Liechtensteinin historia
Wikipedia
Liechtensteinin ruhtinaskunnan historia historian hämäristä nykypäivään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Esihistoria
Arkeologisten löytöjen perusteella voidaan sanoa, että nykyisen Liechtensteinin ruhtinaskunnan alue on ollut asuttu jo viidennellä vuosituhannella eaa. Varhaiset asutukset oli tehtävä suhteellisen korkealle suojaan Reinin tulvilta, jotka nykypäivään mennessä on saatu kuriin.
Asumuslöytöjä on tehty mm. Gutenbergin ja Eschnerbergin alueilla. Myös paljon erilaisia esinelöytöjä on tehty, mm. Gutenbergin vuorilta löydetyt pronssiset jumalankuvat.
Ensimmäiset liechtensteinilaiset olivat raetialaisia, mutta myöhemmin heidän joukkoonsa tuli kelttejä lännestä.
[muokkaa] Roomalaisaika
Vuonna 15 eaa. roomalaiset valloittivat Raetiaksi kutsumansa alueen ja tekivät siitä provinssinsa. Jo seuraavan vuosisadan aikana rakennettiin tie Italiasta Splügenin solan, Churin ja Luziensteigin kautta Reinin läntistä rantaa pitkin Bregenziä kohti. Tämän tien varrelle rikkaat roomalaiset rakensivat huviloitaan nykyisen Liechtensteinin alueelle. Vuosien saatossa tämä johti alueen alkuperäisten asukkaiden kielten sekoittumiseen latinaan muodostaen näin uuden kielen, retoromaanin. Tätä kehitystä edesauttoi myös kristinuskoon kääntyminen 300-luvulta lähtien.
Schaanissa olevan linnan rauniot osoittavat germaanisten alemannien saapuneen alueelle 300-luvulla pohjoisesta murentaen näin Rooman valtapiiriä.
[muokkaa] Keskiaika
[muokkaa] Varhainen keskiaika
400-luvulla Rooman imperiumi alkoi hajota. Seuraavina vuosisatoina roomalainen ja alemanninen kulttuuri elivät rinta rinnan sulassa sovussa. 700-luvulla Raetia liitettiin Frankkien valtakuntaan. Kaarle Suuri otti käytöön uuden hallintojärjestelmän, kreivilaitoksen.
Vuodelle 846 päivätyssä maarekisterissä on merkittynä kaikki kuninkaalliset omistukset. Siinä nykyisen Liechtensteinin alueella sijaitsevia alueita ja paikkoja, mm. Balzers, Schaan ja Eschen, on mainittu ensi kerran.
900-luvulta lähtien Raetiaa hallitsivat Bregenzin kreivit, joiden suku sammui kuitenkin 1152. Raetia jakautui yhä pienempiin ja pienempiin alueisiin.
[muokkaa] Keisarin alaisuus
Aluksi Ala-Raetia päätyi Montfortin kreiveille, joiden suku jakautui Montfortin ja Werdenbergin linjoihin. Werdenbergin kreivikunta jakautui itsekin yhä useampiin haaroihin. Tällaisen perinnönjaon tuloksena syntyi myös Vaduzin kreivikunta 1342. Vuonna 1396 vahvistettiin Vaduzin kreivikunta suoraan keisarin välittömäksi vasalliksi. Tämä toimi perustana alueen haltijan korkea-arvoisuudelle. Seuraavina vuosisatoina hallitsijat tunnustivat yhä uudestaan Vaduzin kreivien aseman.
[muokkaa] Vaihtuvien hallitsijoiden aika
Vaduzin Werdenberg-kreivisuku sammui 1416 ja Brandisin paronit, jotka alun perin olivat kotoisin Bernin ylämaalta, alkoivat hallita Vaduzia. Heidän onnistui saada haltuunsa Schellenbergin läänityksen pohjoisosa, joka oli aiemmin kuulunut Werdenberg-Heiligenbergin sukuhaaralle. Tämä nykyisen Liechtensteinin ruhtinaskunnan raja on säilynyt muuttumattomana vuodesta 1434.
Liechtenstein kärsi 1400-luvulla kolmesta sodasta, Appenzell-sodasta (1405), vanhasta Zürichin sodasta (1444-1446) ja svaabilaissodasta (1499-1500), joiden aikana alueella viholliset ryöstelivät, tuhosivat ja kiusasivat ihmisiä. Svaabilaissodan jälkeen Rein julistettiin Saksan valtakunnan ja Sveitsin ikiaikaiseksi rajaksi, minkä takia Liechtenstein oli erittäin tärkeällä paikalla vuosisatoja.
Vuonna 1510 Brandisin viimeinen paroni myös Vaduzin ja Schellenbergin alueet Sulzin kreiveille, jotka pitivät majaa Klettgaussa Badenissa. Molempia alueita he hallitsivat sieltä käsin eli hyvin kaukaa. He olivat hartaita katolisia ja pitivät huolen siitä, että Liechtensteininkin alue pysyi sellaisena reformaation aikana. Kaiken kaikkiaan tänä aikakautena oikeuslaitos kehittyi pitkälle alueella. Molemmat alueet saivat oman oikeusistuimensa, joissa oli ylituomari ja kaksitoista tuomaria. Myös muita uudistuksia tapahtui. Sulzien aikakautta pidetäänkin vapauden ja hyvinvoinnin aikana.
[muokkaa] Kolmikymmenvuotinen sota ja noitavainot
Jo vuonna 1613 Sulzin kreivien oli myytävä Vaduz ja Schellenberg, jotka osti Hohenemsin kreivisuku, joka oli valtansa huipulla tuolloin ja halusi perustaa satelliittivaltion Sveitsin ja Itävallan väliin.
1600-lukua pidetään Liechtensteinin historian yhtenä surullisimmista ajanjaksoista. Tuolloin alueella ravoisi moneen kertaan rutto. Myös kolmikymmenvuotinen sota näkyi alueella, joka ei kuitenkaan ollut taistelutantereena. Noitavainot näkyivät paljon pahempina; jopa yli sata viatonta ihmistä tuomittiin ja teloitettiin.
Hohenemsin kreivit velkaantuivat yhä enemmän ja enemmän, ja lopulta heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin myydä Vaduz ja Schellenberg.
[muokkaa] Liechtensteinin ruhtinaiden alaisuudessa
[muokkaa] Ruhtinaskunnan perustaminen
Liechtensteinin suvun päämiehille myönnettiin ruhtinaan arvo 1608, mutta tämä ei kuitenkaan riittänyt pääsyyn Valtakunnanruhtinaiden neuvoston jäseneksi. Liechtensteineilla oli mittavia maaomistuksia Ala-Itävallassa, Böömissä ja Määrissä, mutta mikään näistä alueista ei ollut suoraan keisarin välittömässä herruudessa, vaan olivat keisarin alaisten ruhtinaiden (Böömin kuninkaan, Itävallan arkkiherttuan) alamaisuudessa ja siten niiden omistajat siis askelta alempana kuin valtakunnan "oikeat" ruhtinaat. Päästäkseen Valtakunnanruhtinaaksi, mikä oli korkein asema, mihin Liechtensteinin ruhtinailla oli mahdollisuus päästä, Liechtensteinien piti saada maata, jonka omistaja oli suoraan keisarin välitön vasalli.
Etsiessään tuollaista aluetta ruhtinas Johann Adam Andreas von Liechtenstein huomasi Hohenemsin kreivin taloudellisen ahdingon ja Vaduz-Schellenbergin vuoristokyläalueen aseman keisarin välittömänä vasallialueena, joten päätti ostaa ensin 1699 Schellenbergin alueen ja 1712 Vaduzin kreivikunnan. Näistä alueista muodostettiin 1719 välittömästi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alainen ruhtinaskunta (valtakunnanruhtinaan sääty, Reichsfürstentum), joka sai nimensä uuden hallitsijasukunsa mukaan (mikä on harvinaisuus - yleensä ruhtinaat saivat tittelinsä sen alueen perinteisestä nimestä jonka saivat lääniksi).
Ruhtinaat jäivät asumaan Wieniin eivätkä oletettavasti juurikaan vaivanneet itseään tämän uuden ruhtinaskuntansa asioilla, joista huolehtivat maavoudit heidän nimissään. Pian alueelle muodostuivat kunnat, joilla oli itsehallintoa, ja nopeasti alueiden johtajat joutuivat napit vastakkain alamaistensa kanssa. Kompromissi löydettiin 1733, jolloin kuntien oikeuksia vähennettiin, mutta ne ja niiden oikeusistuimet säilyivät.
[muokkaa] Napoleonista riippumattomuuteen
Ranskan suuri vallankumous 1789 johti moniin suuriin mullistuksiin Euroopassa. Liechtenstein ei ollut ollut sodan näyttämönä vuosisatoihin, kunnes vuonna 1799 Napoleon Bonaparte, sittemmin Ranskan keisari, marssi sen läpi ja piiritti Itävallassa sijaitsevan Feldkirchin. Samana vuonna Liechtensteinin läpi marssi myös venäläisiä sotilaita. 1806 Napoleon hajotti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja muodosti Saksan pienistä ruhtinaskunnista Reinin liiton, jossa pikkuvaltiot saivat entistä suuremman riippumattomuuden. Lähes kaikki saksalaiset mikrovaltiot mediatoitiin, liitettiin suurempiin pikkuvaltioihin ja menettivät itsehallintonsa, mutta Liechtenstein säilyi, ja mikrovaltiokoostaan huolimatta laajensi suvereniteettiaan sekä hyväksyttiin Reinin liittoon – poliittinen kunnianosoitus Napoleonilta tuolloin hallinneelle ruhtinaalle Johann I:lle, eikä Napoleonilla sitä paitsi ollut mitään kiinnostusta luovuttaa tätä pikkuvaltiota Sveitsille tai viholliselleen Itävallalle.
Napoleonin antauduttua lopullisesti Waterloossa Eurooppaan palautettiin poliittinen järjestys Wienin kongressissa 1815. Vanhoja, pieniä mediatoiduiksi jo joutuneita saksalaisia mikrovaltioita ei perustettu uudelleen, ja niin pieni, itsenäinen Liechtensteinin ruhtinaskunta oli ainoa pieni saksalainen valtio, joka säilytti itsenäisyytensä. Se hyväksyttiin itsenäisenä valtiona Saksan liittoon.
[muokkaa] Itsevaltiuden aika ja "hullu vuosi" 1848
Liechtensteinin asema oli vaikea. Taloudellisen eristäytymisen takia kaupuankäynti ei voinut kehittyä. Ruhtinaskunnasta kehkeytyi yhä enemmän primitiivinen maanviljelysvaltio, joka ei pystynyt toteuttamaan tarpeellisia uudistuksia. Maataloutta heikensivät korkeat verot, ja se oli tuottamatonta. 1805 tuli voimaan oppivelvollisuus (?pakollinen peruskoulu), mutta koulutuksen taso pysyi alhaisena. Hallitsijan tahtomat lainsäädännölliset uudistukset toteutettiin huolimatta kansan vastustuksesta, joka johtui siitä, että uudistukset tehtiin itsevaltaisesti.
Itsevaltiudesta johtuen "Euroopan hullun vuoden" 1848 vallankumoukselliset aatteet saivat hyvää jalansijaa Liechtensteinissa. Uusien aatteiden (liberalismi, nationalismi ym.) innostamina kansalaiset pyysivät hallitsevalta ruhtinaalta Alois II:lta ruhtinaskunnalle uuden perustuslain säätämistä, edustajiensa valitsemiseen vapaat kansanäänestykset ja feodaalisesta verojärjestelmästä luopumista. Kapinoita ei kuitenkaan ollut. Ruhtinaalla ei periaatteessa ollut mitään uudistuksia vastaan, mutta hän halusi kuitenkin odottaa, mitä uudistuksia Saksassa ja Itävallassa tehtäisiin. Täten itsevaltainen hallintojärjestelmä loppui pidettynä.
[muokkaa] Taloudellinen liberalisoituminen ja perustuslain laatiminen
Vuonna 1852 solmittiin tulliliitto Itävalta-Unkarin kanssa, mikä aiheutti taloudellisen vapautumisen ja mahdollisti tekstiiliteollisuuden kehittymisen. Ruhtinas Johann II:n hallituskaudella alkoi uudistusten aika, joilla oli myös maapäivien hyväksyntä ja täten ne myös nauttivat kansan luottamusta. Liechtensteinin ensimmäinen pankki avattiin 1861. Uudistuksellinen perustuslaki laadittiin ja ensimmäinen kansallinen sanomalehti alkoi ilmestyä 1862. Uuden perustuslain mukaan hallitseva ruhtinas oli yhä hallitsija, muttei enää itsevaltiaana eikä siis maapäivien yläpuolella. Maa kehittyi monin tavoin muutenkin.
Hävittyään sodan Preussia vastaan Itävalta – ja sen myötä myös Liechtenstein – erosi Saksan liitosta. Sitten suurista taloudellisista vaikeuksista kärsinyt Liechtensteinin armeija voitiin lakkauttaa.
Taloudellinen tilanne säilyi hankalana. Seuraavien vuosikymmenien aikana rakennettu Reinin pato kuormitti Liechtensteinia paljon lisää. Yksinkertainen kaupankäynti kehittyi vain vähittäin, ja matkailusta tuli merkittävä elinkeino vasta 1800-luvun lopussa. Tekstiiliteollisuus tarjosi työtä lähinnä naisille. Miesten oli vaikeaa löytää muuta työtä kuin maanviljelyä. Sadat miehet ja monet naiset etsivätkin osa-aikatyötä naapurimaista. Paljon useammat eivät nähneet itselleen mitään tulevaisuutta pienessä kotimaassaan, vaan muuttivat lähinnä Amerikkaan, mutta osa myös Liechtensteinin naapurivaltioihin.
[muokkaa] Ensimmäisen maailmansodan seuraukset
Ensimmäisen maailmansodan aikana Liechtenstein pysytteli puolueettomana, mutta Itävaltaan kohdistetut talouspakotteet tuntuivat sielläkin selvästi. Kansa kärsi nälästä, ja teollisuus pysähtyi täysin. Useimmat rahasäästöt katosivat sodan aiheuttaman inflaation takia.
Monet muutokset mullistivat Liechtensteinia sodan loputtua. Vuonna 1918 perustettiin ensimmäiset poliittiset puolueet: Kristillis-sosialistinen kansanpuolue ja Edistyksellinen kansanpuolue. Vaatimukset demokraattisemmasta perustuslaista kasvoivat, ja vaatijoiden iskulause olikin "Liechtenstein liechtensteinilaisille". Lopulta ruhtinas Johann II suostui neuvottelemaan parlamentin kanssa, ja uusi perustuslaki astui voimaan 1921. Se ei tuonut ainoastaa tärkeitä demokraattisia uudistuksia, vaan esti myös ulkovaltojen liiallisen vaikutuksen: tästä lähtien pääministerin tuli olla liechtensteinilainen, ja kaikkien oikeusistuimien tuli sijaita ruhtinaskunnan alueella.
[muokkaa] Kumppanuus Sveitsin kanssa
Itävallan monarkian romahdettua Liechtenstein alkoi kääntyä Sveitsiä kohden. 1919 tulliliitto Itävallan kanssa peruttiin. Sveitsin kanssa alettiin solmia yhä useampia sopimuksia, joista tärkeimpänä tulliliitto 1923, joka loi perustan yhä tänäkin päivänä jatkuvalle tiiviille kumppanuudelle.
[muokkaa] Sotien välinen aika
Vuodet maailmansotien välillä toivat lisää karvaita kokemuksia ja kärsimystä. Reinin pato romahti 1927 jättäen tulvaveden alle yli puolet maasta. Niin sanottu Sparkassa-skandaali ravisteli Liechtensteinia vuotta myöhemmin ajaen kaikki pankit ja lähes koko maan konkurssiin. 1930-luvun talouskriisi puhkesi myös Liechtensteinissa; hallitus yritti helpottaa sitä hätätilatyöprojekteilla. Talousongelmien lisäksi myös puolueiden väliset taistelut vavisuttivat nuorta demokratiaa. Itävallan joutuminen Saksan miehittämäksi 1938 kuitenkin pakotti puolueet ratkaisuun, ja paineet niin koti- kuin ulkomailtakin ajoivat ne yhteiseen koalitiohallitukseen. Vuoden kuluttua otettiin käyttöön suhteellinen vaalitapa, josta tuli maan politiikan tärkeä vakauttaja. Se vaikutti myös siihen, että ruhtinas Franz Josef II muutti 1938 asumaan Vaduzin linnaan tullen ensimmäiseksi ruhtinaaksi, jonka vakituinen asumus oli Liechtensteinin ruhtinaskunnan alueella. Hänestä tuli tärkeä kansaa yhdistävä maan keulakuva.
Liechtenstein pysyi toisessa maailmansodassa puolueettomana ja säästyi sodan suorilta vaikutuksilta. Kiitos läheisen kumppanuutensa Sveitsin kanssa, se selvisi myös taloudellisilta ja yhteiskunnallisilta ongelmilta suhteellisen hyvin. Kansallissosialistinen "Liechtensteinin saksalaiskansallinen liike" (Volksdeutsche Bewegung in Liechtenstein) oli hetken aikaa aktiivinen, mutta maaliskuun 1939 vallankaappausyritystä lukuun ottamatta se ei tuottanut valtiolle suurta uhkaa. Kaikki kansallissosialistisen Saksan viehätys liechtensteinilaisissa katosi sodan puhjettua.
[muokkaa] Toisen maailmansodan jälkeinen nousukausi
Ensimmäiset uudenaikaiset teollisuuslaitokset perustettiin jo toisen maailmansodan aikana. Sodan jälkeen tuli noususuhdanne. Vain muutamassa vuosikymmenessä Liechtenstein kehittyi köyhästä agraarivaltiosta moderniksi yhteisöksi, jolla oli hämmästyttävän vaihteleva elinkeinoelämä. Tärkeimmät syyt kehitykselle olivat tulliliitto Sveitsin kanssa, Sveitsin frangin käyttöönotto rahayksiköksi, vakiintuneet poliittiset ja yhteiskunnalliset olot sekä liberaali talousjärjestelmä yhdessä kohtalaisen verotuksen kanssa.
Liechtensteinin korkealle erikoistuneet teollisuusyritykset ovat kilpailukykyisiä kautta maailman, ja niillä on vahva asema ympäröivällä alueella. Kansainvälistä tunnustusta saatiin yhä enenevässä määrin erityisesti finanssipalveluiden, kuten pankkien kautta. Pian paikallinen väestö ei enää kyennyt itse tyydyttämään työntekijöiden tarvetta, joten Liechtensteinin talouden piti luottaa kasvavaan ulkomailla asuvien työläisten joukkoon.
Yhteiskunnalliset palvelut kehittyivät kiitos hyvän talouskehityksen ansiosta, niin että Liechtenstein on nykyisin hyvin kehittynyt hyvinvointivaltio.
[muokkaa] Kasvava kansainvälinen yhteistyö
Liechtenstein on vuosikymmeniä työskennellyt ahkerasti vahvistaakseen kansainvälistä kanssakäymistä ja ylläpitääkseen ystävällisiä naapurisuhteita. 1950-luvun jälkeen Liechtenstein on liittynyt useisiin kansainvälisiin organisaatioihin, joista tärkeimpiä lienevät Haagin kansainvälinen tuomioistuin (1950), Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (1975), Euroopan neuvosto (1978), Yhdistyneet kansakunnat (1990), EFTA (1991), Euroopan talousalue (1995) ja WTO (1995).
