Martin Heidegger

Wikipedia

Martin Heidegger (s. 26. syyskuuta 1889, Messkirch – k. 26. toukokuuta 1976, Freiburg im Breisgau) oli saksalainen filosofi, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä 1900-luvun ajattelijoista. Hän on vaikuttanut paitsi filosofiaan, myös ympäristöliikkeeseen ja moniin muihin tieteenaloihin, kuten taiteen tutkimukseen, psykologiaan, arkkitehtuuriin, kulttuurintutkimukseen ja viime aikoina myös arkeologiaan.

[muokkaa] Elämänvaiheita

Heideggerin lapsuudenkoti Messkirchissä

Heidegger syntyi Messkirchin pikkukaupungissa Badenissa vaatimattomiin alemman keskiluokan oloihin, vanhimpana kolmesta lapsesta. Hänen lapsuuden maailmansa oli vahvasti katolinen; isä Friedrich Heidegger toimi käsityöläisammattinsa ohella paikallisen kirkon suntiona. Katolisen kirkon tuella lahjakas poika pääsi oppikouluun ja lukioon läheiseen Konstanziin ja myöhemmin Freiburgiin. Suoritettuaan ylioppilastutkinnon vuonna 1909 Heidegger vietti lyhyen aikaa jesuiittaseminaarissa ja ryhtyi opiskelemaan papiksi Freiburgin yliopistossa. Teologian opinnot vaihtuivat kuitenkin pian filosofiaan ja luonnontieteisiin. Keskiajan skolastiikan ja mystiikan ohella Heidegger perehtyi erityisesti Edmund Husserlin fenomenologiaan, antiikin filosofiaan ja uudempaan logiikkaan ja kulttuurifilosofiaan (Wilhelm Dilthey). Vuonna 1913 Heidegger suoritti tohtorin tutkinnon loogista psykologismia käsittelevällä työllä; vuonna 1916 hän sai dosentin arvon Johannes Duns Scotuksen kategoria- ja merkitysoppia käsittelevällä habilitaatiotyöllä, jonka ohjasi uuskantilainen Heinrich Rickert. Vuonna 1917 hän avioitui taloustieteen ylioppilaan Elfride Petrin kanssa; avioliitosta syntyi kaksi poikaa, Jörg (s. 1919) ja Hermann (s. 1920), ja se kesti Heideggerin kuolemaan saakka.

Palveltuaan 1. maailmansodassa Heidegger aloitti akateemisen työn Freiburgissa Husserlin assistenttina ja yksityisdosenttina. Vaikka Heidegger ei vuosina 1916–1926 julkaissut mitään, hänen fenomenologiaa, hermeneutiikkaa, Platonia, Aristotelesta, Paavalia, Augustinusta, Descartesia, Leibnizia, Kantia ja saksalaista idealismia käsitelleet luentonsa herättivät nopeasti suurta huomiota Saksassa. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat 1920-luvulla Hans-Georg Gadamer, Leo Strauss, Hans Jonas, Karl Löwith, Herbert Marcuse ja Hannah Arendt, jonka kanssa Heideggerilla oli rakkaussuhde; paljon myöhemmin Arendt kutsui Heideggeria 1920-luvun saksalaisen filosofian ”salaiseksi kuninkaaksi”. Vuonna 1923 Heidegger sai professuurin Marburgin yliopistosta, jossa hän tutustui mm. protestanttiseen teologi Rudolf Bultmanniin. Heidegger suunnitteli pitkään julkaisevansa ”fenomenologisille Aristoteles-tulkinnoille” omistetun laajan tutkielman, mutta tämä hanke muuttui teokseksi Sein und Zeit (Oleminen ja aika, 1927), josta muodostui nopeasti filosofinen sensaatio. Teoksen ilmestyminen varmisti hänen nimityksensä Freiburgin filosofian professoriksi Husserlin jäädessä eläkkeelle vuonna 1928. Hänelle tarjottiin toistuvasti myös arvostettua professuuria Berliinin yliopistosta, mutta suurkaupunkielämää vierastava Heidegger kieltäytyi. Vuonna 1929 ilmestynyttä Kant-tulkintaa Kant und das Problem der Metaphysik seurasi huomiota herättänyt julkinen väittely Ernst Cassirerin kanssa Davosissa. Tämän jälkeen Heidegger ei enää eläessään julkaissut laajaa yhtenäistä tutkielmaa, vaan hänen myöhempi tuotantonsa muodostuu etupäässä luentojen ja esitelmien pohjalta syntyneistä lyhyemmistä kirjoituksista ja julkaisematta jääneistä muistiinpanoista.

Freiburgin yliopiston julkisivu

Pian Adolf Hitlerin valtaannousun jälkeen Heidegger valittiin Freiburgin yliopiston rehtoriksi, ja toukokuussa 1933 hän liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen. Heidegger ei ollut aiemmin osallistunut politiikkaan millään tavoin, mutta hän vierasti syvästi Weimarin tasavallan edustamaa modernia demokraattista massayhteiskuntaa. Virkaanastujaispuheessaan hän esitti epäsuorasti kansallissosialistisen ”vallankumouksen” loistavana mahdollisuutena Saksan henkiseen uudistumiseen ja uudenlaisen tieteen syntyyn. Hän sai kuitenkin nopeasti pettyä natsien rotuteoreetikkoja suosivaan ”tiedepolitiikkaan” ja irtisanoutui rehtorin tehtävistä jo alkuvuodesta 1934. Rehtorin virassa toimiessaan Heidegger otti toistuvasti julkisesti kantaa Hitlerin politiikan puolesta ja ajoi läpi natsien korkeakoulu-uudistusta, johon kuului yliopistodemokratian ja akateemisen vapauden kaventaminen; natsien rotuopin ja antisemitismin hän kuitenkin sivuutti täysin, ja vetosi jopa varovaisesti eräiden juutalaisten kollegojen irtisanomista vastaan. Kansalaisrohkeudesta ei silti voida puhua: ilmeisesti varovaisuussyistä Heidegger mm. lopetti yhteydenpidon ystäväänsä Karl Jaspersiin, jolla oli juutalainen vaimo. Hän ei tehnyt elettäkään tukeakseen juutalaissyntyistä Husserlia, joka oli syrjäytetty akateemisesta maailmasta, vaan jäi jopa pois tämän hautajaisista vuonna 1938 ja suostui kustantajan vaatimuksesta poistamaan omistuskirjoituksen Husserlille Olemisen ja ajan uusintapainoksesta 1941.

Rehtorinvirasta luovuttuaan Heidegger ei enää osallistunut poliittiseen toimintaan, vaan keskittyi luennoimaan Friedrich Nietzschen ja esisokraatikkojen ajattelusta ja Friedrich Hölderlinin runoudesta sekä kirjoittamaan läpinäkymättömiä, fragmentaarisia tutkielmia, jotka julkaistiin vasta Heideggerin kuoltua – näistä merkittävin oli toiseksi pääteokseksikin kutsuttu Beiträge zur Philosophie (Vom Ereignis) (1936–1938, julkaistu 1989). Natsihallinto suhtautui häneen epäluuloisesti, ja hänen luentojaan ilmeisesti tarkkailtiin. Heideggerin vähäisestä arvostuksesta kertoo sekin, että hänen määrättiin toisen maailmansodan lopulla rintamapalvelukseen Volkssturm-nostoväessä, vaikka useimmat akateemisen eliitin edustajat vapautettiin. Sodan päätyttyä 1945 ranskalaiset miehitysviranomaiset asettivat Heideggerin opetuskieltoon, osittain Jaspersilta saadun lausunnon nojalla, ja puhdistuskäsittelyissä hänet luokiteltiin natsismin myötäilijäksi (Mitläufer). Vaikea tilanne vei Heideggerin hermoromahduksen partaalle, ja hän joutui viettämään jonkin aikaa parantolassa. Sodan jälkeen hän etupäässä vaikeni natsismista ja sen rikoksista sekä omasta poliittisesta sitoutumisestaan, puhuen joskus häpeillen poliittisesta ”harharetkestään” (Irrtum); tästäkin syystä hänen suhteestaan natsismiin on käyty kiivasta keskustelua, erityisesti Victor Faríasin aihetta koskevan kirjan ilmestyttyä 1987.

Opetuskielto raukesi jo 1949, ja vuonna 1951 Heidegger sai emeritusprofessorin arvon. Vaikka natsimenneisyys jäi tahraamaan hänen julkisuuskuvaansa Saksassa, hänen kansainvälinen maineensa kasvoi nopeasti erityisesti Ranskassa, Japanissa, Latinalaisessa Amerikassa ja Yhdysvalloissa, ja hän jatkoi aktiivisesti kirjoittamista ja seminaarien ja luentojen pitämistä aina kuolemaansa saakka. Hän vieraili myös toistuvasti Ranskassa, jossa hän piti useita kutsuseminaareja ystävänsä, runoilija René Charin kodissa; Sveitsissä hän taas järjesti yhdessä psykiatri Medard Bossin kanssa nk. Zollikon-seminaareja psykoanalyytikko-opiskelijoille. Lisäksi hän teki vaimonsa kanssa useita matkoja Kreikkaan. Heidegger vietti paljon aikaa julkisen ja akateemisen elämän ulkopuolella Schwarzwaldissa sijainneessa mökissään, jossa hän kirjoitti suuren osan tuotannostaan. Hänen vuodesta 1975 alkaen ilmestyneiden koottujen teostensa kokoelma (Gesamtausgabe) käsittää yli sata nidettä.

[muokkaa] Heideggerin ajattelu

Nuoren Heideggerin tärkeimmät filosofiset taustavaikuttajat olivat Aristoteles, Wilhelm Dilthey ja Edmund Husserl; teologisia innoittajia olivat Paavali, Martti Luther ja Søren Kierkegaard. Aristoteleen ontologiasta ja sen olevaa olevana koskevasta peruskysymyksestä hän kiinnostui jo lukiolaisena tutustuessaan Franz Brentanon väitöskirjaan Von der mannigfachen Bedeutung des Seienden nach Aristoteles (1862). Filosofian opintojensa alkuvaiheessa hän syventyi erityisesti Husserlin fenomenologian läpimurtoteokseen Logische Untersuchungen (osat I ja II, 1900–1901), jonka hän näki syvällisenä murroksena suhteessa 1800-luvun lopun naturalismiin ja uuskantilaisuuteen sekä uutena avauksena klassiseen aristoteeliseen ensimmäisen filosofian eli metafysiikan hankkeeseen. Heidegger katsoi, ettei fenomenologiassa pohjimmiltaan ollut kyse uudesta filosofisesta koulukunnasta vaan filosofian klassista traditiota antiikin Kreikasta saksalaiseen idealismiin saakka motivoineen perusvireen elvyttämisestä. Jo varhain Heidegger kuitenkin myös oivalsi Lutherin skolastiikkaa kohtaan esittämän kritiikin ja Diltheyn elämän hermeneutiikan osoittaneen, ettei Aristoteleesta Husserliin ulottuva länsimaisen metafysiikan traditio ole fenomenologisesta perusvireestään huolimatta kyennyt riittävällä tavalla kohtaamaan elämän ilmiötä ja sen tosiasiallista, ajallis-historiallista ja äärellistä luonnetta, vaan elämän olemisen tapa on alistettu muille metafyysisille ihanteille – erityisesti pysyvän läsnäolevuuden ihanteelle, jota edustavat Platonin ideat, Aristoteleen metafyysinen Jumala mutta myös Hegelin absoluuttinen tieto. Heideggerin puhuikin 1920-luvun alussa filosofisesta projektistaan elämän ”faktisuuden hermeneutiikkana”, joka etsi uudenlaisia käsitteitä ja ajattelun rakenteita elämän ilmiön tulkitsemiseksi radikaalissa ajallisuudessaan.

Heideggerin hermeneuttinen projekti syveni kuitenkin nopeasti koskemaan ontologian perusteita ylipäätään; hän oivalsi, että traditiossa unohtuneen elämän ajallisuuden tarkastelu tarjosi mahdollisuuden asettaa uudelleen jo antiikissa lukkoonlyöty kysymys olemisen mielestä (Sinn des Seins), so. todellisuuden mielekkäästä jäsentymisestä todelliseksi. Oleminen oli Kreikasta saakka pohjimmiltaan ymmärretty pysyvänä läsnäolona ja siten määrätyn ajan ulottuvuuden, nykyisyyden, pohjalta. Sikäli kuin elämän ja eletyn todellisuuden välillä vallitsee välttämättä rakenteellinen yhteys, mahdollistaa elämän ajallisuuden tarkastelu olemisen itsensä ajallisen jäsentymisen uudenlaisen tarkastelun - näin elämän hermeneutiikasta syntyy fundamentaaliontologia, tutkimus, jonka kohteena on perinteisen ontologian ajattelematta jäänyt ajallinen perusta. Tämän siirtymän pohjalta syntyi Heideggerin varhainen pääteos Oleminen ja aika (1927), joka korvasi Heideggerin aiemmin suunnitteleman Aristoteles-kommentaarin: teos pyrkii avaamaan kysymyksen olemisen mielestä analysoimalla ihmisen olemassaolon, elämän tai ”paikallaolemisen” (Dasein) ajallisia rakenteita. Kiireessä viimeistelty teos jäi kuitenkin kesken; Olemisesta ja ajasta ilmestyi vain ensimmäinen puolisko, joka käsittää Daseinin eksistentiaalisen analytiikan. Ilmestymättä jäivät systemaattisen osan varsinainen huipentuma, jossa kysymys olemisen mielestä oli määrä vastata ajallisuuden pohjalta, sekä suunniteltu laaja historiallinen osa.

Olemisen ja ajan analyysi kuvaa elämän mielekkyysrakenteen, josta käytetään kokonaisnimeä huoli (Sorge), kolmitahoista ajallista rakennetta: mielekkäänä eletty nykyisyys (Gegenwart) mahdollistuu vain siten, että elämällä on lähtökohtaisesti historiallisena suhde omaan menneisyyteensä tai ”olleisuuteensa” (Gewesenheit) ja sitä määrittää olennaisesti sen avoimista mahdollisuuksista muodostuva tulevaisuus (Zukunft).

Heideggerin tavoitteena oli löytää eurooppalaiselle filosofian harjoittamiselle uusi alku. Sen olisi pitänyt olla hänen arvostelemaansa kartesiolaista metafysiikkaa paremmin perusteltu mutta myös ”alkuperäisempi” kuin antiikin kreikkalaisen filosofian tarjoama lähtökohta, jonka Heidegger katsoi kehittyneen äärimmäiseen huipentumaansa ja päätepisteeseensä G.W.F. Hegelin ja Friedrich Nietzschen ajattelussa. Kysymys olemisesta, olemisen mielestä, joka filosofian historiassa oli unohtunut, olisi Heideggerin mukaan voinut tarjota tien tähän uuteen alkuun. Heideggerin muotoileman ajattelun tarkoituksena ei siis ollut kysyä minkään olevan ominaisuuksia. Niin tekisi aristoteelinen, luokitteleva tiede. Heideggerin mielestä oli tarpeellista pohtia, mitä oleminen ylipäätään on ja mitä merkitsee se, että jotakin on.

Myöhemmin Heidegger keskittyi esimerkiksi taiteen filosofiaan ja teknologisen maailmankuvan kritiikkiin. Hänen mukaansa maailman teknologisen käytön ja hyödyntämisen kohteena näkevä laskeva ajattelu on vain yksi ajattelemisen tapa, joka typistää vaarallisella tavalla käsityksemme luonnosta ja ihmisestä. Myöhäisteoksissaan Heidegger halusi raivata tietä toisenlaiselle, ”silleen jättävälle” (Gelassenheit) ajattelulle. Tämän käsitteen hän oli lainannut Mestari Eckhartilta ja muilta saksalaisilta mystikoilta, joiden ajattelussa sanapari merkitsi passiivisen jättäytyvää suhdetta Jumalaan.^[1]

[muokkaa] Heideggerin vaikutuksesta

Martin Heidegger kirjoitti pitkän uransa aikana paljon, ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosinaan hän vaikutti laajasti tekniikan filosofiaan, kielifilosofiaan ja taidefilosofiaan. Heidegger katsoi, että löytääksemme filosofialle uuden ja ihmisen eksistentiaalista rakennetta paremmin vastaavan alun, filosofian ja tieteen luonteen olisi muututtava. Termien ”filosofia” ja ”tiede” asemasta Heidegger puhuukin omasta projektistaan mieluummin yksinkertaisesti ”ajatteluna” (Denken). Hänen erottelunsa ”laskevan ajattelun” ja ihmisen eksistenssiä paremmin vastaavan eli ilmiöt ”silleen jättävän” ajattelun välillä on vaikuttanut laajasti filosofiaan.

1920-luvun alussa Heideggerin oppilaisiin kuului juutalaissyntyinen Hannah Arendt, josta Yhdysvaltoihin muutettuaan tuli merkittävä itsenäinen filosofi. Huolimatta natsismin aiheuttamasta pitkästä välirikosta, Arendt kutsui Heideggeria vielä 1960-luvulla filosofian ”salaiseksi kuninkaaksi”, ja erityisesti Heideggerin tulkinnat antiikin filosofiasta vaikuttivat ratkaisevasta Arendtin omaan työhön, joka tosin sisältää syvällisen kritiikin Heideggeria ja koko filosofian perinnettä kohtaan. Ranskan vastarintaliike sai jo toisen maailmansodan aikana vaikutteita Heideggerilta. Heideggerin työn tärkeimpiä jatkajia ranskalaisessa filosofiassa oli Jean-Paul Sartre, jonka edustamasta eksistentialismista Heidegger tosin irtisanoutui Jean Beaufret'lle osoittamassaan ”Kirjeessä ’humanismista’” (Brief über den ”Humanismus”, 1946). Heideggerilta ovat ammentaneet vaikutteita niin postmodernistit kuin jälkistrukturalistitkin. Emmanuel Levinas, Jacques Derrida ja monet muut fenomenologista filosofiaa hyödyntäneet ajattelijat ovat velkaa Heideggerille, vaikka heidän suhteensa Heideggeriin onkin ollut myös kriittinen. Wienin piiri ja sen työhön pohjautuva angloamerikkalainen analyyttinen filosofia suhtautui Heideggeriin jyrkän torjuvasti, mutta varsinkin viime vuosikymmeninä Heideggerin vaikutus Yhdysvalloissa on ollut huomattava, vaikka Heidegger itse katsoi ajattelemisen kotiutuneen parhaiten omaan kotikieleensä, saksan kieleen.

Suomessa tunnetuimpia heideggerilaisia ovat olleet Yrjö Reenpää, joka kirjoitti Heidegger-vaikutteisia tutkimuksia jo 1950-luvulla, sekä Lauri Rauhala, Lauri Routila ja Juha Varto. Matti Juntunen kirjoitti Heideggerista ansiokkaan pienoistutkimuksen vuonna 1967. Myöhempinä vuosikymmeninä Heideggerin ajattelu on hedelmöittänyt usean suomalaisfilosofin, kuten Jukka Hankamäen, Aki-Mauri Huhtisen ja Reijo Kupiaisen tutkimuksia. Arto Haapala on toimittanut Heideggeria käsittelevän artikkelikokoelman, jossa on julkaistu kansainvälisten Heidegger-tutkijoiden kirjoituksia, ja Helsingissä vuonna 2004 järjestetyn Heidegger Suomessa -tutkijakollokvion pohjalta ilmestyi ensimmäinen kokoelma kotimaisten tutkijoiden Heidegger-aiheisia kirjoituksia (Jussi Backman & Miika Luoto (toim.), Heidegger – Ajattelun aiheita, 2006).

Vaikka Heidegger tunnettiin radikaalina filosofina, jonka poliittisista sitoumuksista on kiistelty paljon, yksimielisyys vallitsee nykyään siitä, että toisen maailmansodan jälkeen hänen radikalisminsa oli erilaista kuin 1930-luvun alussa. Heideggerin lähestymistavoissa ja kielenkäytössä 1930-luvulla tapahtunutta muutosta kutsutaan toisinaan hieman harhaanohtavasti ”käänteeksi” (Kehre) – Heidegger itse totesi ymmärtävänsä ”käänteen” laajempana ajattelun murroksena, jonka toteuttamiseen hänen työnsä tähtäsi alusta saakka. Politiikan, arkielämän ja filosofian yhteenkietoutuminen tai -kietoutumattomuus ovat muodostaneet merkittävän filosofisen teeman paitsi Heideggerin ajattelua tutkittaessa, myös arvioitaessa koko viime vuosisadan filosofiaa. Tässä mielessä Heidegger on sekä muutosten tulkki että niiden edustaja.

[muokkaa] Keskeisiä teoksia

Die Kategorien- und Bedeutungslehre des Duns Scotus (habilitaatiotyö 1916).
Phänomenologische Interpretationen zu Aristoteles (Anzeige der hermeneutischen Situation) (kirjoitus 1922, julkaistu 1989).
Sein und Zeit (tutkielma 1927, suom. Oleminen ja aika).
Die Grundprobleme der Phänomenologie (luentoja 1927, julkaistu 1975).
Kant und das Problem der Metaphysik (tutkielma 1929).
Was ist Metaphysik? (virkaanastujaisluento 1929).
Vom Wesen des Grundes (kirjoitus 1929).
Die Grundbegriffe der Metaphysik: Welt – Endlichkeit – Einsamkeit (luentoja 1929–1930, julkaistu 1983).
Vom Wesen der Wahrheit (esitelmä 1930, julkaistu 1943).
Die Selbstbehauptung der deutschen Universität (virkaanastujaispuhe 1933, suom. Saksalainen yliopisto puoltaa itseään).
Einführung in die Metaphysik (luentoja 1935, julkaistu 1953).
Der Ursprung des Kunstwerkes (esitelmiä 1935–1936, julkaistu 1950, suom. Taideteoksen alkuperä).
Beiträge zur Philosophie (Vom Ereignis) (tutkielma 1936–1938, julkaistu 1989).
Nietzsche I–II (luentoja 1936–1946, julkaistu 1961).
Die Zeit des Weltbildes (esitelmä 1938, suom. Maailmankuvan aika).
Besinnung (tutkielma 1938–1939, julkaistu 1997).
Platons Lehre von der Wahrheit (kirjoitus 1940, julkaistu 1942).
Hölderlins Hymne ”Der Ister” (luentoja 1942, julkaistu 1984).
Erläuterungen zu Hölderlins Dichtung (kokoelma 1944).
Brief über den ”Humanismus” (kirje 1946, suom. Kirje ”humanismista”).
Das Ding (esitelmä 1950, suom. Olio).
Holzwege (kokoelma 1950).
Bauen Wohnen Denken (esitelmä 1951, suom. Rakentaa asua ajatella).
Was heisst Denken? (luentoja 1951–1952).
Die Frage nach der Technik (esitelmä 1953, suom. Tekniikan kysyminen).
Vorträge und Aufsätze (kokoelma 1954).
Gelassenheit (puhe 1955, suom. Silleen jättäminen).
Zur Seinsfrage (kirje 1955).
Der Satz vom Grund (luentoja 1955–1956).
Identität und Differenz (esitelmiä 1957).
Hegel und die Griechen (esitelmä 1958).
Unterwegs zur Sprache (kokoelma 1959).
Kant These über das Sein (esitelmä 1961).
Zeit und Sein (esitelmä 1962).
Das Ende der Philosophie und die Aufgabe des Denkens (esitelmä 1964).
Wegmarken (kokoelma 1967).
Zur Sache des Denkens (kokoelma 1969).

Kirjeenvaihtoa

Hannah Arendt & Martin Heidegger, Briefe 1925 bis 1975 und andere Zeugnisse. Frankfurt am Main: Klostermann, 1998. ISBN 3-465-02790-6.
Martin Heidegger & Karl Jaspers, Briefwechsel 1920–1963. Frankfurt am Main: Klostermann, 1990. ISBN 3-465-02218-1, ISBN 1-59102-060-3 (engl.).
Martin Heidegger & Edmund Husserl, Martin Heidegger / Edmund Husserl: Briefwechsel 1916–1933. Teoksessa Briefwechsel, 4: Die Freiburger Schüler. (Husserliana Dokumente, III/4.) Dordrecht: Kluwer, 1994. ISBN 0-7923-2176-6.
Martin Heidegger & Heinrich Rickert, Briefe 1912–1933. Frankfurt am Main: Klostermann, 2002. ISBN 3-465-03148-2.
Martin Heidegger, ”Mein liebes Seelchen!”: Briefe Martin Heideggers an seine Frau Elfride, 1915–1970. München: Deutsche Verlags-Anstalt, 2005. ISBN 3-421-05849-0.

[muokkaa] Suomennokset

Maailmassa-oleminen kanssa- ja itseolemisena: "Keskiverto ihminen" (suom. Eero Tarasti), Synteesi 5 (2–3), 1986, 19–34.
Tieni fenomenologiaan (suom. Arto Haapala), Synteesi 5 (2–3), 1986, 107–111.
Luomisvoimainen ympäristö: Miksi me jäämme syrjäseudulle? (suom. Arto Haapala), Synteesi 5 (2–3), 1986, 112–113.
Silleen jättäminen (suom. Reijo Kupiainen), teoksessa Silleen jättäminen. (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, 19.) Tampere: Tampereen yliopisto, 1991, 21–42. ISBN 951-44-2978-8. 2., tarkistettu painos: Silleen jättäminen. (23°45: niin&näin-lehden filosofinen julkaisusarja, 2.) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2002, 11–28. ISBN 951-96984-5-0. 3. painos: Silleen jättäminen. (23°45: niin&näin-lehden filosofinen julkaisusarja, 2.) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2005, 11–25.
Silleen jättämisen pohtimiseksi: Peltotiekeskustelu ajattelemisesta (suom. Reijo Kupiainen), teoksessa Silleen jättäminen. (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, 19.) Tampere: Tampereen yliopisto, 1991, 43–99. ISBN 951-44-2978-8. 2., tarkistettu painos: Silleen jättäminen. (23°45: niin&näin-lehden filosofinen julkaisusarja, 2.) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2002, 31–68. ISBN 951-96984-5-0. 3. painos: Silleen jättäminen. (23°45: niin&näin-lehden filosofinen julkaisusarja, 2.) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2005, 27–59.
Tekniikan kysyminen (suom. Vesa Jaaksi), niin&näin 2/1994, 31–40.
Paluu (suom. Vesa Jaaksi), niin&näin 2/1994, 41–44.
Taideteoksen alkuperä (suom. Hannu Sivenius). Helsinki: Taide, 1995. ISBN 951-608-011-1.
Peltotie (suom. Hanna Nurmi), niin&näin 2/1995, 71–72.
”Enää vain jumala voi meidät pelastaa”: Martin Heideggerin Spiegel-haastattelu (suom. Tere Vadén), niin&näin 4/1995, 6–16.
Hölderlin ja runouden olemus (suom. Miika Luoto), Nuori Voima 4/1996, 33–40.
Olio (suom. Reijo Kupiainen), niin&näin 4/1996, 54–60.
Maailmankuvan aika (suom. Markku Lehtinen), teoksessa Kirje ”humanismista” & Maailmankuvan aika. (Paradeigma.) Helsinki: Tutkijaliitto, 2000, 9–50. ISBN 952-5169-13-8.
Kirje ”humanismista” (suom. Markku Lehtinen), teoksessa Kirje ”humanismista” & Maailmankuvan aika. (Paradeigma.) Helsinki: Tutkijaliitto, 2000, 51–109. ISBN 952-5169-13-8.
Oleminen ja aika (suom. Reijo Kupiainen). Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-054-6.
Saksalainen yliopisto puoltaa itseään (suom. Jussi Backman), Nuori Voima 1/2003, 33–39.
Rakentaa asua ajatella (suom. Vesa Jaaksi), niin&näin 3/2003, 53–59.
Sana (suom. Jussi Backman), Tuli & Savu 3/2004, 52–60.

[muokkaa] Viitteet

↑ Hiippakuntauutiset 2/2006, Raine Haikarainen: Uudistuminen ja silleen jättäminen, s. 3

[muokkaa] Kirjallisuus

Elämäkertoja

Heinrich Wiegand Petzet, Auf einen Stern zugehen: Begegnungen und Gespräche mit Martin Heidegger 1929–1976. Frankfurt am Main: Societäts-Verlag, 1983. ISBN 3-7973-0414-5, ISBN 0-226-66441-4 (engl.).
Hugo Ott, Martin Heidegger: Unterwegs zu seiner Biographie. Frankfurt am Main: Campus Verlag, 1992. ISBN 3-593-34035-6, ISBN 0-00-686187-3 (engl.).
Rüdiger Safranski, Ein Meister aus Deutschland: Heidegger und seine Zeit. Frankfurt am Main: Fischer, 1994. ISBN 3-596-12990-7, ISBN 0-674-38709-0 (engl.).

Heidegger, kansallissosialismi ja politiikka

Karl Löwith, Mein Leben in Deutschland vor und nach 1933: Ein Bericht. Stuttgart: Metzler, 1986. ISBN 3-476-00590-9.
Jacques Derrida, De l’esprit: Heidegger et la question. Paris: Galilée, 1987. ISBN 2-7186-0323-2, ISBN 0-226-14317-1 (engl.).
Victor Farías, Heidegger et le nazisme. Traduit par Myriam Benarroch et Jean-Baptiste Grasset. Lagrasse: Verdier, 1987. ISBN 2-86432-063-0, ISBN 0-87722-640-7 (engl.).
Philippe Lacoue-Labarthe, La fiction du politique: Heidegger, l’art et la politique. Paris: Bourgois, 1987. ISBN 2-267-00531-X, ISBN 0-631-16702-1 (engl.).
Jürg Altwegg (Hg.), Die Heidegger Kontroverse. (Athenäum Taschenbücher, 114.) Frankfurt am Main: Athenäum, 1988. ISBN 3-610-04714-3.
Jean-François Lyotard, Heidegger et les ”juifs”. Paris: Galilée, 1988. ISBN 2-718-60335-6, ISBN 0-816-61857-7 (engl.).
Bernd Martin (Hg.), Martin Heidegger und das ”Dritte Reich”: Ein Kompendium. Darmstadt: Wissenschaftliche Buchgesellschaft, 1989. ISBN 3-534-10929-5.
Richard Wolin, The Heidegger Controversy: A Critical Reader. Cambridge, MA: MIT Press, 1993. ISBN 0-262-23166-2.
Alan Milchman & Alan Rosenberg (ed.), Martin Heidegger and the Holocaust. Atlantic Highlands, NJ: Humanities Press, 1996. ISBN 0-391-04015-4.
Emmanuel Faye, Heidegger, l'introduction du nazisme dans la philosophie: Autour des séminaires inédits de 1933–1935. (Bibliothèque Albin Michel, Idées.) Paris: Michel, 2005. ISBN 2-226-14252-5.

Yleisesityksiä Heideggerin ajattelusta

Otto Pöggeler, Der Denkweg Martin Heideggers. Pfüllingen: Neske, 1963. ISBN 3-608-91112-X, ISBN 0-391-03367-0 (engl.).
William J. Richardson, Heidegger: Through Phenomenology to Thought. (Phaenomenologica, 13.) Den Haag: Nijhoff, 1963. ISBN 0-823-22255-1.
Joan Stambaugh, A Heidegger Primer. Celina, OH: Messenger Press, 1975.
George Steiner, Heidegger. Harmondsworth: Penguin Books, 1980. ISBN 0-00-686247-0. Suom. Heidegger. Suomennos ja jälkisanat Tere Vadén. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-715-3.
Thomas Sheehan (ed.), Heidegger: The Man and the Thinker. Chicago: Precedent Publishing, 1981. ISBN 0-913-75016-6.
Karl Löwith, Heidegger: Denker in dürftiger Zeit. (Sämtliche Schriften, 8.) Stuttgart: Metzler, 1984. ISBN 3-476-00515-1, ISBN 0-231-08407-2 (engl.).
Otto Pöggeler (Hg.), Heidegger: Perspektiven zur Deutung seines Werkes. (Athenäum Taschenbücher, 1513.) Königstein/Ts.: Athenäum, 1984. ISBN 3-7610-1513-5.
Jean Beaufret, Dialogue avec Heidegger, 1–4. Paris: Minuit, 1984–1987. ISBN 2-7073-0204-X (osa 1), ISBN 0-253-34730-0 (osa 1 engl.), ISBN 2-7073-0164-7 (osa 2), ISBN 2-7073-0026-8 (osa 3), ISBN 2-7073-1008-5 (osa 4).
Hubert L. Dreyfus & Harrison Hall (ed.), Heidegger: A Critical Reader. Oxford: Blackwell, 1992. ISBN 0-631-16341-7.
Christopher Macann (ed.), Martin Heidegger: Critical Assessments, 1–4. (Critical Assessments of Leading Philosophers.) London: Routledge, 1992. ISBN 0-415-04982-2.
Charles B. Guignon (ed.), The Cambridge Companion to Heidegger. (Cambridge Companions to Philosophy.) Cambridge: Cambridge University Press, 1993. ISBN 0-521-38570-9.
Günter Figal, Martin Heidegger zur Einführung. Hamburg: Junius, 1999. ISBN 3-88506-308-5.
Michael Inwood, A Heidegger Dictionary. (The Blackwell philosopher dictionaries.) Oxford: Blackwell, 1999. ISBN 0-631-19004-5.
Patricia Johnson, On Heidegger. (Wadsworth Philosophers Series.) Belmont, CA: Wadsworth 1999. ISBN 0-534-57597-8.
Richard Polt (1999), Heidegger: An Introduction. Ithaca, NY: Cornell University Press, 1999. ISBN 1-85728-719-3.
Michael Inwood, Heidegger: A Very Short Introduction. (Very Short Introductions.) Oxford: Oxford University Press, 2000. ISBN 0-19-285410-0.
Dieter Thomä (Hg.), Heidegger-Handbuch: Leben – Werk – Wirkung. Stuttgart: Verlag J.B. Metzler, 2003. ISBN 3-476-01804-0.
Peter Trawny, Martin Heidegger. (Campus-Einführungen.) Frankfurt am Main: Campus, 2003. ISBN 3-593-37359-9.
Miguel de Beistegui, The New Heidegger. (Continuum Studies in Continental Philosophy.) London: Continuum, 2005. ISBN 0-826-47061-0.
Hubert L. Dreyfus & Mark Wrathall (ed.), A Companion to Heidegger. (Blackwell Companions to Philosophy, 29.) Oxford: Blackwell, 2005. ISBN 1-405-16366-6.
Mark Wrathall, How to Read Heidegger. (How to Read.) London: Granta, 2005. ISBN 0-393-32880-5.

Varhainen ajattelu ja Oleminen ja aika

Emmanuel Levinas, En découvrant l’existence avec Husserl et Heidegger. Paris: Vrin, 1949. ISBN 2-711-61491-3, ISBN 0-8101-1360-0 (engl.).
Joseph J. Kockelmans (ed.), A Companion to Martin Heidegger’s Being and Time. (Current continental research / Center for Advanced Research in Phenomenology, 550.) Washington, DC: Center for Advanced Research in Phenomenology, 1986. ISBN 0-8191-5197-1.
Friedrich-Wilhelm von Herrmann, Der Begriff der Phänomenologie bei Heidegger und Husserl. 2. Auflage. (Wissenschaft und Gegenwart: Geisteswissenschaftliche Reihe, 62.) Frankfurt am Main: Klostermann, 1988. ISBN 3-465-01834-6.
Jacques Taminiaux, Lectures de l’ontologie fondamentale. (Krisis.) Grenoble: Millon, 1989. ISBN 2-905614-24-2, ISBN 0-7914-0685-7 (engl.).
Hubert L. Dreyfus, Being-in-the World: A Commentary on Heidegger’s Being and Time, Division 1. Cambridge, MA: MIT Press, 1992. ISBN 0-262-04106-5.
Theodore Kisiel, The Genesis of Heidegger’s Being and Time. Berkeley, CA: University of California Press, 1993. ISBN 0-520-08150-1 (sid.), ISBN 0-520-20159-0 (nid.).
Theodore Kisiel & John van Buren (ed.), Reading Heidegger from the Start: Essays in his Earliest Thought. (SUNY Series in Contemporary Continental Philosophy.) Albany, NY: State University of New York Press, 1994. ISBN 0-7914-2068-X.
John van Buren, The Young Heidegger: Rumor of the Hidden King. (Studies in Continental Thought.) Bloomington, IN: Indiana University Press, 1994. ISBN 0-253-36202-4.
Stephen Mulhall, Routledge Philosophy Guidebook to Heidegger’s Being and Time. London: Routledge, 1996. ISBN 0-415-10092-5.
Jonathan Rée, Heidegger. (Great Philosophers.) London: Routledge, 1999. ISBN 0-415-92396-4. Suom. Heidegger: Historia ja totuus Olemisessa ja ajassa. Suomentanut Hannu Sivenius. (Suuret filosofit, 9.) Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16188-1.
Magda King, A Guide to Heidegger’s Being and Time. (SUNY Series in Contemporary Continental Philosophy.) Albany, NY: State University of New York Press, 2001. ISBN 0-7914-4799-5.
Richard Polt (ed.), Heidegger’s Being and Time: Critical Essays. Lanham, MD: Rowman and Littlefield, 2005. ISBN 0-7425-4241-6.

Myöhäisajattelu

Hans-Georg Gadamer, Heideggers Wege: Studien zum Spätwerk. Tübingen: Mohr, 1983. ISBN 3-16-244641-4, ISBN 0-7914-1737-9 (engl.).
Friedrich-Wilhelm von Herrmann, Wege ins Ereignis: Zu Heideggers ”Beiträgen zur Philosophie”. Frankfurt am Main: Klostermann, 1994. ISBN 3-465-02663-2.
James Risser (ed.), Heidegger Toward the Turn: Essays on the Work of the 1930s. (SUNY Series in Contemporary Continental Philosophy.) Albany, NY: State University of New York Press, 1999. ISBN 0-7914-4301-9.
George Pattison, Routledge Philosophy Guidebook to the Later Heidegger. (Routledge Philosophy Guidebooks.) London: Routledge, 2000. ISBN 0-415-20194-2.
Richard Polt & Gregory Fried (ed.), A Companion to Heidegger's Introduction to Metaphysics. New Haven, CO: Yale University Press, 2001. ISBN 0-300-08524-9.
Charles E. Scott & Susan M. Schoenbohm & Daniela Vallega-Neu & Alejandro Vallega (ed.), Companion to Heidegger’s ”Contributions to Philosophy”. (Studies in Continental Thought.) Bloomington, IN: Indiana University Press, 2001. ISBN 0-253-33946-4.
Daniela Vallega-Neu, Heidegger’s Contributions to Philosophy: An Introduction. (Studies in Continental Thought.) Bloomington, IN: Indiana University Press, 2003. ISBN 0-253-34234-1.
Richard Polt, The Emergency of Being: On Heidegger’s Contributions to Philosophy. Ithaca, NY: Cornell University Press, 2006. ISBN 0-8014-3732-6.

Heidegger ja traditio

Werner Marx, Heidegger und die Tradition: Eine problemgeschichtliche Einführung in die Grundbestimmungen des Seins. Stuttgart: Kohlhammer, 1961. 2. painos: Hamburg: Meiner, 1980. ISBN 3-7873-0498-3, ISBN 0-8101-0331-1 (engl.).
Michel Haar, Le chant de la terre: Heidegger et les assises de l'histoire de l'être. Paris: L’Herne, 1980. ISBN 2-851-97604-4.
Marlène Zarader, Heidegger et les paroles de l’origine. (Bibliothèque de l’histoire de la philosophie.) Paris: Vrin, 1986. ISBN 2-7116-0899-9.
Graham Parkes (ed.), Heidegger and Asian Thought. Honolulu: University of Hawaii Press, 1987. ISBN 0-8248-1064-3.
Luc Ferry & Alain Renaut (dir.), Heidegger et les modernes. (Figures.) Paris: Grasset, 1988. ISBN 2-246-40961-6.
François Raffoul & David Pettigrew (ed.), Heidegger and Practical Philosophy. (SUNY Series in Contemporary Continental Philosophy.) Albany, NY: State University of New York Press, 2002. ISBN 0-7914-5343-X.

Heidegger-kritiikki – Heideggerin jälkeen

Theodor Adorno, Jargon der Eigentlichkeit: Zur deutschen Ideologie. (Edition Suhrkamp, 91.) Frankfurt am Main: Suhrkamp, 1964. ISBN 3-518-57222-9 (4. p.), ISBN 0-415-28991-2 (engl.).
Luce Irigaray, L’oubli de l’air chez Martin Heidegger. (Critique.) Paris: Minuit, 1983. ISBN 2-707-30638-X, ISBN 0-292-73871-4 (engl.).
John Sallis, Echoes: After Heidegger. (Studies in Continental Thought.) Bloomington, IN: Indiana University Press, 1990. ISBN 0-253-35058-1.
John D. Caputo, Demythologizing Heidegger. (Indiana Series in the Philosophy of Religion.) Bloomington, IN: Indiana University Press, 1993. ISBN 0-253-31306-6.
Nancy J. Holland & Patricia Huntington (ed.), Feminist Interpretations of Martin Heidegger. (Re-reading the Canon.) University Park, PA: Penn State University Press, 2001. ISBN 0-271-02155-1.
John Sallis, Reading Heidegger: Commemorations. (Studies in Continental Thought.) Bloomington, IN: Indiana University Press, 1993. ISBN 0-253-35053-0.
Richard Wolin, Heidegger’s Children: Hannah Arendt, Karl Löwith, Hans Jonas, and Herbert Marcuse. Princeton, NJ: Princeton University Press, 2001. ISBN 0-691-07019-9.
David Wood, Thinking after Heidegger. Cambridge: Polity, 2002. ISBN 0-7456-1622-4.

Kotimainen Heidegger-kirjallisuus

Yrjö Reenpää, Über die Zeit: Darstellung und Kommentar einiger Interpretationen des Zeitlichen in der Philosophie: Über die Zeit in den Naturwissenschaften. (Acta Philosophica Fennica, 19.) Helsinki: Societas Philosophica Fennica, 1966.
Lauri Rauhala, Die Seinsfrage in der sog. neueren Psychosomatik. (Turun yliopiston julkaisuja, B 118.) Turku: Turun yliopisto, 1970.
Lauri Routila, Über Zeichen, Sinn und Wahrheit. (Turun yliopiston julkaisuja, B 117.) Turku: Turun yliopisto, 1970.
Yrjö Reenpää, Ajateltua ja koettua. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01346-7.
Lauri Rauhala, Ihmistuntemuksesta eksistentiaalisen fenomenologian valossa. (Helsingin yliopiston Psykologian laitoksen soveltavan psykologian osaston tutkimuksia, 3.) Helsinki: Helsingin yliopisto, 1978. ISBN 951-45-1450-5.
Martin Kusch, Ymmärtämisen haaste. (Prometheus.) Oulu: Pohjoinen, 1986. ISBN 951-749-042-9.
Risto Niemi-Pynttäri, Luonto-fraasin radikalisoituminen Martin Heideggerin filosofiassa. (Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisusarja, 24.) Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, 1988. ISBN 951-9113-23-1.
Martin Kusch, Language as Calculus vs. Language as Universal Medium: A Study in Husserl, Heidegger and Gadamer. Oulu: Oulun yliopisto, 1989. Myös: Kluwer: Dordrecht, 1989. ISBN 0-7923-0333-4.
Matti Juntunen, Martin Heideggerin fundamentaaliontologian modaali-temporaalinen problematiikka [1967]. (Jyväskylän yliopiston Filosofian laitoksen julkaisuja, 41.) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1990. ISBN 951-680-235-4.
Reijo Kupiainen, Ajattelemisen anarkia: Transmetafyysinen asenne Martin Heideggerilla. (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, 18.) Tampere: Tampereen yliopisto, 1991. ISBN 951-44-2895-1.
Vesa Jaaksi, Kriisi luontosuhteessa. (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, 32 / SUFI-tutkimuksia, 2.) Tampere: Tampereen yliopisto, 1992. ISBN 951-44-3128-6.
Juha Varto, Fenomenologinen tieteen kritiikki. (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, 30. / SUFI-tutkimuksia, 1.) Tampere: Tampereen yliopisto, 1992. 2. painos 1995. ISBN 951-44-3094-8.
Juha Varto (toim.), Silleen jättäminen ja politiikka. (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, 35 / SUFI-tutkimuksia, 4.) Tampere: Tampereen yliopisto, 1992. ISBN 951-44-3158-8.
Lauri Rauhala, Eksistentiaalinen fenomenologia hermeneuttisen tieteenfilosofian menetelmänä: Maailmankuvan kokonaisrakenteen erittelyä ihmistä koskevien tieteiden kysymyksissä. (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, 41. / SUFI-tutkimuksia, 8.) Tampere: Tampereen yliopisto, 1993. ISBN 951-44-3305-X. 2., täydennetty painos: Hermeneuttisen tieteenfilosofian analyyseja ja sovelluksia. Helsinki: Yliopistopaino, 2005. ISBN 951-570-618-1.
Juha Varto, Tästä jonnekin muualle: Polkuja Heideggerista. (Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta, 40.) Tampere: Tampereen yliopisto, 1993. 2. painos 1995. 3. painos: Tampere: Tampere University Press, 2003. ISBN 951-44-3184-7.
Reijo Kupiainen, Heideggerin ja Nietzschen taidekäsitysten jäljillä. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-710-2.
Arto Haapala (toim.), Heidegger: Ristiriitojen filosofi. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-704-8.
Leena Kakkori, Heideggerin aukeama: Tutkimuksia totuudesta ja taiteesta Martin Heideggerin avaamassa horisontissa. (Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 192.) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2001. ISBN 951-39-1088-1.
Miika Luoto, Heidegger ja taiteen arvoitus. (Paradeigma.) Helsinki: Tutkijaliitto, 2002. ISBN 952-5169-14-6.
Pekka Passinmäki, Kaupunki ja ihmisen kodittomuus: Filosofinen analyysi rakentamisesta ja arkkitehtuurista. (23°45: niin&näin-lehden filosofinen julkaisusarja, 4.) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2002. ISBN 951-96984-6-9.
Leena Kakkori (toim.), Katseen tarkentaminen: Kirjoituksia Martin Heideggerin Olemisesta ja ajasta. (SoPhi, 71.) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2003. ISBN 952-5092-83-6.
Janne Kurki, Dis-positions: The Structures and Limit Concepts of Articulations of Being in Aristotle, Kant, Heidegger and Lacan. Helsinki: Helsinki University Printing House, 2003. ISBN 952-91-5507-7.
Kirsi Monni, Olemisen poeettinen liike: Tanssin uuden paradigman taidefilosofisia tulkintoja Martin Heideggerin ajattelun valossa sekä taiteellinen työ vuosilta 1996–1999. (Acta Scenica, Näyttämötaide ja tutkimus, 15.) Helsinki: Teatterikorkeakoulu, 2004. ISBN 952-9765-35-5.
Jussi Backman, Omaisuus ja elämä: Heidegger ja Aristoteles kreikkalaisen ontologian rajalla. (23°45: niin&näin-lehden filosofinen julkaisusarja, 14.) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2005. ISBN 952-5503-08-9.
Jarkko Tontti (toim.), Tulkinnasta toiseen: Esseitä hermeneutiikasta. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-152-6.
Jussi Backman & Miika Luoto (toim.), Heidegger – Ajattelun aiheita. (23°45: niin&näin-lehden filosofinen julkaisusarja, 21.) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2006. ISBN 952-5503-19-4.