Ydinvoima

Wikipedia

Ydinvoima tai ydinenergia on energiantuotantoa, joka perustuu hallittuun atomiydinten fissio- tai fuusioreaktioon tai muihin ydinreaktioihin, kuten radioaktiiviseen hajoamiseen. Ydinvoiman tuotannossa osa ydinpolttoaineen atomien massasta muuttuu energiaksi, joten ydinpolttoaineen energiasisältö on hyvin suuri tavanomaisiin polttoaineisiin verrattuna.

Hieman vanhahtavat sanat atomivoima ja atomienergia ovat ydinvoiman synonyymejä, mutta eivät yhtä suositeltavia, koska ydinvoima perustuu nimenomaan atomin ytimen reaktioiden hyödyntämiseen. Ydinvoima on siten linjassa sanojen ydinfysiikka ja ydinreaktori kanssa.

Neljän ydinvoimalaitoksen ryhmä Cattenomissa Ranskassa. Taustalla näkyvät jäähdytystornit, joista kohoaa vesihöyryä. Etualan rakennukset ovat varsinaisia voimalaitoksia, joiden yhteenlaskettu sähköteho 5200 MW vastaa noin puolta Suomen sähkön kulutuksesta.

[muokkaa] Ydinvoiman muodot

Ihmiskunnan käyttämä energia on peräisin ydinreaktioista, mutta toistaiseksi vain fissio on suoraan laajamittaisessa käytössä energiantuotannossa. Fuusion käyttöönottoa tutkitaan jatkuvasti, sillä jokainen väliporras lisää hukkaenergian määrää.

Fissioreaktiossa atomi halkeaa ja vapauttaa energiaa

Ydinvoimaa hyödynnetään pääasiassa ydinvoimalaitoksissa sähköntuotantoon ja ydinkäyttöisillä aluksilla voimanlähteenä. Ydinvoimaa käytetään jossain määrin myös muun muassa avaruudessa, majakoissa, vedenpuhdistuksessa ja tutkimuksessa. Suurin osa ydinvoimasta on sähkön tuotantoa ydinreaktorilla. Reaktorissa hallittu fissioketjureaktio tuottaa lämpöä, joka jäähdytyskierrolla johdetaan turbiineihin ja muunnetaan siten mekaaniseksi energiaksi ja jälleen generaattorilla sähköenergiaksi. Täten toimivat ydinvoimalaitokset ja ydinkäyttöisten laivojen ydinreaktorit. Harvinaisempaa on radioaktiivisen hajoamisen tuottaman energian hyödyntäminen, jota käytetään mm. avaruusluotaimissa. Hallitulla fuusioreaktiolla ei toistaiseksi ole tuotettu energiaa, mutta ydinfuusio saattaa tulevaisuudessa muodostua tärkeäksi energianlähteeksi.

[muokkaa] Fissio

Pääartikkeli: Fissio

Ylivoimaisesti merkittävin ydinvoiman muoto on hallitun fissioreaktion hyödyntäminen. Fissiossa atomiydin halkeaa kahdeksi tai useammaksi kevyemmäksi atomiytimeksi ja atomi hajoaa yhtä moneksi kevyemmän alkuaineen atomiksi. Lisäksi reaktiossa ytimestä sinkoutuu neutroneita ja osa sen massasta muuttuu energiaksi.

Eräissä alkuaineissa voi suotuisissa olosuhteissa syntyä ketjureaktio, jossa fissiossa vapautuvat neutronit törmäävät muihin atomeihin ja aiheuttavat täten uusia fissioita. Jos kussakin fissiossa vapautuneet neutronit aiheuttavat keskimäärin ainakin yhden uuden fission, ketjureaktio pysyy käynnissä, muutoin se väistämättä pysähtyy. Ydinreaktorin säätö perustuu yleensä vapaiden neutronien absorbointiin säätösauvoilla tai muilla keinoilla. Vain harvat aineet pystyvät ylläpitämään ketjureaktiota eli ovat fissiilejä. Ydinpolttoaineessa käytetään yleensä uraanin fissiiliä isotooppia U-235 tai plutoniumin fissiiliä isotooppia Pu-239 tai molempia. Plutonium tuotetaan keinotekoisesti ydinreaktorilla, mutta uraania esiintyy luonnossa. Luonnon uraaniesiintymissä tiedetään jopa syntyneen luonnonydinreaktoreita, joissa ketjureaktio on käynnistynyt itsestään ja pysynyt käynnissä kunnes polttoaine on loppunut.

[muokkaa] Fuusio

Pääartikkeli: Fuusioreaktio

Fissiolle vastakkainen reaktio on fuusio, jossa kaksi kevyen alkuaineen atomiydintä yhdistyy muodostaen uuden raskaamman alkuaineen. Samalla vapautuu hyvin suuria määriä energiaa. Yleensä fuusiossa yhdistyy kaksi vetyatomia muodostaen heliumatomin. Fuusioreaktion vaatima suunnattoman korkea lämpötila ja siihen liittyvät ongelmat ovat tähän asti osoittautuneet suureksi tekniseksi esteeksi hallitun fuusioreaktion energiakäytössä. Toistaiseksi fuusion voimalaitoskäyttö vaikuttaisi olevan vähintään vuosikymmenien päässä. Luonnossa Auringon ja muiden tähtien energia on peräisin fuusioydinreaktiosta. Auringon energia on maapallon pääasiallinen energianlähde, sillä kaikki ihmisen käytössä oleva energia ydinvoimaa ja maanlämpöä lukuun ottamatta ovat tavalla tai toisella lähtöisin Auringosta.

[muokkaa] Radioaktiivisuus energianlähteenä

Radioaktiivisessa hajoamisessa vapautuu energiaa, jota voidaan hyödyntää suhteellisen vähän energiaa kuluttavissa käyttötarkoituksissa. Radioaktiivisuudelle perustuva isotooppiparisto (RTG) on ennustettavissa oleva, vakaa ja pitkäikäinen voimanlähde syrjäisiin tai muuten eristettyihin järjestelmiin. Tyypillisiä käyttötarkoituksia ovat majakat, avaruusluotaimet ja satelliitit, aiemmin myös sydämentahdistimet. Hyvin pienet määrät radioaktiivista ainetta riittävät myös antaman energiaa valonvahvistimen toimintaan, itsevalaiseviin pintoihin joissain pimeässä näkyvissä kylteissä sekä mittaristojen, kompassien tai kellojen viisareissa yms. Luonnossa radioaktiivinen hajoaminen on maan sisäisen lämmön lähde ja siten mm. tulivuorten ja kuumien lähteiden voimanlähde. Tätä kautta radioaktiivista hajoamista käytetään energiantuotannossa maalämpövoiman avulla mm. Islannissa ja Japanissa.

[muokkaa] Ydinvoiman historia

Pääartikkeli: Ydinvoiman historia

Ydinvoimaa käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1951, kun Idaho National Laboratoryn tutkijat sytyttivät neljä hehkulamppua EBR-1 -reaktorin avulla.

Ensimmäiset vihjeet siitä, että atomin itsensä sisällä esiintyy reaktioita, saatiin vuonna 1896, kun Antoine Henri Becquerel löysi radioaktiivisuuden. Ytimen olemassaolosta saatiin viitteitä vuonna 1919, kun Ernest Rutherford altisti typpikaasun alfahiukkassäteilylle: osa hiukkasista törmäsi ja jäi typpiatomiin transmutatoiden eli muuttaen ne hapeksi. Reaktiossa atomi emittoi protonin, jonka myöhemmät tutkimukset osoittivat ydinhiukkaseksi. Toisen ydinhiukkasen, neutronin, löysi Sir James Chadwick vuonna 1932. Pian italialainen Enrico Fermi kollegoineen havaitsi, että uraaniin törmätessään hitaat neutronit synnyttävät kohteessa ainakin neljää erilaista ainetta. Vähän myöhemmin saksalaiset Otto Hahn ja Fritz Strassmann osoittivat, että reaktiossa uraaniatomit halkeavat. Keinotekoinen fissio oli keksitty.

Vuonna 1939 Fermi pakeni Italian fasisteja Yhdysvaltoihin; Niels Bohr puolestaan pakeni natsimiehitystä Tanskasta. He aloittivat yhteistyön Columbian yliopistossa ja kehittivät energianlähteeksi käyvän ketjureaktion käsitteen. Energiakäytöstä tutkimuksen painopiste siirtyi kuitenkin nopeasti ydinaseen kehittämiseen. Vuonna 1940 alkoi Yhdysvaltain hallituksen Manhattan-projekti, jonka tavoitteena oli ydinaseen kehittäminen.

Vuonna 1942 Enrico Fermin johdolla rakennettiin ensimmäisen kokeellinen ydinreaktori Chicagon yliopistoon. Tämä oli ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa kun ihminen toteutti hallitun fissioiden ketjureaktion. Vuotta myöhemmin Oak Ridgessä kokeiltiin plutoniumin tuotantoon tarkoitettua reaktoria ja vuoteen 1945 mennessä Hanfordissa oli käynnissä kolme täysimittaista reaktoria.

Toisen maailmansodan päätyttyä atomiytimen energian hyödyntäminen oli kaksijakoista: toisaalta ydinaseiden tuhovoima ja määrä kasvoivat nopeasti, mutta toisaalta myös ydinvoiman, säitelyn ja radioaktiivisuuden rauhanomainen hyödyntäminen lisääntyi monissa käyttökohteissa kuten lääketieteessä, tutkimuksessa, energiantuotannossa, merenkulussa, maanviljelyksessä, avaruustutkimuksessa. Ensimmäinen sähköntuotantoon tarkoitettu ydinreaktori saavutti kriittisyyden 27. kesäkuuta 1954 kello 17:30 Neuvostoliitossa, Obninskissa lähellä Moskovaa. Vuonna 1956 Calder Hallissa, Englannissa aloitti toimintansa ensimmäinen kaupallinen ydinvoimalaitos. Vuonna 1957 aloitti toimintansa ensimmäinen ydinvoimalaitos Yhdysvalloissa Shippingportissa.

1950-luvun jälkeen ydinvoimaloiden määrä on kasvanut huomattavasti. Vuoteen 1964 mennessä maailmassa oli 14 reaktoria kytkettynä sähköverkkoon, vuonna 1970 81 reaktoria, vuonna 1975 jo 167, vuonna 1985 365 ja vuonna 1999 428. Ydinvoimalla tuotetaan tätä nykyä noin 16 % maailman sähköstä ja 6,5 % kaikesta energiasta ja sen osuus on kasvussa (IAEA, 2005; USGS,1998).

[muokkaa] Ydinvoiman käyttö

Pääartikkeli: Ydinvoiman käyttökohteet.

Ydinvoimaa käytetään hyvin vaihtelevissa käyttötarkoituksissa voimalaitoksista sukellusveneisiin ja satelliiteista majakoihin. Ydinpolttoaineen suuri energiasisältö mahdollistaa toisaalta suurten energiamäärien tuottamisen pienillä materiaalivirroilla ja toisaalta sallii pitkäkestoisen energiantuotannon ilman tarvetta lisätä polttoainetta.

NS Savannah. Ydinkäyttöiset laivat voivat toimia jopa koko käyttöikänsä alkuperäisellä polttoaineella.	Cassini-luotain. Avaruudessa hyödynnetään ydinparistoja silloin, kun auringonvalo ei riitä.
Aktaun vedenpuhdistuslaitos, tuottaa makeaa vettä merivedestä.	Triga-reaktori, jollaista käytetään mm. opetuksessa, sädehoidossa ja tutkimuksessa.	Prometheus-raketti. NASA suunnittelee ydinkäyttöisiä raketteja miehittämättömille ja miehitetyille avaruuslennoille.

[muokkaa] Ydinvoima maailmalla

Ydinvoimaa pidetään useissa maissa jatkuvaan, mittakaavaltaan suureen sähkönkulutukseen sopivana energiamuotona. Esimerkiksi maailman ydinvoimajohtajamaa Ranska tuottaa 78 % kaikesta sähköstään ydinvoimalla. Koska sähkömarkkinoilla voimalaitosten ajojärjestyksestä tavallisesti muotoutuu sellainen, että kulutuksen laskiessa ensimmäisinä tuotantoa vähennetään kalliiden muuttuvien kustannusten voimalaitoksissa, suhteellisen edullista sähköä tuottavia ydinvoimaloita käytetään yleensä miltei tauotta perusvoimantarpeen kattamiseen. Ydinvoimalaitoksen tuotantoa voidaan toki tarvittaessa myös säätää ja niin yleisesti tehdään paljon ydinsähköä tuottavissa maissa.

31. joulukuuta 2005 maailmassa oli yhteensä 443 sähkövoiman tuotantoon käytettävää ydinreaktoria kaikkiaan 31 eri maassa. Näillä tuotettiin sähköä yhteensä 368 125 MW teholla.^[1] Uusia voimalaitosreaktoreita oli rakenteilla 25 (joista 8 Intiaan), suunnitteilla 39 ja ehdotettu 73. Kaikesta maailman sähköstä noin 16 % tuotetaan ydinvoimalla – mikä tekee ydinvoimasta vesivoiman veroisen, maailman toiseksi merkittävimmän kasvihuonekaasupäästöttömän sähköenergianlähteen. Kaikesta tuotetusta energiasta ydinvoimalla taas tuotetaan noin 7 %. EU-maissa noin 31 % sähköstä tuotetaan ydinvoimalla.

Suurimmat ydinvoiman tuottajamaat ovat Yhdysvallat, Ranska ja Japani. Näissä kolmessa maassa sijaitsee noin puolet ydinreaktoreista ja yhdessä ne tuottavat selvästi yli puolet maailman ydinenergiasta. Ennen hajoamistaan myös Neuvostoliitto kuului suurten ydinenergiamaiden joukkoon. Kymmenessä suurimmassa tuottajamaassa on neljä viidesosaa maailman ydinreaktoreista ja ne tuottavat yli 85 % maailman ydinenergiasta. Muita merkittäviä ydinenergiamaita ovat Espanja, Kiina, Belgia ja Taiwan. Suomi on 19. suurin tuottaja 2 676 MW teholla 4 reaktorissa.

Reaktorityypeistä kevytvesireaktori on selvästi yleisin voimalaitoskäytössä, niitä on yhteensä 355, joista 263 painevesireaktoreita ja 92 kiehutusvesireaktoreita. Seuraavaksi yleisin on CANDU-reaktori, joita on 38. Loput 46 ovat harvinaisempia reaktorityyppejä.

[muokkaa] Ydinvoima Suomessa

Pääartikkeli: Ydinvoima Suomessa

Olkiluoto ja sen 3 ydinvoimalaitosta. Kaksi oikeanpuoleista laitosta on rakennettu 70-luvulla, vasemmanpuoleinen laitos on kuvamanipulaatio Suomen 5. ydinvoimalaitoksesta.

Ydinvoimaa piti rakentaa aikoinaan Suomeen nykyistä enemmän, muun muassa Helsinki osti Vuosaaren vierestä Sipooseen kuuluvan Granön saaren uutta ydinvoimalaitosta varten. Voimaloita ei lopulta rakennettu läheskään visioituja määriä.

Tällä hetkellä Suomessa on neljä kaupallista ydinreaktoria. Vuonna 2005 ne tuottivat 26,3 % Suomessa käytetystä sähköstä (Energiateollisuus, Energiavuosi 2005). Suomessa ydinvoiman käyttöaste on tyypillisesti ollut yli 90%. Lisäksi Espoon Otaniemessä on pieni Triga-tutkimusreaktori. Reaktorin tuottamaa säteilyä käytetään tutkimuksen lisäksi aivokasvainten hoidossa käytettävään boorineutronikaappaushoitoon.

Sähköntuotannossa olevista ydinreaktoreista kaksi sijaitsee Satakunnassa Eurajoen Olkiluodon saarella, lähellä Raumaa. Niiden omistaja on Teollisuuden Voima TVO. Toiset kaksi reaktoria ovat Fortumin omistuksessa ja ne sijaitsevat Itä-Uudellamaalla Loviisassa Hästholmenin saarella.

Eurajoen kiehutusvesireaktorit (BWR) valmisti ruotsalainen Asea-Atom, nykyinen monikansallinen ABB. Loviisan painevesireaktorit (PWR) ovat neuvostoliittolaisen Atomenergoexportin tuotosta. Loviisan 1. yksikkö aloitti sähköntuotannon helmikuussa 1977 ja 2. yksikkö marraskuussa 1980. Olkiluodon reaktorit otettiin tuotantokäyttöön vuosina 1979 ja 1982.

Eduskunta antoi vuonna 2002 TVO:lle luvan rakentaa viidennen ydinvoimalaitosyksikön Olkiluotoon. Yksikkö on tarkoitus ottaa tuotantokäyttöön vuonna 2011. Uusi laitos on tekniikaltaan ns. kolmannen sukupolven kevytvesireaktori ja malliltaan eurooppalainen painevesireaktori eli EPR. Voimala tulee olemaan sähköteholtaan (1600 MW) maailman suurin yksikkö. Laitoksen höyryturbiini on maailman suurin höyryturbiini. Uuden voimalan toimittaa saksalais-ranskalainen Framatome-Siemens-konsortio.

[muokkaa] Ydinvoimalaitos

Ydinvoimalaitoksen pääosat ovat:

• Reaktori
• Pääkiertopiiri eli primääripiiri
• Toisiopiiri eli sekundääripiiri
• Turbiinigeneraattori eli turbogeneraattori
• Lauhdutin

Ydinvoimalaitoksessa ydinreaktori tuottaa lämpöä, joka kuumentaa pääkiertopiirin vettä. Laitostyypistä riippuen joko pääkiertopiirin vesi höyrystyy, pyörittää turbiinia ja lauhdutetaan, tai sitten pääkiertopiirin vesi johdetaan erillisiin höyrystimiin, joissa toisiopiirin vesi höyrystetään turbiiniin ja lauhduttimeen. Turbiiniin on kytketty generaattori, jolla tuotetaan sähköä. Lauhduttimessa suljetun vesikierron vesi lauhdutetaan höyrystä jälleen vedeksi. Lauhdutinta jäähdytetään joko vesistöstä saatavalla vedellä tai jäähdytystornien avulla. Ydinvoimalaitoksen materiaalivirrat ovat käytön aikana suljettuja: polttoaineen syöttöä ei tapahdu, eikä savukaasuja tai muita haitallisia päästöjä muodostu.

Rahtilaiva NS Savannahin painevesireaktori. Ydinpolttoainetta ovat paineastian keskellä olevat vaaleat, suorakulmaiset niput. Astian yläpuolella on säätösauvakoneisto, jonka säätösauvat voidaan laskea reaktoriin reaktion säätämiseksi.

Painevesireaktori eli PWR	Kiehutusvesireaktori eli BWR

Ydinreaktori sisältää kaiken ydinvoimalaitoksen ydintekniikan ja radioaktiivisten aineiden selkeän pääosan. Reaktori on eristetty ympäristöstä ilmatiiviiseen suojarakennukseen. Muilta osin ydinvoimalaitos on kuten muutkin lämpövoimalaitokset.

[muokkaa] Ydinreaktori

	Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
	Syy: ei (enää) kerrota reaktorin säätämisestä ja kuormansurannasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Pääartikkeli: Ydinreaktori

Ydinvoimalaitoksissa reaktorin tehtävänä on tuottaa lämpöä ydinpolttoaineesta. Tämä tapahtuu ylläpitämällä ja säätämällä reaktorissa tapahtuvaa ketjureaktiota, jossa polttoaineen (tavallisesti uraanin) atomien fissio tuottaa lämpöä.

Reaktoriin ladataan ydinpolttoainetta yleensä 3-5 vuoden ajaksi huoltoseisokkien yhteydessä, paitsi eräissä harvinaisissa reaktorityypeissä (mm. CANDU ja RBMK), jotka sallivat polttoaineen vaihdon reaktorin ajon aikana. Reaktorin käydessä polttoaineessa tapahtuu fissioketjureaktio, joka pitää itseään yllä. Reaktorin säätö tapahtuu pääasiassa ketjureaktiota ylläpitävää neutronivuota hallitsemalla.

Ydinvoimareaktoreita on useita erilaisia pääasiallisten erojen ollessa jäähdytteen ja hidastinaineen valinnassa. Hidastinaineen tehtävä on jarruttaa fissioreaktioissa syntyviä neutroneita: vain tarpeeksi hitaina neutronit aiheuttavat tarpeeksi uusia fissioita, jotta ketjureaktio pysyisi käynnissä, nopeiden neutronien karatessa herkästi reaktorista. Hidastinaineena voidaan käyttää grafiittia tai raskasta vettä, mutta yleisin on tavallinen vesi, josta käytetään myös nimitystä kevyt vesi, jotta ero raskaaseen veteen olisi selvä. Jäähdytteen tehtävä on siirtää reaktorin tuottama lämpö voimalaitosprosessiin ja se on tavallisesti vettä.

Kevytvesireaktorit, jossa tavallinen vesi on sekä jäähdytteenä että hidastinaineena, ovat suunnittelultaan yksinkertaisia, ydinteknisiltä ominaisuuksiltaan luonnostaan vakaita ja helppoja säätää. Näistä ominaisuuksista johtuen maailman voimalaitosreaktorit ovat pääosin kevytvesireaktoreita, joko painevesi- tai kiehutusvesityyppiä. Varsinkin uudet voimalaitokset käyttävät lähes yksinomaan kevytvesireaktoreita. Maailmalla on käytössä myös eräitä harvinaisempia reaktorityyppejä, mm. Venäjällä ja Kanadassa; niistä kerrotaan tarkemmin artikkelissa ydinreaktori. ^[2]

[muokkaa] Ydinpolttoainekierto

Pääartikkeli: Ydinpolttoainekierto

Keskikokoinen ydinvoimalaitos käyttää kuvan kuutiota vastaavan määrän uraanioksidia polttoaineena vuodessa

Polttoainesauva ja polttoainenappeja

Ydinvoimalaitokset käyttävät tavallisesti polttoaineenaan uraanioksidia, jossa on 3–5 % fissiiliä uraani-235:ttä tai plutonium-239:ää, mikäli kyseessä on kierrätetty polttoaine. Ydinpolttoaineen energiatiheys on erittäin suuri, koska ydinvoimaloiden energiantuotanto perustuu fissioreaktioon eikä hapettamiseen, kuten polttolaitoksissa. Sen sijaan voimalaitoskäyttöön ydinvoima on teknisesti sovelias. Maailman reaktoreiden nykyisin vuodessa kuluttama ydinpolttoaine – noin 70 000 tonnia – mahtuisi kuutioon, jonka särmät ovat 15 metriä pitkät. Laskennallisesti siis koko maailman nykyinen sähkönkulutus voitaisiin kattaa 400 000 uraanitonnilla vuodessa, mikä mahtuisi kuutioon, jonka särmät ovat 30 metriä pitkät.

Ydinpolttoaineen valmistus alkaa uraanikaivokselta. 1000 MW:n ydinvoimalaitos kuluttaa vuodessa polttoainetta noin kuutiometrin verran, mitä varten polttoaineen valmistusta varten kaivetaan noin 50 000 tonnia uraanimalmia. Vastaavan kokoisen hiilivoimalan kuluttaman hiilen tuottamiseen tarvitaan monikymmenkertaisesti kaivostoimintaa ^[3]. Koska luonnonuraanista vain 0,7 % on uraanin fissiiliä isotooppia U-235, täytyy luonnonuraani rikastaa kevytvesireaktoreissa käyttöä varten tarvittavaan pitoisuuteen.

Polttoaineen valmistuksessa uraanioksidi puristetaan ja sintrataan keraamisiksi tavallisesti sylinterinmuotoisiksi napeiksi, jotka ovat tilavuudeltaan yleensä alle kuutiosenttimetrin kokoisia. Keraaminen olomuoto on kemiallisesti hyvin kestävä ja reagoimaton. Napit ovat kovia, kiinteitä ja liukenemattomia. Kukin nappi riittää noin 10 000 kilowattitunnin sähkön tuottamiseen. Uraaninapit pinotaan zirkoniumsauvoihin, jotka hitsataan umpinaisiksi ja kootaan nipuiksi. Niput laitetaan reaktoriin, jossa vesi kulkee sauvojen välissä ja lämpenee.

Rahtilaiva NS Savannahin ydinpolttoainenippu, joka koostuu 164 polttoainesauvasta (nippu lyhennetty keskeltä kuvaan)

Käytettäessä ydinpolttoaineen olomuoto ei muutu, vaan käytetty polttoaine pysyy kokonaisuudessaan voimalaitoksessa polttoainevaihtojen välillä. Käyttämätön ydinpolttoaine ei aiheuta vaaraa oikein käsiteltynä. Vasta kun käytetty ydinpolttoaine poistetaan reaktorista, se säteilee voimakkaasti ympäristöönsä ja voi aiheuttaa vaaraa lähellä oleskeleville, jos säteilysuojelusta ei huolehdita. Käytetyn polttoaineen säilytys ja käsittely tapahtuu vesialtaassa, joka vaimentaa säteilyn miltei täysin. Käytetty ydinpolttoaine voidaan kierrättää 95-prosenttisesti jälleenkäsittelyn avulla, jolloin vain noin 5% polttoaineesta jää jätteeksi. Suomessa jälleenkäsittelyä ei kuitenkaan harjoiteta. Jos jälleenkäsittelyä ei tehdä, käytetty ydinpolttoaine on ydinjätettä. (Hore-Lacey, 2003)

Käytetyn ja käyttämättömän ydinpolttoaineen kuljetuksia on käsitelty artikkelissa ydinpolttoainekierto.

[muokkaa] Ydinpolttoaineen riittävyys

Uraani on uusiutumaton luonnonvara, jota on maankuoressa noin 4 mg/kg (4 miljoonasosaa) eli suurin piirtein yhtä paljon kuin tinaa ^[4]. Kaivostoiminnan lisäksi ydinpolttoainetta saadaan myös toistaiseksi vanhoista varastoista, kierrätyksellä jälleenkäsittelystä sekä ydinaseriisunnasta.

Uraanivarantojen hyödynnettävyys vaihtelee. Jotkin varannot ovat teknisesti vaikeampia ja siten kalliimpia hyödyntää kuin toiset. Uraanin eristäminen merivedestä tai tavallisesta graniitista on periaatteessa mahdollista, vaikka uraanin ainepitoisuudet ovatkin näissä lähteissä hyvin pieniä, noin 0,0003 % graniitissa ja 3,34 mg/m³ merivedessä. Uraanin erotteleminen graniitista kuluttaisi arvioiden mukaan 70 kertaa enemmän energiaa kuin siitä voidaan sitä tuottaa. Meriveden kohdalla on esitetty arvio, jonka mukaan "on epärealistista odottaa merivedestä tuotetun uraanin muodostavan merkittävää osaa ydinvoimaloiden polttoaineesta hyväksyttävissä olevalla aikavälillä". ^[5] Kokeissa, jossa uraania on eristetty merivedestä sen hinta on muodostunut 5 - 10 kertaa korkeammaksi kuin louhitun uraanin. ^[6]

OECD:n ydinenergiaohjelman ja IAEA:n yhteisen raportin mukaan alle 130 dollarin kilohinnalla taloudellisesti käytettävissä olevat malmivarannot ovat runsaat 4,7 miljoonaa tonnia, mikä riittäisi nykyisten reaktorien tarpeisiin seuraavaksi 85 vuodeksi. Uusia vielä hyödyntämättömiä uraaniesiintymiä tunnetaan Nigerin, Brasilian, Australian ja Namibian alueella ja OECD:n ja IAEA:n mukaan uraanintuotanto on luultavasti turvattu 150 vuodeksi eteenpäin kuitenkin nykyistä korkeammalla hinnalla. Raportti kuitenkin toteaa, että näiden resurssien hyödyntämiseksi uraanin maailmanmarkkinahinnan tulee säilyä korkeana eli, että uusia ydinvoimalaitoksia täytyy rakentaa kysynnän ylläpitämiseksi. Kasvava energiantarve ja tarve rajoittaa hiilidioksidipäästöjä onkin saanut monet maat rakentamaan tai suunnittelemaan lisäydinvoiman rakentamista. Kriitikoiden näkemyksen mukaan kuitenkin arviot uraanin riittävyydestä vaihtelevat 50 ja 150 vuoden välillä ja että jo 20 % lisäys ydinenergiantuotannossa nykyisellä ydinteknologialla kuluttaisi uraanin loppuun vain muutamassa vuosikymmenessä. Australialaisen ympäristöjärjestön Global 2000:n laskelmien mukaan voimalaitokset olisivat käyttäneet vuoteen 2030 mennessä 4,5 miljoonaa tonnia uraania mikäli ydinvoiman tuotanto kasvaisi lineaarisesti vuodesta 2010 eteenpäin. Tämä tekisi vuoden 2010 jälkeen rakennetut ydinvoimalat taloudellisesti kannattamattomiksi, koska niiden rakennuskustannuksia ei pystyttäisi kuolettamaan ennen polttoaineen loppumista.^[7]

Hyötöreaktorit, jotka tuottavat uutta ydinpolttoainetta toimiessaan, voivat käyttää uraani-235:n (0.7% maankuoren uraanista) lisäksi myös uraani-238:a (99.3% maankuoren uraanista). On arvioitu, että uraani-238:a olisi käytettävissä ainakin 10 000 vuotta, ehkä jopa 5 miljardia vuotta näillä reaktoreilla. [5] Hyötöreaktoreissa voidaan uraanin lisäksi ydinpolttoaineena hyödyntää mahdollisesti huomattavasti yleisempää toriumia. Toistaiseksi toriumin käyttö ei ole ollut kannattavaa, koska uraania on saatavilla edullisesti, mutta tulevaisuudessa toriumilla voidaan mahdollisesti kasvattaa saatavilla olevan ydinpolttoaineen riittävyyttä. (IAEA, 2000) Hyötöreaktorikokeita on tehty ympäri maailman ja, mutta taloudellisesti kannatavia hyötöreaktoreita ei kuitenkaan vielä ole olemassa. Monet asiantuntijat pitävät hyötöreaktorien tuottamaa plutoniumia sisältävää käytettyä ydinpolttoainetta riskinä ydinaseiden rajoittamiselle.

Esitetyt fuusioreaktorit käyttävät polttoaineena deuteriumia, joka on vedyn isotooppi. Nykyisellä energiankulutuksella tunnetut litiumvarannot kestäisivät 3000 vuotta, merivedestä erotettu litium kestäisi 60 miljoonaa vuotta, ja monimutkaisempi fuusioprosessi, joka käyttäisi vain deuteriumia merivedestä, kestäisi 150 miljardia vuotta. [6] Vertailuksi auringon jäljellä olevaksi eliniäksi arvioidaan 5 miljardia vuotta.

[muokkaa] Ydinjätehuolto

Pääartikkeli: Ydinjätehuolto

Radioaktiivisuuden lasku tonnissa käytettyä ydinpolttoainetta. Vaaka-akselilla vuodet, pystyakselilla aktiivisuus. Vaakasuora viiva esittää uraanimalmin aktiivisuutta.

Ydinvoiman käytössä syntyy ydinjätteitä, jotka eroavat tavallisista jätteistä radioaktiivisuutensa takia. Ydinjätteitä syntyy merkittävässäkin ydinvoiman käytössä pieniä määriä verrattuna muiden teollisuusalojen synnyttämiin ongelmajätteisiin tai radioaktiivisiin jätteisiin. Kaikkien ydinjätteiden määrä verrattuna kaikkiin teollisuuden ongelmajätteisiin on alle 1 % ja korkea-aktiivisten jätteiden määrä noin 0,03 %. Tilavuutensa puolesta suurenkin ydinvoimalaitoksen koko elinkaaresta jäljelle jäävät ydinjätteet mahtuvat yhteen varastoon. (Euroopan Komissio, 1985) Suomessa matala- ja keskiaktiiviset jätteet varastoidaan laitospaikalle yhteen keskitettyyn varastoon ja samoin välivarastoidaan käytetty ydinpolttoaine. ^[8] Myös vanhojen ydinvoimaloiden purkamisen yhteydessä syntyy jonkin verran radioaktiivista matala- ja keskiaktiivista jätettä.

Ydinvoiman käytössä määrällisesti selvästi eniten syntyy matala- ja keskiaktiivisia ydinjätteitä, joihin kuuluvat mm. heikosti radioaktiiviset aineet tai aktiivisten aineiden tahrimat työvaatteet, suojavarusteet, työvälineet, laitteet, osat sekä suodattimet ja suodatusjätteet. Näiden ydinjätteiden aktiivisuus laskee nopeasti. Suurimman osan jätteistä kohdalla radioaktiivisuuden puoliintumisaika on niin lyhyt, että jätteet yksinkertaisesti varastoidaan odottamaan radioaktiivisuuden häipymistä omia aikojaan. Kun aktiivisuus on laskenut tarpeeksi, jätteet kierrätetään tai toimitetaan tavalliseen jätehuoltoon. Ne jätteet, joiden kohdalla odottaminen kestäisi liian pitkään - noin vuosisadan tai enemmän - säilytetään vartioiduissa varastoissa tai loppusijoitetaan paikkaan, jossa vartiointi ei ole tarpeen, yleensä suljettuun kallioluolaan. Matala- ja keskiaktiivisen ydinjätteen loppusijoitusta toteutetaan aktiivisesti ympäri maailman. ^[9]

Määrällisesti selvästi vähemmän syntyy korkea-aktiivista jätettä, joka on pääasiassa käytettyä ydinpolttoainetta. Kuten matala- ja keskiaktiivisellakin ydinjätteellä, laskee käytetyn ydinpolttoaineen aktiivisuus nopeasti: ensimmäisenä vuonna reaktorista poiston jälkeen aktiivisuus on laskenut 99 %. Tällöin pääosa fissiotuotteista on hajonnut. Koska korkea-aktiivinen ydinjäte sisältää myös puoliintumisajaltaan pitkäkestoisia jätteitä, kestää kauan, ennen kuin säteily on vaimentunut niin paljon, että käytetyn polttoaineen lähellä on turvallista oleskella. Kuparisen loppusijoituskapselin vieressä voi olla muutaman vuosikymmenen kuluttua. Itse polttoaineen läheisyydessä voi turvallisesti oleskella vajaan tuhannen vuoden kuluttua. Sen jälkeen käytetty polttoaine voisi aiheuttaa varaa lähinnä nieltynä tai hengitettynä, sillä se on luonnossa esiintyvän uraanin tavoin myrkyllistä. Loppusijoituksen suunnittelussa tavoitellaan huomattavasti pidempiä eristysaikajänteitä. ^[10]

Rakenteilla oleva Yucca Mountainin ydinjätteen loppusijoituslaitos, joka otetaan käyttöön vuonna 2010–2012.

Käytetyn ydinpolttoaineen jätehuoltoon on esitetty lukuisia erilaisia ratkaisuja. Noin 95% käytetystä polttoaineesta voidaan kierrättää jälleenkäsittelyllä, jota tehdään mm. Ranskassa ja Japanissa. Muista jätehuollon vaihtoehdoista geologinen loppusijoitus on merkittävin. Yhdistyneiden kansakuntien alaisen Kansainvälisen atomienergiajärjestön, OECD:n ydinenergiajärjestö NEA:n, ja Euroopan yhteisöjen yhteinen kanta on ^[11], että

» nykyisin on olemassa menetelmiä arvioida riittävällä tarkkuudella hyvin suunnitellun loppusijoitusjärjestelmän mahdollisia pitkän aikavälin radiologisia vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön, ja [...] että oikeanlainen turvallisuuden arviointi yhdistettynä riittävään tietotasoon ehdotetusta loppusijoituspaikasta voi tarjota teknisen perustan päättää tarjoaako tietty loppusijoitusratkaisu riittävän turvallisuustason nykyiselle ja tuleville sukupolville. »

Myös YK:n Agenda 21 -ohjelmajulistuksessa kannustetaan jäsenmaita keskittymään geologisen loppusijoituksen tutkimiseen sen ympäristö- ja turvallisuusetujen vuoksi. Toistaiseksi käytetyn polttoaineen loppusijoitusta ei ole vielä toteutettu missään, mutta loppusijoitushankkeita on käynnissä useissa maissa, mm. Ranskassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa.^[12].

Useimmat ympräristöjärjästöt vastustavat ydinjätteen geologista loppusijoitusta vedoten ydinjätevarastojen mahdolliseen vuotoriskiin pohjaveden kautta ja vaativat jätteen säilömistä maanpäällisiin varastoihin ydinvoimaloiden yhteyteen, kunnes turvallisempi loppusijoitusratkaisu on löydetty. ^[13] Greenpeace on raportoinut joidenkin olemassa olevien matala- ja keskiaktiivisen ydinjätteen loppusijoituslaitosten yhteydessä tapahtuneista jätevuodoista. ^[14]

Ydinjätteen loppusijoitus on aiheuttanut kiistaa muun muassa Yhdysvaltain suunniteleman Nevadan Yucca Mountainin loppusijoituslaitoksen yhteydessä. Mielipidemittausten mukaan suurin osa osavaltion asukkaista vastustaa hanketta. Yhdysvaltain energiaministeriön vuonna 2006 julkaiseman raportin mukaan laitoksen suunnitelun yhteydessä on myös ilmennyt epäselvyyksiä. Tämän vuoksi energiaministeriö on antanut laitoksen turvallisuuteen liittyvä tietellisen tutkimuksen on ulkopuolisen tutkimuslaitoksen arvioitavaksi.

[muokkaa] Ympäristövaikutukset ja turvallisuus

Vertailu eri energialähteiden tyypillisistä kasvihuonekaasujen maksimi- ja mininimipäästöistä. ([4])

██ varsinaisen energiatuotannon päästöt

██ muun elinkaaren (polttoaineenhankinnat, rakentaminen, huolto ynnä muut) päästöt

Ydinvoiman normaalikäytön ympäristövaikutukset ovat elinkaaritarkastelussa vähäiset verrattuna muihin huomattaviin energianlähteisiin, koska ydinvoimalaitos ei suunnitellusti toimiessaan synnytä ympäristölle haitallisia päästöjä tai kasvihuonekaasuja ^[15]. Ydinvoiman rakentamisen on kuitenkin todettu vaikuttavan sähkönkulutukseen kiihdyttävästi. Siten se voi välillisesti lisätä myös fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja kasvihuonepäästöjä.^[16] Esimerkiksi Suomessa viidennen ydinvoimalan rakentamisella on kasvihuonepäästöjä kiihdyttävä vaikutus vaihtoehtoihin nähden.^[17] Iso-Britanniassa ydinvoimakapasiteetin kaksinkertaistaminen leikkaisi maan hiilidioksidipäästöjä vuoteen 2035 mennessä 8 %.^[18] Iso-Britannian tavoite on vähentää hiilidioksidipäästöjä 60 % vuoteen 2050 mennessä.

Ydinvoiman asema Kioton ilmastosopimuksessa ja ilmastonmuutoksen torjumisessa on kansainvälisesti kiistanalainen asia. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA:n yleiskokouksessa Wienissä syyskuussa 2000 hyväksyttiin päätöslauselma, jossa IAEA:ta kehotetaan auttamaan jäsenmaita ydinenergian tuottamisessa kasvihuonekaasujen vähentämiseksi ja esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa, jossa on suuret kivihiilivarannot, joista energian tuotanto on nykyisin halvempaa kuin ydinenergia, on ajateltu päästökauppaa keinoksi parantaa ydinenergian kannattavuutta ja siten vähentää maiden hiilidioksiinipäästöjä. ^[19] Kioton sopimus ei kuitenkaan tällä hetkellä hyväksy ydinenergiaa kahteen sopimuksen kolmesta mekanismista: yhteistoteutukseen (JI) eikä puhtaan kehityksen mekanismiin (CDM). Kolmas mekanismi, eli päästökauppa, ei ota ydinvoimaan kantaa. Keskeisenä kysymyksenä kiistassa ydinenergian ja Kioton ilmastosopimuksen välisessä suhteessa on ollut eri näkemykset kestävästä kehityksestä. ^[20] Joidenkin tutkijoiden näkemyksen mukaan ydinenergian hiilidioksiinipäästöt saattavat tulevaisuudessa nousta uraanikaivostoiminan päästöjen lisääntyessä. ^[21]

Merkittävimmät ydinvoimalaitoksen välittömät haittavaikutukset ovat kaikille lämpövoimalaitoksille yhteisiä, eivätkä ne koske erityisesti ydinvoimalaitoksia. Näistä ydinvoiman tapauksessa huomattavin on lauhduttimen jäähdytykseen käytetyn meriveden lämpeneminen. Mereen palatessaan se lämmittää vesistöjä ja saattaa aiheuttaa paikallisia ekosysteemimuutoksia suosien paikallisesti lämpimän alueen lajeja kylmän alueen lajien kustannuksella. Muita vaikutuksia ovat mm. paikallinen melu ja liikenne laitosalueelle.

Ydinvoiman välilliset ympäristövaikutukset voivat kuitenkin olla merkittäviä, koska sen tarvitsemat uraanikaivokset ovat aiheuttaneet vaikeita paikallisia ympäristöongelmia erityisesti entisen Neuvostoliiton alueella ja kehittyvässä maailmassa, mutta myös EU:n ja muun kehittyneen maailman alueella. EU:n tilaama vuonna 2002 valmistunut selvitys löysi unionin alueelta 7 000 kohdetta 11 maasta, jotka vaativat puhdistustoimia uraanin louhimisen jäljiltä. Saksassa tehty tutkimus osoitti, että vähintään 400 000:lla uraanikaivosmiehellä maassa on vähintään 10 % suurempi riski sairastua keuhkosyöpään työssään saaman altistumisen johdosta. ^[22]

[muokkaa] Säteilyturvallisuus

Pääartikkeli: Säteilyturvallisuus

Ydinvoiman käyttöön liittyy ionisoiva säteily ja radioaktiivisuus, joiden huomioon ottamisen tarve tekee ydinvoiman käytöstä erilaista muihin energianlähteisiin verrattuna. Ydinvoimalaitoksen prosessissa esiintyy ionisoivan säteilyn eri lajeja ja radioaktiivisia aineita, joille altistuminen suurina määrinä on terveydelle vaarallisia. Ydinvoimalaitoksen eräät työntekijät voivat työssään altistua ionisoivalle säteilylle ja heidän kohdallaan on huolehdittava säteilysuojelusta.

Toimivan ydinvoimalaitoksen käyttö kasvattaa ympäristönsä ionisoivan säteilyn tai radioaktiivisuuden määrää korkeintaan hyvin pieniä määriä suhteessa luonnolliseen säteilyyn. Tyypillisesti eniten altistuvien voimalan ulkopuolisten ihmisten kohdalla ydinvoimalaitos aiheuttaa korkeintaan tuhannesosien muutoksen normaalissa vuotuisessa säteilyannoksessa. Muu väestö altistuu tätä vähemmän. ^[23]

[muokkaa] Ydinturvallisuus

	Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
	Syy: ei (enää) kerrota juuri mitään edes ydintuvallisuuden perusteista. Laajentamiseen tai palautukseen aihetta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Katso myös: Luettelo ydinonnettomuuksista

Radioaktiivisuuden eristämiseksi ympäristöstä on useita peräkkäisiä esteitä. 1. este on polttoaineen kiinteä, keraaminen olomuoto. 2. on polttoainesauvan zirkoniumkuori. 3. on reaktoripaineastia. 4. on suojarakennus. 5. on uusissa voimalaitoksissa yleinen toinen suojarakennus.

Ydinvoiman käytölle on ominaista, että siihen liittyvä ionisoiva säteily ja radioaktiivisuus voivat aiheuttaa vaaraa, jos ydinturvallisuudesta ei ole huolehdittu. Ydinturvallisuudesta huolehtimalla on ydinonnettomuudet länsimaissa saatu suhteellisen harvinaisiksi ja niiden vaikutukset rajattua kauttaaltaan voimalaitoksen sisälle: yhdessäkään tapauksessa onnettomuudella ei tunneta ympäristö- tai terveysvaikutuksia laitoksen ulkopuolella. Heikomman ydinturvallisuuden maissa historia tuntee muunkinlaisia kokemuksia. Pahimmillaan onnettomuudelle alttiilla reaktorilla varustettua voimalaitosta, joka on suunniteltu noudattamatta ydinturvallisuuden perusperiaatteita, operoi turvallisuuden osalta puutteellisesti koulutettu ja huonosti motivoitunut henkilökunta välittämättä turvallisuusmääräyksistä ja ilman riippumatonta valvontaa. Tällainen oli tilanne Tšernobylissä, jossa tapahtui erittäin vakava onnettomuus.

[muokkaa] Ydinvoima, ydinaseet ja ydinaseriisunta

Katso myös: Ydinase ja Ydinaseriisunta

Luonnonuraanista alle prosentti on fissiiliä eli ketjureaktiota ylläpitävää isotooppia U-235. Ydinvoimaloissa käytetään yleensä rikastettua uraania, jossa U-235-pitoisuus on noin kolme prosenttia. Ydinaseissa sen sijaan käytetään yli 95 prosentin rikastusastetta. Tästä syystä ydinaseen tekeminen ei onnistu käyttämällä ydinvoimaloiden polttoainetta sellaisenaan. Tavanomaisen ydinvoimalaitoksen kevytvesireaktori kuluttaa käydessään fissiilejä aineita, joten polttoaineen rikastusaste edelleen laskee reaktorissa ollessaan.

Luonnonuraanista tai ydinpolttoaineesta on rikastusasteessa noin 90 %-yksikön matka ydinräjähteisiin

Vaikka tavanomaisesta kevytvesireaktorilla toimivasta ydinvoimalaitoksesta ei aseenhankinnassa olekaan juuri apua, montaa muunlaista ydintekniikkaa, kuten rikastusteknologiaa, voi käyttää sekä rauhanomaisesti että sotilaallisesti. Ydinpolttoainetta voidaan edelleen rikastaa ydinaseisiin kelpaavaksi, minkä takia ydinaineista pidetään kirjaa ja niiden määrä varmennetaan tarkastuksin ja valvonnalla. Suomessa ydinainevalvonnasta huolehtii säteilyturvakeskus ja kansainvälisesti IAEA. Valvonnan laajentamista fissiilien aineiden lisäksi sotilastekniikaksi kelpaavaan ydintekniikkaan on ehdotettu, sillä esimerkiksi Intia ja Pakistan ovat hankkineet paljon asetuotantoon käytettyä ydinteknologiaa länsimaista ilmoittaen aikeekseen sen rauhanomaisen käytön.

Ydinasehankkeen naamiointi rauhanomaiseksi on yleensä kömpelöä tarvittavan tekniikan erilaisuuden ja IAEA:n tarkastusten takia. Peittelyllä ei ole koskaan onnistuttu salaamaan ydinasehanketta ydinaseen valmistumiseen asti. Peittely ei ole välttämättä tarpeenkaan, sillä jos maa ei kuulu ydinsulkusopimuksen piiriin, saa se laillisesti hankkia ydinaseen. Israelilla on ydinaseita, vaikka maalla ei ole ydintekniikan rauhanomaista voimalaitoskäyttöä. Samoin on väitetysti Pohjois-Korean laita. Alkuvuodesta 2006 on kohuttu Iranin ydinhankkeesta: maata on uhattu asian viemisellä YK:n turvallisuusneuvostoon ja pakotteilla ja jopa USA:n tai Israelin sotilaallisia toimia on väläytelty. Iran on uhannut puolestaan muun muassa ydinsulkusopimuksesta irtisanoutumisella.

Ydinvoiman rauhanomainen käyttö ilman sotilaallisia pyrkimyksiä on kuitenkin yleisempää: yhteensä 27 ydinaseetonta maata käyttää ydinvoimaa yksinomaan rauhanomaisesti. Ydinaseen tavoittelua ehkäisevät toisaalta tässä kuvatut tekniset esteet, toisaalta kansainväliset sitoomukset. Ilman edistyksellistä teknologista kykyä rikastaa fissiilien aineiden osuutta noin 90 prosenttiin luonnonuraanissa tai ydinpolttoaineessa ei ole teknisesti mahdollista valmistaa ydinasetta. Lisäksi miltei kaikki maailman maat ovat ydinsulkusopimuksella sitoutuneet olemaan valmistamatta ydinasetta, eikä tätä sitoomusta ole tähän mennessä rikottu. Ydinsulkusopimukseen kuulumattomia maita on tällä hetkellä koko maailmassa neljä. Ydinaseen hankkineet maat ovat – riippumatta siitä käyttävätkö ne ydinvoimaa vaiko eivät – poikkeuksetta joko hankkineet aseen ennen ydinsulkusopimuksen olemassaoloa tai olleet harvoja sopimuksen ulkopuolisia maita ja siten myös YK:n ydinainevalvonnan ulkopuolella.

Ydinvoimaloita käytetään myös ydinaseriisuntaan. Ydinaseen plutoniumia hävitetään laimentamalla ne ydinpolttoaineeksi kelpaavaksi ja sen jälkeen käyttämällä niitä ydinvoimalaitoksissa sähkön tuottamiseen. Ydinaseista saatavan MOX-polttoaineen käyttäminen voimalaitoksissa on kohdannut vastustusta eri järjestöiltä, jotka pitävät prosessia tehottomana ja katsovat siihen liittyvän muun muassa suuria ydinaseiden leviämiseen ja ydinturvallisuuteen liittyviä riskejä. ^[24]

[muokkaa] Ydinvoiman valvonta

Suomessa ydinvoiman käytöstä määrätään ydinenergialaissa ([7]) seuraavaa:

• 5 § Yhteiskunnan kokonaisetu Ydinenergian käytön tulee olla, sen eri vaikutukset huomioon ottaen, yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.

• 6 § Turvallisuus Ydinenergian käytön on oltava turvallista eikä siitä saa aiheutua vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle.

Muunlainen ydinenergian käyttö on Suomessa laitonta. Ydinenergialain ja muiden ydinenergiaa koskevien lakien ja määräysten noudattamista valvotaan sekä kansallisesti, että kansainvälisesti.

Kauppa- ja teollisuusministeriö eli KTM vastaa ydinenergian ylimmästä valvonnasta sekä ydinenergian käytön johdosta Suomessa. Ministeriö valmistelee alan lainsäädännön ja huolehtii sen täytäntöönpanosta. KTM osallistuu Suomen edustajana ydinalan kansainvälisten sopimusten valmisteluun. KTM valvoo Suomen ydinjätehuoltoa ja hallinnoi ydinsähkön hintaan lisätyistä maksuista kerättyä Valtion ydinjäterahastoa. KTM edustaa Suomea Euratomissa, IAEA:ssa ja OECD:n atomienergiajärjestössä (NEA) sekä pohjoismaisessa ydinturvallisuuden tutkimusohjelmassa (NKS).

Säteilyturvakeskus eli STUK on ydinvoimalaitosten suunnittelua ja käyttöä valvova laitosoperaattoreista ja poliittisista päättäjistä riippumaton viranomainen. Muissa maissa on vastaavat ydinturvallisuuden valvontaviranomaiset.

Euroopan atomienergiayhteisö eli Euratom on Euroopan unionin ydinvoima-alan yhteisö, jolla on viranomaisvaltuudet. Se valvoo ydinvoiman käyttöä Euroopan unionin alueella.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö eli IAEA on Yhdistyneiden kansakuntien ydinenergiajärjestö, joka valvoo ydintekniikan ja ydinaineiden käyttöä kansainvälisesti. Sillä on valvontaoikeus kaikissa ydinsulkusopimuksen allekirjoittajamaissa. Ydinsulkusopimuksen piiriin kuuluvat Pakistania, Intiaa ja Israelia lukuun ottamatta kaikki maailman itesenäiset valtiot.

[muokkaa] Ydinvoiman taloudellisuus

Ydinvoiman tuotantoon liittyy monia eri maksuja. Ydinsähkön hinta sisältää muun muassa ydinjätehuollon kustannukset, ydinlaitosten viranomaisvalvonnan kustannukset, ydinvoimalaitoksen purkukustannukset mukaan lukien jätehuollon sekä ydinvastuuvakuutuksen. Ydinvastuuvakuutus on lailla määrätty otettavaksi ydinonnettomuuden mahdollisten vahinkojen korvaamiseksi. Historiallisesti toteutuneet ydinonnettomuudet maailmalla yleisimmissä kevytvesireaktoreissa ovat osoittautuneet taloudellisilta vahingoiltaan kohtuullisiksi suhteessa laitoksen käyttäjän korvauskykyyn. Myös mahdollisia onnettomuusvahinkoja Suomessa arvioineet tutkimukset ovat osoittaneet, että useimmat onnettomuustyypit pystyttäisiin korvaamaan olemassa olevilla ydinvastuuvakuutuksilla ^[25]. Silti on esitetty, että ydinvastuuvakuutuksen korvauskatto, noin 200 miljoonaa euroa, ei riittäisi aivan kaikissa kuviteltavissa olevissa onnettomuustapauksissa taloudellisten menetysten korvaamiseen. Tästä johtuen ydinlaitoksen haltijan korvausvastuuta on ydinvastuulaissa tarkoitus nostaa (vuonna 2006) 700 miljoonaan euroon. Samassa yhteydessä on myös tarkoitus muuttaa kanneaika ydinvoimayhtiötä vastaan 30 vuodeksi, siis samaksi kuin valtiota vastaan, ja poistaa ydinlaitoksen haltijan korvauskatto.^[26].

Nykypäivänä ydinenergia on hintaa kasvattavista maksuista huolimatta halpaa. Teollisuuden Voiman mukaan uusimman Suomeen rakennettavan voimalan sähkön hinnaksi tulee 2,2 senttiä/kWh. EU:n komissio on arvioinut ydinsähkön keskimääräiseksi hinnaksi 4,5 senttiä/kWh. Hintaeroa selittää Suomessa poikkeuksellisen korkea käyttöaste (tyypillisesti yli 95%). Ainoastaan vesivoiman hintataso alittaa ydinvoiman yleisen hintatason.

Ydinsähkön hintaan on sisällytetty ylläkuvattuun tapaan suuri joukko varsinaisen sähköntuotannon kustannusten ulkopuolisia odotettavissa olevia tai mahdollisia kustannuksia. Aivan kaikkia ulkoiskustannuksia ei ydinsähkön hinnan kuitenkaan arvioida sisältävän. Euroopan komission julkaisemassa tutkimuksessa on laskettu sähkön tuotannon ulkoiskustannuksia eri energianlähteillä. Ydinvoiman ulkoiskustannuksiksi tutkimuksessa saatiin 0,2-0,5 c/kWh. Tätä voi verrata hiileen (2-15 c/kWh), öljyyn (3-11 c/kWh), kaasuun (1-4 c/kWh), biomassaan (0-5 c/kWh) ja tuulivoimaan (0,05-0,25 c/kWh). ^[27]

Eri energiateknologioiden kehitykseen sijoitettujen resurssien määrä vaihtelee suuresti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ydinvoimaa tuettiin vuonna 1999 685 miljoonalla dollarilla (n. 0,1 c/kWh) tuulivoiman tukiaisten ollessa 38,4 miljoonaa (n. 1 c/kWh) ja vesivoiman 3,8 miljoonaa dollaria (n. 0,001 c/kWh). Ydinenergian kehitystyön aikana 1947–1961 Yhdysvallat panosti erään arvion mukaan yhteensä 39,4 miljardin dollarin arvosta (15,30 dollaria/kWh) uuteen energianlähteeseen. Tätä on verrattu tuulivoiman tukeen, joka on ollut 1,2 miljardia dollaria (0,46 dollaria/kWh) yhtä pitkällä 15 vuoden jaksolla 1975–1989. Suhteutettaessa tuet nykypäivään asti tuotetun energian määrään on laskettu, että tuet nostaisivat ydinenergian hintaa laskennallisesti 1,2 c/kWh. Vastaavasti aurinkoenergian tuotantoa on tuettu 51 c/kWh ja tuulienergian tuotantoa 4 c/kWh. ^[28]. OECD-maissa ydinenergian tutkimukseen panostettiin vuosina 1995–1998 16 miljardia dollaria. Tämä sisältää fuusiotutkimuksen. Samalla aikavälillä uusiutuvia energia ja energian säästöä tutkittiin OECD-maiden julkisilla varoilla 9 miljardilla dollarilla. ^[29]

[muokkaa] Ydinvoima ja yhteiskunta

Ydinvoiman osuus energiantuotannosta eräissä maissa. Ruotsi on paljon ydinvoimaa käyttävä maa. Sen sähkö tuotetaan miltei pelkästään ydin- ja vesivoimalla, joten fossiilisten polttoaineiden kulutus tapahtuu pääosin liikenteessä ja lämmityksessä. Suomi on varsin keskimääräinen ydinvoimamaa, jossa ydinvoiman käyttöön otolla ja samaan aikaan tapahtuneella voimakkaalla lisäyksellä biopolttoaineiden käytössä katkaistiin fossiilisten polttoaineiden kulutuksen nopea kasvu. Saksassa oli aluksi voimakas pyrkimys lisätä ydinvoimaa, mutta sen merkitys jäi suhteellisen pieneksi ydinvoiman jouduttua poliittiseen vastatuuleen. Tanska on tyypillinen ydinvoimaton maa, jonka energiantuotanto tapahtuu suurimmaksi osaksi fossiilisilla polttoaineilla. Nykyisin uusiutuvien energianlähteiden osuus Tanskan energiantuotannossa on 14 %, josta tuulivoimaa 3 %^[30].

Pääartikkeli: Ydinvoimakeskustelu

Ydinvoiman käyttö on voimakkaasti polarisoitunut poliittinen kysymys ja sitä koskevaa keskustelua ja argumentointia esiintyy tuon tuostakin medioissa. Aiheen tiimoilta järjestetään myös mielenosoituksia, mainoskampanjoita ja muita mielenilmauksia. Ydinvoimakielteiset mielenosoitukset ovat myönteisiä yleisempiä, kun taas maksettuun ilmoitteluun turvautuu useammin atomivoimaa puolustava osapuoli.

Useimmissa mielipidemittauksissa ydinvoiman käyttö saa osakseen enemmän kannatusta kuin vastustusta. Vastustajia on kuitenkin merkittävä vähemmistö. Ydinvoiman lisärakentamisesta mittaukset antavat vaihtelevia tuloksia.

Ydinvoimasta käytävä poliittinen kiistely on sikäli merkittävää, että ydinvoiman tuotantoon liittyy vahvasti poliittinen lupamenettely, johon yleensä liittyy laaja julkinen keskustelu. Ydinvoiman tuotantomäärä ei siis kasva tai vähene vapaasti kysynnän mukaan, vaan sen käytön sallimisesta ja rajoittamisesta päättävät vaaleilla valitut poliitikot. Viime vuosikymmenien näkyvällä ydinvoimakeskustelulla on tuntuva vaikutus nykypäivän ydinvoimapolitiikassa. Monissa maissa ydinvoiman rakentaminen on poliittisella päätöksellä hidastunut, ellei jopa pysähtynyt.

Kun ydinvoimaloiden rakentamiselle on myönnetty lupa, voimaloita yleensä käytetään suurella käyttöasteella, koska edullisen, vakaasti tuotetun perusenergian kysyntä on teollisuusmaissa suurta.

1950–1980-luvuilla ydinvoiman kasvu oli erittäin nopeaa ja eräissä maissa, kuten Ranskassa, sillä korvattiin fossiilisten polttoaineiden käyttö sähköntuotannossa lähes kokonaan. (Choppin et al., 2002) Suomi ja Ruotsi (ks. kaavio oikealla) ovat esimerkkejä maista, joissa ydinvoiman tuotantoa on pitkään kasvatettu määrätietoisesti. Sen seurauksena fossiilisten polttoaineiden osuus kokonaisenergiantuotannosta on selvästi pienempi kuin teollisuusmaissa yleensä. Ruotsissa ja Suomessa on lisäksi mahdollista käyttää biopolttoaineita ja vesivoimaa merkittävästi, mikä myös näkyy kaavioissa.

Saksa ja Tanska ovat maita, joissa ydinvoiman käyttö on vähäistä. Tanskassa ydinvoimaan tuotantoa ei ikinä edes aloitettu ja Saksassa aluksi kasvanut ydinvoiman tuotanto on päätetty lopettaa. Maiden energiantuotanto tapahtuu enimmäkseen fossiilisilla polttoaineilla samalla kun uusiutuvien energianlähteiden käyttöä on pyritty lisäämään. Maat ovat keskittyneet lähinnä tuulivoiman lisärakentamiseen biopolttoaineiden ja vesivoiman ollessa näissä maissa mahdollisuuksiltaan rajallisia.

[muokkaa] Ydinvoiman tulevaisuus

	Tätä artikkelia tai artikkelin osaa on pyydetty parannettavaksi.
	Syy: ei (enää) kerrota juuri polttoainetaloudellisuuden kehitysnäkymistä. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Ydinvoiman kehitystyö jatkuu aktiivisena ympäri maailman. Ydinvoimalle etsitään jatkuvasti uusia sovelluskohteita ja olemassa olevaa tekniikkaa parannetaan. Toisaalta myös uusia ydinenergiamuotoja tutkitaan. Ydinvoiman käytön hyväksyttävyyteen vaikuttavat toisaalta ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvien ihmisten huolet ydinvoiman haitoista ja toisaalta myönteisesti suhtautuvien painottamat edut. Ydinvoimakeskustelu jatkunee siis aktiivisena tulevaisuudessakin.

Kasvava energiantarve ja Kioton ilmastosopimus on saanut monet maat rakentamaan tai suunnittelemaan lisäydinvoiman rakentamista ja kasvanutta kysyntää varten on perustettava uutta uraanituotantoa. Uraanin jäljelläolevasta määrästä on esitetty monenlaisia arvioita. Uusimpien arvioiden mukaan varannot joista uraania voidaan nykyhinnoin louhia riittävät noin 70 vuodeksi. Uraanin hinnan kohoaminen tuo uusia kaivosalueita kannattavan toiminnan piiriin ja näin on arvioitu uraanin riittävän jopa 200 vuodeksi^[31]

On arvioitu, että uraanipolttoaineen hinnan kaksinkertaistuminen johtaisi ydinvoimalla tuotetun sähkön hinnan kohoamiseen n. 10%. Mitä parempi on ydinvoimalan käyttöaste, sitä vähemmän raaka-aineen kohoava hinta vaikuttaa laitoksen kannattavuuteen.

Jotkut tutkijat pelkäävät kasvavan kysynnän johtavan uraanituotannon lisääntymiseen erityisesti kehitysmaissa, mikä saattaa pahentaa kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia, koska kehitysmaiden ympäristönormit ovat heikompia ja niiden valvominen on kehittynyttä maailmaa tehottomampaa. Kasvavan kysynnän aiheuttama uraanin hinnan nousun voi johtaa hyötöreaktorien kehityksen nopeutumiseen, koska nämä käyttävät uraanian nykyisiä reaktoreita tehokkaammin. Hyötöreaktorien polttoaineeseen liittyy kuitenkin ydinaseiden leviämiseen liittyviä riskejä.^[32]

[muokkaa] Kiihdytinreaktori

Eräs ydinreaktoreiden kehityssuunta on kiihdytinreaktori eli ADS (Accelerator Driven Systems). ADS:ssä saattaa muodostua merkittäväksi tavaksi hävittää pitkäikäisiä radioaktiivisia aineita ja tehdä samalla sähköä. Samaan pystyvät myös jossain määrin hyötöreaktorit. Tällä käsittelyllä käytetyn ydinpolttoaineen aktiivisuus tippuu tuhannen vuoden kuluessa alle luonnonuraanin aktiivisuuden. Nykyisin geologinen loppusijoitus on yleisesti parhaana pidetty, mutta silti erittäin kiistelty käytetyn polttoaineen ydinjätehuollon vaihtoehto. Hyötöreaktoreilla tai kiihdytinvoimaloilla voitaisiin myös parantaa polttoaineiden saatavuutta huomattavasti, sillä ne pystyvät käyttämään uraanin ja toriumin kaikki luonnossa esiintyvät isotoopit hyödyksi Yksi hyötöreaktoritekniikan kehitysalueista nykyisin on niiden polttoainekierron kehittäminen sellaiseksi, ettei ydinaseisiin kelpaavista materiaaleja syntyisi. ^[33]

[muokkaa] Fuusio

Pääartikkeli: Fuusioreaktori

Tulevaisuudessa fuusioreaktio saattaa tarjota miltei ehtymättömän energianlähteen. Fuusioenergian hyödyntäminen käytännössä on kuitenkin vuosikymmenten päässä. Fuusioenergian hinta saattaa myös muodostua suhteellisen korkeaksi. Kansainvälinen ITER-tutkimushanke tähtää toimivan, voimalaitoskoon fuusioreaktorin prototyypin rakentamiseen Cadarcheen Ranskaan. Kun ITER:n käyttö näillä näkymin 2016 alkaa, voidaan alkaa suunnitella ensimmäisiä prototyyppivoimalaitoksia reaktorin käytöstä saatujen kokemusten perusteella. Fuusiovoiman on arveltu olevan tuotantokäytössä aikaisintaan 2050. Fuusio hyödyntää vedyn kahta isotooppia, deuteriumia ²H ja tritiumia ³H ja perustuu atomien yhdistämiseen päinvastoin kuin fissio. Reaktiotuote on helium: kemiallisesti stabiili ja myrkytön jalokaasu. Merivedestä saadaan deuteriumia ja litiumista tritiumia, joten fuusioreaktorin polttoainetta riittää koko näköpiirissä olevaan tulevaisuuteen. Valmistusprosessi on kuitenkin suhteellisen monimutkainen.

[muokkaa] Lähteet

• IAEA: Rising Expectations for Nuclear Electricity Production, Wien, 2005
• U.S. Geological Survey (USGS): United States Energy and World Energy Production and Consumption Statistics, Denver, 1998
• Uraanimalmin ja hiilen määrä laskettu lähteistä

Uranium Information Centre (UIC): The Nuclear Fuel Cycle, Melbourne, 2004

Helsingin Energia: Ympäristöraportti 2000, Helsinki, 2000

• Euroopan komissio: External Costs - Research results on socio-environmental damages due to electricity and transport, Bryssel, 2003, EUR 20198, ISBN 92-894-3353-1
• Euroopan komissio: Radioactive Waste Management and Disposal, Bryssel, 1985, EUR 10163, ISBN 0-521-32580-3
• Säteilyturvakeskus (STUK): Säteily ydinvoimalaitosten ympäristössä, Helsinki, 2001
• Choppin et al.: Principles of Nuclear Power, 19. luku kirjasta Radiochemistry and Nuclear Chemistry, MA, USA, 2002, ISBN 0-7506–7463-6
• Lamarsh, J.: Introduction to Nuclear Engineering, Reading, MA, USA, 1983, ISBN 0-201-82498-1
• Hore-Lacey, Ian: Nuclear Electricity, Melbourne, Australia, 2003, ISBN 0-9593829-8-4
• Nuclear Energy Agency (NEA): Radioactive Waste Management in Perspective, Pariisi, 1996, ISBN 92-64-14692-X
• Säteilyturvakeskus (STUK): Ydinturvallisuus, Hämeenlinna, 2004, ISBN 951-712-500-3
• Francois, B.: European Passive Reactor (EPR), Nu-Power Vol.14 No.3, Mumbai, 2000
• Spadaro, J. et al.: Greenhouse Gas Emissions of Electricity Generating Chains, IAEA Bulletin Vol.42, Wien, 2000, ISSN 0020–6067
• OECD ja IAEA: Uranium 1999: Resources, Production and Demand, Pariisi, 2000 ISBN 92-64-17198-3
• IAEA: Thorium based fuel options for the generation of electricity: Developments in the 1990s, Wien, 2000, IAEA-TECDOC–1155, ISSN 1011-429
• Cohen, B.: Breeder Reactors: a Renewable Energy Source, American Journal of Physics, 51, Melville, NY, USA, 1/1983, ISSN 0002–9505
• Fells, N.: Nuclear Power, MS Encarta Online Encyclopedia, 2005
• Goldberg, Marshall: Federal Energy Subsidies: Not All Technologies Are Created Equal, Washington, 2000

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ International Nuclear Safety Center at Argonne National Laboratory; WNA
2. ↑ Choppin et al., 2002
3. ↑ UIC, 2004; Helsingin energia, 2000
4. ↑ (Fells, 2005)
5. ↑ Nuclear Power: the Energy Balance, Chapter 2 Fuel Costs and Uranium Reserves
6. ↑ NUCLEAR TECHNOLOGIES AND NON-PROLIFERATION POLICIES (ISSUE 13): Annex 8. Evaluation of Cost of Seawater Uranium Recovery and Technical Problems toward Implementation
7. ↑ IPS-Inter Press Service: Not All See Enough Uranium
8. ↑ STUK, 2004
9. ↑ STUK: Loppusijoituslaitokset ja suunnitelmat eri maissa
10. ↑ NEA, 1996
11. ↑ OECD, 1999
12. ↑ Loppusijoituslaitokset ja suunnitelmat eri maissa
13. ↑ End the nuclear age: Waste
14. ↑ Greenpeace report reveals French dairy cattle given water contaminated by leaking nuclear dumpsite
15. ↑ Euroopan komissio, 2003
16. ↑ IAEA 2001
17. ↑ Kauppa- ja teollisuusministeriö: Kasvihuonekaasujen vähentämistarpeet ja mahdollisuudet Suomessa: Kansallisen ilmastostrategian taustaselvitys, 2001. ISBN 951-739-596-5
18. ↑ Sustainable Development Commission UK: The role of nuclear power in a low carbon economy, 2006
19. ↑ http://www10.antenna.nl/wise/index.html?http://www10.antenna.nl/wise/535/5206.html
20. ↑ NUCLEAR ENERGY AGENCY ORGANISATION FOR ECONOMIC CO-OPERATION AND DEVELOPMENT: Nuclear Energy and the Kyoto Protocol
21. ↑ Chapter 2 Fuel Costs and Uranium ReservesNuclear Power, The Energy Balance, Chapter 1
22. ↑ Rob Edwards: Human health may be the cost of a nuclear future. New Scientist (2006) 2555. . Osa artikkelista luettavissa [1]
23. ↑ STUK, 2001
24. ↑ Nuclear Control Institute: DISPOSAL OF WEAPONS PLUTONIUM IN THE U.S. AND RUSSIA: ISSUES AND OPTIONS FOR THE G-8
25. ↑ mm. Rossi, 2001: Vakavan reaktorionnettomuuden päästön aiheuttamat taloudelliset vaikutukset. VTT Energia, Espoo ja Tveten, 1990: Environmental consequences of releases from nuclear accidents. Institute for Energy Technology, Kjeller, Norja
26. ↑ Lakiesitys, FINLEX
27. ↑ Euroopan unionin komissio: External Costs - Research results on socio-environmental damages due to electricity and transport, Bryssel, 2003, ISBN 92-894-3353-1
28. ↑ Goldberg, 2000
29. ↑ World Energy Assessment Overview: 2004 Update, s. 73)
30. ↑ Energy Balances of OECD Countries, IEA/OECD Paris, 2005 [2]
31. ↑ UIC Nuclear Issues Briefing Paper # 75|Vuosi=2006
32. ↑ Rob Edwards: Human health may be the cost of a nuclear future. New Scientist (2006) 2555. Osa artikkelista luettavissa [3]
33. ↑ An Introduction to Argonne National Laboratory's INTEGRAL FAST REACTOR (IFR) PROGRAM

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta ydinvoima.

Tämä luettelo sisältää ydinvoimaa käsitteleviä tieteellisiä ja viranomaissivustoja sekä muita epäpoliittisia sivustoja. Linkkejä ydinvoimaa vastaan tai sen puolesta kampanjoiville sivustoille löytyy artikkelista ydinvoimakeskustelu.

[muokkaa] Yliopistojen ja tutkimuslaitosten sivuja

• Tampereen teknillisen yliopiston artikkeli ydinvoimasta
• Teknillisen korkeakoulun Ydinenergiatekniikan perusteet -kurssin sivu - kohdassa kirjallisuus voi ladata ydinvoimaa koskevaa tietoa.
• Massachussettsin teknillisen korkeakoulun (MIT) tutkimus ydinvoiman tulevaisuudesta (englanniksi)
• Los Alamos Research Quarterly ydinvoimasta - Kalifornian yliopiston tutkimuslaboratorion kausijulkaisun artikkeli (englanniksi)
• Idaho National Laboratoryn ydinvoimasivut (englanniksi)
• NASA:n Prometheus-ydinrakettiohjelman kotisivut (englanniksi)
• ITER - kansainvälinen fuusioreaktorihanke (englanniksi)

[muokkaa] Ydinvoima-alan viranomaisten ja hallitustenvälisten järjestöjen sivuja

• Kauppa- ja teollisuusministeriön ydinvoimasivut
• Säteilyturvakeskuksen ydinvoimasivut
• Kansainvälinen atomienergiajärjestö - YK:n atomienergiajärjestö (englanniksi)
• Euroopan atomienergiayhteisö Euratom - EU:n ydinenergiaviranomainen (englanniksi)
• OECD:n atomienergiajärjestö NEA - Hallitustenvälinen yhteistyöelin ydintekniikan, ydintutkimuksen, ydinturvallisuuden, lainsäädännön ja ympäristönsuojelun alalla. (englanniksi)
• DOE Office of Nuclear Energy - Yhdysvaltojen energiaministeriön ydinvoimaosasto (englanniksi)
• Nuclear Energy Today - NEA:n laajahko julkaisu ydinenergian nykytilasta. (englanniksi)
• Generation IV - kansainvälinen 4. sukupolven ydinreaktoreiden kehitysohjelma (englanniksi)
• Ydinenergia ja Suomi, Kauppa- ja teollisuusministeriön sekä Atomiteknillisen seuran PDF-esite ydinenergiasta
• Australian ydintekniikkaviranomaisen ANSTOn koulutussivu (englanniksi)

Ydintekniikka
Ydinfysiikka	Atomi | Fissio | Fuusio | Säteily | Radioaktiivisuus | Ionisoiva säteily
Ydinvoima	Ydinpolttoainekierto | Säteilyturvallisuus | Ydinturvallisuus | Ydinjätehuolto | Geologinen loppusijoitus | Uraani | Uraanin väkevöintilaitos | Plutonium |
Ydinreaktori	RBMK-reaktori | Hyötöreaktori | Kiihdytinreaktori | Fuusioreaktori | Painevesireaktori | Nestemäisellä metallilla jäähdytetty reaktori | Ydinvoiman käyttökohteet |
Ydinaseet	Ydinsota | Vetypommi | Neutronipommi | Ydinaseriisunta |
Ydinonnettomuus	Tšernobylin ydinonnettomuus | Three Mile Islandin ydinonnettomuus | Luettelo ydinonnettomuuksista | Luettelo ydinlaitostapahtumista
Ydinvoima Suomessa	Olkiluodon ydinvoimalaitos | Loviisan ydinvoimalaitos muokkaa