Hermann Hesse
Wikipedia
Hermann Hesse (2. heinäkuuta 1877 Calw, Saksa – 9. elokuuta 1962 Montagnola, Sveitsi) oli saksalainen runoilija, kirjailija ja taidemaalari, joka palkittiin vuonna 1946 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. Hänet tunnetaan parhaiten romaaneistaan Arosusi ja Lasihelmipeli.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Hesse syntyi Calwissa, Schwarzwaldissa sijaitsevassa pikkukaupungissa kristittyyn perheeseen. Hänen molemmat vanhempansa olivat olleet lähetystyössä Intiassa, jossa hänen äitinsä Marie Gundert oli syntynyt vuonna 1842. Hessen isä Johannes Hesse (s. 1847) oli kotoisin Virosta. Calwissa Hessen vanhemmilla oli lähetyskirjapaino, jota johti Hessen isoisä Hermann Gundert.
Hermann Hesse vietti ensimmäiset elinvuotensa ympäristössä, jossa vallitsivat svaabilaisen pietismin aatteet. Vuonna 1881 perhe muutti viideksi vuodeksi Baseliin, mutta palasi sieltä takaisin Calwiin. Käytyään latinakoulun Göppingenissä Hesse siirtyi vuonna 1891 opiskelemaan Maulbronnin evankelis-luterilaiseen seminaariin. Siellä hän antoi maaliskuussa 1892 osoituksen kapinallisesta luonteestaan pakenemalla seminaarista, ja hänet saatiin kiinni vasta päivää myöhemmin.
Pakenemisesta seurasi jatkuvia riitoja vanhempien kanssa sekä sarja lukuisia eri sisäoppilaitoksia ja kouluja. Hesse oli masentunut ja ilmaisi kirjeessään 20. maaliskuuta 1892 hautovansa itsemurha-ajatuksia (”Haluan painua mailleni kuin iltarusko”). Toukokuussa 1892 hän yritti itsemurhaa Bad Bollin sisäoppilaitoksessa. Tämän seurauksena hänet siirrettiin jälleen uuteen sisäoppilaitokseen Stetteniin ja sieltä myöhemmin poikien sisäoppilaitokseen Baseliin.
Vuoden 1892 lopulla Hesse siirtyi lukioon Cannstattiin. Vuonna 1893 hän suoritti siellä ensimmäisen vuoden tutkinnon, mutta keskeytti koulunkäynnin pian sen jälkeen.
Hesse aloitti ensimmäisen kerran koulutuksen kirjakauppiaaksi Esslingenissä mutta karkasi sieltä kolmen päivän jälkeen. Keväällä 1894 hän aloitti 14 kuukautta kestävän mekaanikkokoulutuksen Calwin tornikellotehtaalla. Yksitoikkoinen juottaminen ja viilaminen herätti Hessessä kuitenkin pian toiveen palata älyllisemmän työn pariin. Lokakuussa 1895 hän oli valmis aloittamaan kirjakauppiaskoulutuksen Tübingenissä ja myös sitoutumaan siihen. Näitä nuoruuden kokemuksiaan Hesse käsitteli myöhemmin romaanissaan Muuan nuoruus (saks. 'Unterm Rad').
[muokkaa] Tie kirjailijaksi
Hesse oli 17. lokakuuta 1895 lähtien töissä Heckenhauerin kirjakaupassa Tübingenissä. Kirjakaupan kokoelmien painopiste oli teologiassa, filologiassa ja oikeustieteessä. Hessen oppipojan tehtäviin kuului kirjojen tarkastaminen, pakkaaminen, lajitteleminen ja arkistointi. 12-tuntisten työpäiviensä päätyttyä hän kävi vielä yksityisessä koulutuksessa, ja kirjojen lukeminen kompensoi puuttuvaa sosiaalista elämää pitkinä sunnuntaipäivinä, jolloin ei ollut työtä. Teologisten tekstien lisäksi Hesse luki ennen kaikkea Goetheä, myöhemmin myös Lessingiä ja Schilleriä sekä kreikkalaista mytologiaa käsitteleviä tekstejä. Vuonna 1896 hänen runonsa Madonna julkaistiin eräässä wieniläisessä lehdessä, ja myöhemmin Organ für Dichtkunst und Kritik –lehdessä julkaistiin lisää hänen runojaan.
1898 Hesse toimi kirjakauppiaan apulaisena ja ansaitsi kohtalaisesti, mikä takasi hänelle taloudellisen riippumattomuuden vanhemmista. Näihin aikoihin hän luki etupäässä saksalaisia romantiikan ajan teoksia, ennen kaikkea Clemens Brentanon, Joseph von Eichendorffin ja Novaliksen teoksia. Vanhemmilleen lähettämissään kirjeissä hän ilmaisi vakuuttuneensa siitä, että ”taitelijoilla estetiikka korvaa moraalin”. Syksyllä 1898 Hesse julkaisi ensimmäisen pienen runokokoelmansa Romantische Lieder ja kesällä 1899 proosakokoelman Eine Stunde hinter Mitternacht. Molemmista teoksista tuli taloudellinen fiasko. Runokokoelman 600 kappaleen painoksesta myytiin kahdessa vuodessa vain 54 nidettä ja myös proosakokoelman 600 kappaleen painosta myytiin varsin verkkaiseen tahtiin. Leipzigilainen kustantaja Eugen Diederichs oli kuitenkin vakuuttunut teosten korkeasta laadusta ja piti niiden julkaisua pikemminkin nuoren kirjailijan tukemisena kuin tuottavana liiketoimintana.
Syksystä 1899 lähtien Hesse oli työssä arvostetussa antikvariaatissa Baselissa. Koska hänen vanhemmillaan oli tiiviit kontaktit Baselin oppineiden perheisiin, tarjoutui hänelle nyt erinomainen mahdollisuus saada uusia humanistis-taiteellisia virikkeitä. Samalla Basel tarjosi omaa tietään kulkevalle kirjailijalle mahdollisuuden vetäytyä omiin oloihinsa pitkillä retkillä, joilla hän syventyi taiteelliseen itsetutkiskeluun ja kokeili kykyään ilmaista aistihavaintojaan kirjallisesti. Vuonna 1900 Hesse vapautettiin heikkonäköisyyden vuoksi asepalveluksesta. Näköön liittyvät ongelmat sekä hermo- ja päänsärky seurasivat häntä koko elämän ajan.
Vuonna 1901 Hesse toteutti suuren unelmansa ja matkusti ensimmäistä kertaa Italiaan. Samana vuonna hän siirtyi uuden työnantajan palvelukseen baselilaiseen Wattenwyl-antikvariaattiin. Samaan aikaan hänelle tarjoutui yhä enemmän mahdollisuuksia julkaista runojaan ja muita lyhyitä tekstejään lehdissä. Näistä julkaisemisista saadut palkkiot paransivat myös hänen rahatilannettaan. Kustantaja Samuel Fischer kiinnostui Hessestä, ja vuonna 1904 ilmestyi Fischerin kustantamana romaani Alppien poika (saks. 'Peter Camenzind'). Kirjasta tuli Hessen läpimurtoteos, ja tästä lähtien Hesse saattoi elää vapaana kirjailijana.
[muokkaa] Bodenseen rannalla ja Intiassa
Hessen kirjojen menestyminen mahdollisti hänelle perheen perustamisen. Hän meni vuonna 1904 naimisiin Maria Bernoullin kanssa ja muutti vaimonsa kanssa Gaienhofeniin Bodenseen rannalle. Heille syntyi kolme poikaa. Gaienhofenissa Hesse kirjoitti toisen romaaninsa Muuan nuoruus, joka ilmestyi vuonna 1906. Seuraavina vuosina hän kirjoitti lähinnä kertomuksia ja runoja. Seuraava romaani Gertrud merkitsi Hesselle kuitenkin luomiskriisiä – hänen oli vaikeaa saada teos valmiiksi, ja myöhemmin hän piti sitä epäonnistuneena. Myös Hessen avioliittoon ilmestyi säröjä, ja saadakseen etäisyyttä tilanteeseen hän lähti pitkälle matkalle Ceyloniin ja Indonesiaan. Hän ei löytänyt sieltä toivomaansa henkis-uskonnollista inspiraatiota, mutta silti matkalla oli hänen teoksiinsa merkittävä vaikutus. Hessen palattua matkaltaan perhe muutti vuonna 1912 Berniin, mutta tämä muuttokaan ei poistanut avioliitto-ongelmia, mikä ilmenee Hessen vuonna 1914 ilmestyneestä romaanista Rosshalde.
[muokkaa] Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä vuonna 1914 Hesse ilmoittautui Saksan suurlähetystössä vapaaehtoiseksi, sillä hän "ei kyennyt vain istumaan kotona lämpimän takkatulen ääressä samalla kun rintamalla kuoli nuoria kirjailijoita". Hänet todettiin kuitenkin kelpaamattomaksi sotaan ja määrättiin Saksan suurlähetystöön hoitamaan sotavankiasioita. Tässä tehtävässä Hesse huolehti sotavangeista keräämällä ja lähettämällä heille kirjoja. 3. maaliskuuta 1914 Neue Zürcher Zeitungissa julkaistiin Hessen kirjoitus O Freunde, nicht diese Töne, jossa hän vetosi Saksan älymystöön, jotta he eivät lankeaisi kansallismieliseen polemiikkaan. Tätä seuranneita tapahtumia Hesse kuvasi myöhemmin suureksi käänteeksi elämässään. Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli keskellä suurta poliittista väittelyä: häntä kohtaan hyökättiin lehdistön suunnasta, postista tuli vihakirjeitä ja vanhat ystävät katkaisivat välinsä häneen. Ystävä Theodor Heuss ja ranskalainen kirjailija Romain Rolland antoivat kuitenkin tukensa Hesselle. Nämä riidat julkisuudessa eivät olleet vielä laantuneet, kun Hesse ajautui uusien vastoinkäymisten myötä syvempään kriisiin: hänen isänsä kuoli 8. maaliskuuta 1916, hänen poikansa Martin sairastui vakavasti ja hänen vaimonsa todettiin sairastavan skitsofreniaa. Hessen täytyi keskeyttää sotavankiasioitten hoitaminen ja hankkiutua psykiatriseen hoitoon. Hoidosta seurasi, että hän kiinnostui kovasti psykoanalyysistä ja oppi tuntemaan Sigmund Freudin oppilaan Carl Gustav Jungin henkilökohtaisesti. Nämä virikkeet saivat Hessessä aikaan varsinaisen luovuuden puuskan, ja hän kirjoitti syys-lokakuussa 1917 vain kolmessa viikossa romaanin Demian. Kirja julkaistiin sodan päätyttyä vuonna 1919 salanimellä Emil Sinclair.
[muokkaa] Casa Camuzzin vuodet
Kun Hesse vuonna 1919 pystyi jälleen elämään normaalia elämää, oli hänen avioliittonsa raunioina. Hänen vaimonsa oli sairastunut vakavaan psykoosiin, mutta Hesse ei voinut enää kuvitella yhteistä tulevaisuutta Marian kanssa edes tämän parantumisen jälkeen. Hesse muutti huhtikuussa asumaan yksin Ticinoon, jossa hän asettui lopulta asumaan Montagnolan kylään. Hän vuokrasi neljä pientä huonetta erikoisesta linnamaisesta rakennuksesta, jonka nimi oli Casa Camuzzi. Täällä hän jatkoi kirjoitustyötään mutta alkoi myös maalata, millä oli vaikutus hänen seuraavaan suuren kertomukseensa Klingsors letzter Sommer. Vuonna 1922 julkaistiin Hessen Intia-romaani Siddhartha. Teos kuvastaa kirjailijan rakkautta intialaista kulttuuria ja aasialaisia viisauksia kohtaan, jotka hän oli oppinut tuntemaan vanhemmiltaan. Vuonna 1923 Hesse meni naimisiin rakastettunsa Ruth Wengerin kanssa, joka oli sveitsiläisen kirjailija Lisa Wengerin tytär ja Meret Oppenheimin täti, mutta tämä avioliitto oli kuitenkin jo alusta alkaen tuhoon tuomittu. Samana vuonna Hesse sai myös Sveitsin kansalaisuuden.
Hänen seuraavat suuremmat teoksensa, vuonna 1925 ilmestynyt Kylpylävieraana Badenissa (saks. 'Kurgast') ja vuonna 1927 ilmestynyt Die Nürnberger Reise, ovat sävyltään ironisia omaelämäkerrallisia kertomuksia, jotka antavat jo odottaa tulevaa menestysromaania. Arosusi, joka ilmestyi vuonna 1927, on ollut Hessen menestynein teos. Hessen 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ilmestyi samana vuonna kirjailijasta myös ensimmäinen elämäkerta, jonka oli kirjoittanut hänen ystävänsä Hugo Ball. Jo pian uuden menestysromaanin jälkeen Hesse, yksinäinen arosusi, koki elämässään uuden käänteen rakastuttuaan Ninon Dolbiniin, josta myöhemmin tuli hänen kolmas vaimonsa. Tästä dualistiseen yhteiseloon johtaneesta muutoksesta kumpusi romaani Narkissos ja kultasuu, joka ilmestyi vuonna 1930.
Vuonna 1931 Hesse lähti Casa Camuzzin vuokra-asunnosta ja muutti Ninonin kanssa suurempaan taloon Montagnolan kylän ulkopuolelle. Tämä talo, Casa Hesse, rakennettiin kirjailijan toiveitten mukaiseksi, ja hänen ystävänsä H. C. Bodmer luovutti sen hänelle jatkuvaan käyttöön. Nykyään talo on yksityisomistuksessa, eikä sitä ole mahdollista päästä katsomaan sisältä.
[muokkaa] Lasihelmipelaaja
Vuonna 1931 Hesse meni kolmannen kerran naimisiin ja alkoi luonnostella viimeistä suurta teostaan, Lasihelmipeliä. 1932 hän julkaisi ensin kertomuksen Matka aamun maahan (saks. 'Die Morgenlandfahrt'). Kansallissosialistien nouseminen valtaan Saksassa vuonna 1933 huolestutti kovasti Hesseä. Bertolt Brecht ja Thomas Mann, jotka muuttivat samana vuonna pois Saksasta, kävivät alkajaisiksi Hessen luona Sveitsissä. Hesse yritti omalla tavallaan toimia Saksassa vallitsevaa kehitystä vastaan. Hän oli jo vuosikymmeniä kirjoittanut kirja-arvosteluja Saksan lehtiin, ja nyt hän alkoi puolustaa niissä voimakkaasti juutalaisia ja muita kansallissosialistien vainoamia kirjailijoita. 1930-luvun puolivälistä lähtien yksikään saksalainen sanomalehti ei enää uskaltanut julkaista Hessen artikkeleita. Hesse löysi keskellä poliittista väittelyä sekä Toisen maailmansodan kauheuksien uutisointia mielelleen turvapaikan Lasihelmipelin työstämisestä. Teos julkaistiin Sveitsissä 1943. Hesselle myönnettiin vuonna 1946 kirjallisuuden Nobel-palkinto, eikä vähiten juuri Lasihelmipelin ansiosta. Vuonna 1950 seurasivat Frankfurtin kaupungin myöntämä Goethe-palkinto sekä Wilhelm Raabe –palkinto ja vuonna 1955 Saksan kirjakauppiaiden rauhanpalkinto.
Toisen maailmansodan jälkeen Hessen luovuus alkoi tyrehtyä. Hän kirjoitti vielä kertomuksia ja runoja mutta ei enää yhtään romaania. Häntä työllisti myös saamiensa kirjeiden tulva – tämä oli hinta siitä, että hän sai kokea nousseensa suureen suosioon uuden saksankielisen lukijasukupolven keskuudessa, joka pyysi Montagnolan ”viisaalta vanhukselta” ohjeita ja suuntaa elämään. Hermann Hesse kuoli 9. elokuuta 1962 85-vuotiaana aivoverenvuotoon ja haudattiin Montagnolan lähelle San Abbondion hautausmaalle, jonne myös Hugo Ball on haudattu.
[muokkaa] Kirjallinen merkitys
Hessen teoksissa jatkuvasti toistuvia teemoja ovat humaanius ja ihmisen olemuksen syvemmän ymmärtämisen tarve. Niihin on jättänyt jälkensä myös kirjailijan kiinnostus psykoanalyysiin, uskontoihin, buddhalaiseen ja hindulaiseen filosofiaan, Nietzscheen ja Dostojevskiin sekä eksistentialismiin.
Hessen varhaiset teokset syntyivät vielä 1800-luvun perinteeseen. Hessen runous sekä Alppien pojan kieli ja tyyli on kauttaaltaan romanttista. Hesse piti Alppien poikaa itse Gottfried Kellerin Der grüne Heinrichin tyyppisenä kehitysromaanina (bildungsroman). Kirjoissaan Hesse asettui kasvavaa teollistumista ja kaupungistumista vastaan osoittaen taipumusta Saksan nuorisoliikkeen mukaiseen ajatteluun. Näistä uusromanttisista muodon ja sisällön piirteistä Hesse luopui myöhemmin. Alppien pojan antiteesirakenne, joka ilmenee kaupungin ja maaseudun sekä miehen ja naisen vastakkainasettelussa, löytyy sen sijaan myös Hessen myöhemmistä pääteoksista kuten Demianista ja Arosudesta.
Tutustumisella psykologi Carl Gustav Jungin arkkityyppioppiin oli Hessen teoksissa ratkaiseva vaikutus, joka ilmenee ensi kerran romaanissa Demian. Demianissa näkyy vielä kehitysromaanin perinteet, mutta samoin kuin Arosudessa tapahtumat eivät enää sijoitu todellisuuteen vaan sisäiseen sielunmaisemaan. Yhdeksi Hessen teoksien pääteemaksi muodostui nuoren ihmisen tie itseensä. Tästä syystä lukemattomat nuoret valitsivat ja valitsevat edelleen Hessen suosikkikirjailijakseen.
Eräs olennainen tekijä Hessen teoksissa on ihmisen henkinen olemus, erityisesti romaanissa Siddhartha. Sen tapahtumat kietoutuvat intialaisiin viisauksiin, taolaisuuteen ja kristilliseen mystiikkaan. Pääajatus, jonka mukaan tie viisauteen lähtee yksilöstä itsestään, on kuitenkin tyypillinen länsimainen lähtökohta, joka ei vastaa mitään aasialaista oppia. Monet kriitikot ovat syyttäneet Hesseä kirjallisuuden käyttämisestä hänen oman henkisen maailmankatsomuksensa välittämiseen. Tämän kritiikin voidaan toisaalta myös katsoa kohdistuvan Hessen maailmankatsomukseen eikä niinkään hänen kirjallisuuteensa.
Kaikissa Hessen teoksissa on omaelämäkerrallisia piirteitä, ja erityisen selvästi ne tulevat esille Arosudessa, jota voitaneen pitää jopa esimerkillisenä elämänkriisiromaanina. Nämä piirteet jäivät sivuun vasta Hessen myöhäistuotannossa. Romaaneissa Matka aamun maahan ja Lasihelmipeli Hesse ottaa esille teeman, jota hän käsitteli jo Alppien pojassa: vita activan ja vita contemplativan välisen vastakohtaisuuden. Lasihelmipelissä Hesse loi humaanisuuden ja hengen utopian keskelle sota-ajan luomia puitteita, jotka olivat 1900-luvun karmeimpia. Samalla hän kirjoitti jälleen klassisen kehitysromaanin. Nämä vastakohtaiset elementit ovat teoksessa keskinäisessä tasapainossa. Tyyliltään William Morris -tyyppinen, idealistinen ja keskiaikainen teos oli hyvin suosittu sodan repimässä Saksassa vuonna 1945.
[muokkaa] Vastaanotto
Hermann Hessen teoksien kirjallinen laadukkuus ja merkitys oli jo hänen eliaikanaan kiistaton. Kuitenkin teoksista käydään väittelyä nykyään kuten ennenkin. Kirjailijatoverit Thomas Mann ja Hugo Ball arvostivat häntä paljon, kun taas Kurt Tucholsky arvioi Hessen taidot esseistinä huomattavasti korkeammalle kuin hänen runoutensa. Alfred Döblin puhui Hesseen viitaten jopa ”pitkäveteisestä limonadista”. Hessen varhaistuotanto sai kuitenkin aikansa kirjallisuuskriitikoiden keskuudessa etupäässä myönteisen vastaanoton.
Hessen suosiota maailmansotien ajan Saksassa heikensivät huomattavasti häntä vastaan kohdistetut lehdistökampanjat, jotka olivat seurausta Hessen pasifistisista ja epäkansallismielisistä kannanotoista. Vuodesta 1937 Hessen teoksia saattoi myydä Saksassa enää laittomasti. Suurin osa nuorempaa sukupolvea löysi Hessen siten vasta vuoden 1945 jälkeen.
Noin kymmenen vuotta Hessen Nobel-palkinnon jälkeen kirjailija Karlheinz Deschner kirjoitti vuonna 1957 riitaa haastavassa artikkelissaan Kitsch, Konvention und Kunst ("Kitschiä, tapoja ja taidetta") seuraavasti: ”Se, että Hesse on julkaissut niin pöyristyttävän paljon ala-arvoisia runoja, osoittaa valitettavaa kurin puutetta, se on suorastaan kirjallista barbariaa.” Myöskään Hessen proosaan hän ei suhtautunut yhtään myönteisemmin. Seuraavina vuosina osa kirjallisuuskriitikoista yhtyi Deschnerin tuomioon, ja monet luokittelivat Hessen teokset jäljitteleväksi kitschiksi.
Hesseen suhtautumisessa tapahtuu jatkuvaa heiluriliikettä. Kun Hessen suosio oli 1960-luvulla painunut Saksassa pohjalukemiin, syntyi Yhdysvalloissa nuorison piirissä vertaansa vailla oleva Hesse-villitys, joka sai jalansijaa myös Saksassa. Arosudesta tuli kansainvälinen bestseller (eräs yhtyekin sai nimensä romaanin mukaan) ja Hessestä tuli eräs luetuimmista ja eniten käännetyistä saksankielisistä kirjailijoista. Hänen kirjojaan myytiin koko maailmassa yli 100 miljoonaa kappaletta.
Hessen muistoksi on nimetty kaksi kirjallisuuspalkintoa: Calwin Hermann Hesse –palkinto sekä Karlsruhen Hermann Hesse –kirjallisuuspalkinto.
[muokkaa] Tuotanto
Romaanit
- 1904 - Alppien poika/Peter Camenzind
- 1906 - Muuan nuoruus
- 1910 - Gertrud
- 1914 - Rosshalde
- 1915 - Knulp
- 1919 - Demian
- 1919 - Klein und Wagner
- 1920 - Klingsors letzter Sommer
- 1922 - Siddhartha
- 1924 - Kylpylävieraana Badenissa
- 1927 - Arosusi (Der Steppenwolf)
- 1930 - Narkissos ja Kultasuu (Narziss und Goldmund)
- 1932 - Matka aamun maahan (Die Morgenlandfahrt)
- 1943 - Lasihelmipeli (Das Glasperlenspiel)
Novellikokoelmat
- Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita novelleja
- Riikinkukkokehrääjä ja muita novelleita
[muokkaa] Kirjallisuutta
- 2002 Teppo Kulmala - Kohtalokasta kerrontaa, Hermann Hesse ja proosan psykologia (Atena Kustannus Oy)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- (englanniksi) Hermann Hesse Portal
