendt pakeni Yhdysvaltoihin. Hän ei pitänyt juutalaisuuttaan itse kovin tärkeänä, vaan hän koki juutalaisuuden olleen hänelle ulkoa päin annettu leima. Arendtin itsensä mukaan hänen kokemuksensa 1900-luvun kauheuksista aina ensimmäisestä maailmasodasta juutalaisten kansanmurhan kautta Vietnamin sotaan antoi taustan koko hänen pyrkimykselleen muodostaa filosofisesti perusteltu käsitys ihmisten yhteisestä elämästä.

[muokkaa] Ihmisen toiminta ja politiikka

Hannah Arendt on tullut tunnetuksi erityisesti politiikan ja toiminnan filosofina. Hänen merkittävistä teoksistaan Vita Activa (Ihmisenä olemisen ehdot, suomennos julkaistu 2002) esittää, että filosofian Platonista alkanut virhe on ollut inhimillisen toiminnan merkityksen vähättely. Yhteisessä maailmassa toimiminen, esineiden valmistaminen, työ ja politiikka ovat Arendtille filosofian lähtökohta. Työn merkitys on ihmiselämän ylläpito, valmistaminen luo puitteet ihmisten keskinäiselle kulttuuriselle kanssakäymiselle ja poliittiselle vaikuttamiselle. Toiminnan olemassaolo edellyttää kahden edellisen olemassaoloa. Arendtin mukaan juuri poliittinen toiminta on ihmisen olemassaoloa puhtaimmillaan. Hän puolustaa politiikkaa vapaana toimintana, jossa järjenkäyttö ja omantunnon kuuleminen antavat mahdollisuuden toimia vapaana massakultturin ja ideologioiden kahleista. Politiikka on Arendtille itseisarvo, ja siksi vapaata, mutta ei abstraktia pohdintaa, vaan toimintaa yhteisessä arkimaailmassa. Analysoidessaan totalitarianismin syntyä niin Neuvostoliitossa kuin natsi-Saksassakin, Arendt syyttää nimenomaan poliittisen toiminnan muuttumista vaihtoehdottomuuksien, historiallisten "välttämättömien totuuksien" ja etupiirien erityisintressien taistelukentäksi.

[muokkaa] Adolf Eichmann ja pahuuden banaalius

Aikoinaan suurta kohua herätti Arendtin teos Eichmann In Jerusalem: A Report on the Banality of Evil, jossa Arendt kertoo natsirikollisen Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä. Arendtin väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiin rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus, vaan että pahuuden ongelma on juuri siinä, että Eichmann ja kumppanit olivat hyvin tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan, seuraten byrokraattisia ja "oikeita" sääntöjä. Eichmannilta puuttui Arendtin mukaan moraalista mielikuvitusta - hän ei osannut pohtia tarkoin, mitä oli varsinaisesti tekemässä ja kyseenalaistaa ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata eettisen huomion siihen, miten arkielämän "banaalit" seikat voivat ratkaista hyvän ja pahan välillä.

[muokkaa] Merkitys

Arendt on selvästi vaikuttanut ainakin Jürgen Habermasin, Alasdair MacIntyren, Seyla Benhabibin, Giorgio Agambenin, Jean-Luc Nancyn, Adriana Cavareron, Richard J. Bernsteinin ja Grace M. Jantzenin ajatteluun. Politiikan tutkijoiden ja filosofien lisäksi hänestä ovat kiinnostustuneet esimerkiksi sosiologit, antropologit, feministit ja teologit.