Suomen ilmavoimien historia
Wikipedia
Suomen ilmavoimat on yksi maailman vanhimmista itsenäisistä ilmavoimista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sotatoimet 1918
Venäjän lentoasemat Suomessa olivat pääosin lakanneet olemasta lentäjien palatessa Venäjälle pääosin luultavasti sikäläisten nk. valkoisten joukkoon.
[muokkaa] Punaisten lentotoiminta
Punaisten käyttöön oli jäänyt muutamia venäläisten lentoasemien koneita, pääosin Stetinin M-9-lentoveneitä. Koneita oli kaikkiaan kaksitoista. Punaisilla ei ollut suomalaisia lentäjiä, joten he palkkasivat joitakin Suomeen jääneitä venäläisiä lentäjiä. Punaisten lentotoiminta Suomen sisällissodassa pääsi käyntiin, kun Viipurista lähetettiin 24. helmikuuta 1918 viisi lentokonetta, jotka saapuivat seuraavana päivänä Riihimäelle.
Punaiset perustivat lento-osastoja Helsinkiin (Hermanni), Tampereelle, Kouvolaan (Utti) ja Viipuriin. Varsinaista lento-osastojen yhtenäistä esikuntaa ei ollut, vaan osastot toimivat itsenäisesti ollen todennäköisesti rintamaesikuntien alaisia. Helsinkiin perustettiin erityinen lentokoulu, joka ei kuitenkaan ehtinyt kouluttaa ketään lentäjäksi.
Riihimäelle saapuneista koneista lähetettiin kaksi konetta Tampereelle ja kolme Kouvolaan. Tampereelle lähetetyt koneet olivat Nieuport-merkkisiä, joista yksi oli tiedustelu- (Nieuport 10) ja toinen hävittäjäkone (Nieuport 17). Tampereelle saapui myös neljä venäläistä lentoupseeria ja kuusi mekaanikkoa. Tampereelta lähti lentokone sotalennolle ensimmäisen kerran 1. maaliskuuta 1918 Naistenlahdelta.
Näiden koneiden lisäksi punaisilla oli ilmeisesti käytössään vielä kaksi lentokonetta itäisen rintaman lento-osastolla. Osa koneista joutui valkoisten haltuun joko jo sodan aikana tai sodan päätyttyä. Osa koneista tuhoutui. Lentotoiminta käsitti tiedustelua, pomminpudotusta, lentolehtisten levitystä ja tykistötulen tähystystä, mutta toiminta oli kaikilla rintamilla tehotonta satunnaista tiedustelutoimintaa lukuun ottamatta. Tämä johtui heikosta johtamisesta, koneiden heikkokuntoisuudesta, huonosta koneiden huollosta ja venäläisten lentäjien välinpitämättömyydestä. (Kuva punaisten koneesta Näsijärvellä [1])
[muokkaa] Valkoisten lentotoiminta
Valkoisten lentotoiminta sai alkunsa ruotsalaisista lahjoituskoneista ja venäläisiltä jääneistä koneista. Tammikuussa 1918 valkoisilla ei ollut yhtään konetta eikä lentäjää ja tällöin valkoisten johto pyysi Ruotsista apua. Valtiona Ruotsi ei apua antanut ja muun muassa aktiivipalvelussa olevia ruotsalaisia lentoupseereita kiellettiin lähtemästä Suomeen. Ruotsista saapui Morane-Saulnier Parasol ja kolme kaksitasoista N.A.B. Albatros-konetta helmikuun lopulla 1918. Albatros-koneista kaksi saatiin lahjoituksena ja kolmas ostettiin. Tarkoituksena oli käyttää lentokoneita valkoisten tukena, mutta ne eivät olleet sopivia sisällissodan olosuhteisiin.
Suomalaisia ohjaajia ei ollut, vaan koneiden lentäjät ja mekaanikot tulivat Ruotsista. Jääkäreistä luutnantti Bertil Mårtenson oli saanut Saksassa lentäjänkoulutuksen, mutta hän jäi sisällissodan ajaksi Saksaan mm. ostamaan lentokoneita Suomelle. Suomen ilmavoimissa toimi sodan aikana
- 29 ruotsalaista. Heistä 16 oli ohjaajia ja ohjaajista vain neljä oli saanut sotilaslentäjäkoulutuksen, heistäkin yksi toimi tähystäjänä. Suomessa toimi kaksi ruotsalaista tähystäjää ja 11 mekaanikkoa.
- kaksi tanskalaisia, joista toinen oli tähystäjä ja toinen ohjaaja.
- seitsemän venäläistä, joista kuusi oli ohjaajia ja yksi oli tähystäjä.
- 28 suomalaista. Heistä neljä oli ohjaajia (näistä Väinö Mikkola ja jääkäri Bertil Mårtensson olivat sotilasohjaajia). Kuusi oli tähystäjiä, heistä Arvi Pajunen oli ainoa tähystäjäkoulutuksen saanut). Ilmailuvoimissa toimi lisäksi kaksi suomalaista insinööriä ja 16 mekaanikkoa.
Ilmailuvoimien toiminta oli hajanaista tiedustelua, kunnes Saksan asevoimat toivat omat lentokoneensa, mutta niidenkin käyttö oli sodan kulun kannalta merkityksetöntä.
Itsenäisen Suomen ensimmäinen lentoasema sijaitsi Kolhossa sahan rannassa. Sinne rakennettiin vaja kolmea lentokonetta varten. Ensimmäinen lentokone tuotiin Kolhoon rautateitse 7.3.1918. 17. maaliskuuta 1918 nousi lentokone Kolhossa ensimmäisen kerran Kaijanselän jäältä ilmaan. Suomen Ilmavoimat saivat 1918 käyttöönsä yhdeksän venäläisten jättämää Stetinin M-9-lentokonetta.
Ensimmäinen sotalento suoritettiin Lylyn suuntaan, jossa lentotähystyksen avulla saatiin tietoja punaisten liikkeistä. Taisteluiden siirtyessä kohti Tamperetta siirtyi lentoasema ensin Orivedelle ja sitten Tampereen Kaukajärvelle. Ilma-aseen merkitys sisällissodassa oli olematon. Toki saksalaisilla oli käytössään "runsaasti" lentokoneita, joita käytettiin myös taistelulentoihin Suomessa.
Suomen ilmavoimia johti 10. maaliskuuta 1918 alkaen ruotsalainen luutnantti John-Allan Hygerth, joka erotettiin 18. huhtikuuta 1918 syynä sopimattomuus hoitamaan virkaansa ja lukuisat lento-onnettomuudet. Seuraava komentaja oli saksalainen kapteeni Carl Seber. Hän toimi komentajana 28. huhtikuuta 1918 - 13. joulukuuta 1918.
Sodan lopussa ilmavoimilla oli 40 konetta, joista 20 sotasaaliskoneita (luku on suurempi kuin punaisten konemäärä, koska koneita löydettiin mm. Ahvenanmaalta), 5 venäläisten valkoisiin liittyneiden lentäjien Neuvosto-Venäjältä lentämiä, 4 ruotsalaisten lahjoittamia ja 8 Saksasta ostettua.
[muokkaa] Lähteet
- Mikko Uola, "Ilmavoimien synty ja kehitys vv.1918-1939", teoksessa (1978): Ilmavoimat 1918-1978 Ilmavoimien vuosikirja 1978. Ilmavoimien tukisäätiö, Joensuu. ISBN 0356-665X.
- Suomen ilmailumuseon näyttelyn posterit, 2006
- Aarne Bremer, Ilmavoimien osallistuminen Suomen vapaussotaan 1918, Otava, Helsinki, 1934.
[muokkaa] Alkuvuodet
Saksasta saatiin neuvo keskittyä vesikoneisiin, koska lentokenttien rakentaminen suomalaiseen maaperään vaikutti vaikealta ja kalliilta. Saksa oli itse sodassa käyttänyt pääosin maakoneita. Vesikone- ja suksikonedoktriinistä päästiin ilmavoimissa eroon vasta toisen maailmansodan alussa. Saksalaiset neuvonantajat joutuivat lähtemään vuoden 1918 lopulla. Vuonna 1919 ranskalaiset neuvonantajat saapuivat, sitten brittiläiset.
Vuonna 1919 Suomen ilmavoimat tukivat Neuvosto-Karjalan retkikuntia pommituslennoin. Englannin laivaston lentokoneet suorittivat Suomen ilmavoimien Koiviston tukikohdasta käsin pommituslentoja samaan aikaan. Vastaiskuja tai hävittäjätorjuntaa ei ilmeisesti esiintynyt, mikä oli merkki Neuvosto-Venäjän ilma-aseen rappiotilasta.
1917-22 Neuvosto-Venäjän ilma-ase rapistui, mutta 1920-luvun alussa sitä alettiin kehittää ja sillä oli pian 400 konetta. Tämä oli ainoa potentiaalinen vihollinen Suomen ilmavoimille. Muissa aselajeissa ehkä pohdittiin Ruotsin uhkaa etenkin Ahvenanmaan kysymyksen takia, mutta Suomen ilmavoimat oli tuolloin hyvin ruotsinkielinen ja -mielinen. Neuvosto-Venäjän ilma-aseen rappiotilan takia Suomen ilmavoimien 1920-luvun sekalainen lentokonekalusto ei ollut sotilaallisesti merkittävä heikkous. Kuten kaikkialla maailmassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen ilmavoimat olivat ylenkatsottu aselaji. Asemäärärahoja ei juuri ilmavoimiin panostettu, koska päättäjät olivat maa- ja merivoimista. Kutakin konetyyppiä oli Suomen ilmavoimissa tuolloin keskimäärin kaksi kappaletta ja eri konetyyppejä oli toistakymmentä. Suomeen perustettiin lentokonetehdas 1922, jotta ulkomaan valuuttaa ei kuluisi uusien lentokoneiden ostamiseen eikä vanhojen varaosien hankintaan ulkomailta.
Esim. eversti Paavo Talvela kieltäytyi Suomen ilmavoimien komentajuudesta 1930-luvulla, sillä se olisi merkinnyt uran pysähtymistä. Suomen ilmavoimien komentajat olivat pääsääntöisesti entisiä tykistöupseereita ja yleensä eivät olleet saaneet lentokoulutusta. Tämä johti kaluston valinnassa kiinnostukseen pommikoneisiin, joka oli myös yleismaailmallinen trendi 1920-luvun alusta 1930-luvun alkupuolelle. Hävittäjäkoneiden uudistaminen tapahtui äkillisesti juuri ennen talvisotaa, mutta suorituskykyisten koneiden saatavuus oli tällöin erittäin heikkoa.
Koneita ei uusittu Suomen ilmavoimissa 1920-luvulla. Uusien koneiden kehitys oli hidasta koko maailmassa 1920-luvun jälkipuolelle asti. Tällöin mm. Neuvostoliitto alkoi voimakkaasti kehittää ilmavoimiensa kalustoa. Suomen ilmavoimien lentokoneista osa suunniteltiin Suomessa 1920-luvun alusta lähtien, osa ostettiin valmiina ulkomailta ja osa valmistettiin lisenssillä Suomessa. Koneita on hankittu sieltä, mistä niitä on saatu niillä varoilla, joita oli käytettävissä. Nykyinen Patria-konserni sisältää entisen Valmet Lentokoneteollisuuden, joka kehittyi Valtion lentokonetehtaasta ja se taas Ilmailuvoimien lentovarikosta.
1920-luvun puolivälissä myös ilmavoimat siirsivät sivuun tsaarin Venäjällä koulutetut upseerit ja samalla suomenkielisten upseerien määrä kasvoi. Kyse oli osin jääkärien pyrkimyksestä päästä asemiin.
Tukikohdat olivat saksalaisten, englantilaisten ja ruotsalaisten neuvonantajien neuvojen mukaisesti veden äärellä. Etenkin Englannin kohdalla on nähtävissä yritys myydä Suomeen muuten käytöstä poistuvaa vesikonekalustoa 1920-luvun lopulla. 1930-luvulla siirryttiin maakenttiin, joita rakennettiin työllisyystöinä ja ne olivat siten poliittisesti suosittuja investointikohteita.
Ilmavoimien tukikohta ja lentuejärjestelmä uudistui muutaman kerran ennen toista maailmansotaa jolloin sen painotus alkoi siirtyä hävittäjäkoneisiin ja tukikohdat siirtyivät lähemmäksi itärajaa. 1930-luvun jälkipuolella Mannerheim alkoi itse puuttua ilmavoimien kehittämiseen, jotta siitä saataisiin toimintakykyinen.
[muokkaa] Lentokoneet
| Suomen ilmavoimien lentokoneet 1918-1937 | |||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Merkki | kpl | Alkuvuosi | Loppuvuosi | Hankintamaa | |||||||||
| Adaridi | 1 | 1924 | 1931 | Suomi | |||||||||
| Aero A-11 | 8 | 1927 | 1939 | Tšekkoslovakia | |||||||||
| Aero A-32 | 16 | 1929 | 1944 | Tšekkoslovakia | |||||||||
| Albatros C.III | 2 | 1919 | 1921 | Saksa | |||||||||
| Avro 504K | 1 | 1926 | 1930 | Englanti | |||||||||
| Avro 652A Anson I | 3 | 1936 | 1947 | Englanti | |||||||||
| Blackburn Ripon II F | 27 | 1929 | 1944 | Englanti | |||||||||
| Breguet 14A.2 | 30 | 1919 | 1927 | Ranska | |||||||||
| Bristol Bulldog IIA ja IVA | 19 | 1935 | 1944 | Englanti | |||||||||
| Caudron C.59 | 3 | 1923 | 1931 | Ranska | |||||||||
| Caudron C.60 | 64 | 1923 | 1936 | Ranska | |||||||||
| Caudron G.3 | 19 | 1920 | 1924 | Ranska | |||||||||
| Caudron G.4 | 1 | 1922 | Ranska | ||||||||||
| De Havilland D.H.60 ja 60X Moth | 23 | 1929 | 1944 | Englanti | |||||||||
| D.F.W. C.V | 2 | 1918 | 1921 | Saksa | |||||||||
| Fokker C.V D ja E | 19 | 1927 | 1945 | Saksa | |||||||||
| Fokker C.X | 39 | 1936 | 1958 | Hollanti | |||||||||
| Fokker D.10 | 1 | 1923 | 1926 | Saksa | |||||||||
| Fokker D.VII | 3 | 1919 | 1924 | Saksa | |||||||||
| Friedrichshafen FF 33E | 3 | 1918 | 1923 | Saksa | |||||||||
| Friedrichshafen FF 41A | 1 | 1918 | 1923 | Saksa | |||||||||
| Friedrichshafen FF 49B ja C | 5 | 1918 | 1922 | Saksa | |||||||||
| Georges Levy G.L. 40 HB2 | 12 | 1919 | 1922 | Ranska | |||||||||
| Gloster Gamecock II | 17 | 1927 | 1944 | Englanti | |||||||||
| Gourdou-Leseurre GL-21 B2 ja GL-22 B3 | 20 | 1923 | 1931 | Ranska | |||||||||
| I.V.L. A.22 Hansa | 120 | 1922 | 1936 | Suomi | |||||||||
| I.V.L. C.24 | 1 | 1924 | Suomi | ||||||||||
| I.V.L. C.VI.25 | 1 | 1925 | Suomi | ||||||||||
| I.V.L. D.26 Haukka I | 1 | 1927 | Suomi | ||||||||||
| IVL K.1 Kurki | 1 | 1927 | Suomi | ||||||||||
| Junkers A35 | 1 | 1928 | Saksa | ||||||||||
| Junkers A 50 Junior | 2 | 1936 | 1940 | Saksa | |||||||||
| Junkers K43F | 6 | 1931 | 1952 | Saksa | |||||||||
| Junkers W 34 | 6 | 1930 | 1944 | Saksa | |||||||||
| Koolhoven F.K.31 | 12 | 1926 | 1932 | Hollanti | |||||||||
| Letov S 218 A Smolik | 39 | 1930 | 1945 | Tšekkoslovakia | |||||||||
| L.V.G. C.VI | 2 | 1922 | 1923 | Saksa | |||||||||
| Martinsyde F.4 Buzzard | 15 | 1923 | 1939 | Englanti | |||||||||
| Morane-Saulnier MS 50C | 6 | 1925 | 1932 | Ranska | |||||||||
| N.A.B. Typ 9 Albatros | 2 | 1918 | 1923 | Ruotsi | |||||||||
| N.A.B. Typ 12 Albatros | 1 | 1918 | Ruotsi | ||||||||||
| N.A.B. Typ 17 Albatros Jagare | 1 | 1918 | 1923 | Ruotsi | |||||||||
| Nieuport 10 | 3 | 1918 | 1919 | Venäjä | |||||||||
| Nieuport 17 | 2 | 1918 | 1924 | Venäjä | |||||||||
| Nieuport 21 | 1 | 1918 | 1920 | Venäjä | |||||||||
| Potez 25 A2 | 1 | 1927 | 1936 | Ranska | |||||||||
| Rumpler 6B | 2 | 1918 | 1926 | Saksa | |||||||||
| Rumpler C.VIII | 1 | 1918 | 1924 | Saksa | |||||||||
| S.I.A.I. (Savoia) S 9 | 2 | 1919 | 1920 | Italia | |||||||||
| Letov S 218 A Smolik | 39 | 1923 | 1945 | Tšekkoslovakia | |||||||||
| Spad S.34 | 2 | 1921 | 1925 | Ranska | |||||||||
| Spad S.VII | 1 | 1919 | 1923 | Ranska | |||||||||
| Stetinin M-5 | 1 | 1918 | 1920 | Venäjä | |||||||||
| Stetinin M-9 "Devjatka" | 9 | 1918 | 1922 | Venäjä | |||||||||
| Stetinin M-15 | 2 | 1918 | 1919 | Venäjä | |||||||||
| Stetinin M-16 | 6 | 1918 | 1923 | Venäjä | |||||||||
| SW 20 Albatros | 1 | 1918 | Ruotsi | ||||||||||
| Thulin typ D | 2 | 1918 | 1919 | Ruotsi | |||||||||
| Thulin LA | 1 | 1918 | 1919 | Ruotsi | |||||||||
| IVL D.26 Haukka II | 2 | 1928 | 1930 | Suomi | |||||||||
| VL E.30 Kotka I ja II | 6 | 1931 | 1944 | Suomi | |||||||||
| VL Paarma | 1 | 1931 | 1933 | Suomi | |||||||||
| VL Sääski I, II ja IIA | 33 | 1928 | 1943 | Suomi | |||||||||
| VL Tuisku I ja II | 31 | 1935 | 1950 | Suomi | |||||||||
| VL Viima I ja II | 24 | 1936 | 1962 | Suomi | |||||||||
[muokkaa] Talvisota
Talvisota alkoi 30. marraskuuta 1939 Neuvostoliiton ilmavoimien pommittaessa 21 paikkakuntaa Suomessa.
Suomen Ilmavoimat oli asetettu torjuntavalmiuteen 7. lokakuuta 1939. Reserviläiset saapuivat ylimääräisiin kertausharjoituksiin 14. lokakuuta 1939.
Neuvostoliiton ilma-aseen arvioidusta 5000 lentokoneesta Suomen rintamalle tuli noin 700 hävittäjää ja noin 800 keskiraskasta pommikonetta. Ne toimivat rintamalla alistettuna maavoimien tarpeisiin. Suomen teollisuuskaupunkeihin ja rautateiden risteysasemiin kohdistuneet pommitukset eivät olleet tehokkaita.
Suomen ilmavoimien taisteluvahvuus sodan alussa oli 17 pommikonetta ja 31 hävittäjää [6]. Tiedustelukoneita oli peräti 54, tosin niistä 20 oli pikemminkin yhteyskoneita. Ilmavoimien esikuntaan oli perustettu Ilmapuolustuksen esikunta, joka johti sekä ilmatorjuntaan (it-tykistö) että lentotoimintaa. Ilmavoimat toimi neljän lentorykmentin voimin.
Suomen sodanjohto tiesi, miten Saksa oli tuhonnut pääosan Puolan ilmavoimista lentokentille. Siksi suomalaiset koneet oli hajautettu monille kentille ja kentillä piilotettu metsiin. Koneilla oli useissa tukikohdissa sirpalesuojat. Myös valemaaleja rakennettiin. Venäläisten hyökkäykset lentokentillekään eivät olleet tehokkaita.
Lentotoimintaa oli yli 80% talvisodan 105 päivästä, koska talvinen sää oli pääosin hyvää lentosäätä. Fokkerien konekiväärien öljyvoitelu vaihdettiin sodan alettua grafiittiin, koska öljyvoideltuna konekivääri jumittui. Myös Fiatien risiiniöljyvoitelu vaihdettiin moottoriöljyyn kylmyyden takia.
Talvisodan lopussa 15.3.1940 ilmavoimilla (ml. ruotsalaisten vapaaehtoisten kalusto) oli 297 lentokonetta, joista 225 oli käyttökunnossa. [3] Ilmavoimien lentoyksiköt menettivät 32 upseeria kuolleina tai kadonneina ja 11 haavoittuneina, 31 aliupseeri kuolleina ja 9 haavoittuneina. Ulkomaalaisia kuoli 9, he olivat tanskalaisia, ruotsalaisia, unkarilainen ja italialainen. Kaikkiaan 72 lentotoiminnassa kuollutta ja 22 haavoittunutta. Venäläisten kentille tekemissä ilmahyökkäyksissä kuoli kolme ja haavoittui neljä suomalaista. 62 konetta menetettiin ja 35 oli vaurioitunut. Vihollinen oli tuhonnut menetetyistä koneista 47 (hävittäjän ampuivat alas 35, ilmatorjunta 8). [7]
[muokkaa] Myöhäinen varustelu
Ennen talvisotaa Suomi, kuten moni muu maa, oli kiinnostunut nopeista pommikoneista, joitten uskottiin dominoivan tulevaa sodankäyntiä, hävittäjillä taas ei uskottu olevan suurtakaan merkitystä (douhetismi). Tämän takia moderni englantilainen pommikone Bristol Blenheim oli Suomen ilmavoimien käytössä talvisodan alkaessa. Pommikoneilla voitiin tehdä maavoimien toimintaa tukevia pommituksia, mutta talvisodassa ilma-aseen käyttö maavoimia vastaan ei ollut maasotaan suuresti vaikuttava tekijä. Aivan sodan loppuvaiheessa rynnäköintiä etenevää vihollisen jalkaväkeä vastaan tehtiin sekä hävittäjillä että pommittajilla.
Hävittäjissä elettiin aivan sodan alkuun asti kaksitasojen, avo-ohjaamojen, suksien ja kiinteiden laskutelineiden aikaa. Talvisodassa hävittäjästä tuli lopullisesti Suomen tärkein ilma-ase. Suomi haali hävittäjäkoneita sotaa edeltävinä kuukausina kilpaillen mm. Ruotsin kanssa amerikkalaisista Seversky P-35-hävittäjistä, jotka Ruotsi ehti ostamaan ensin. Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Hjalmar Procopen väitetään neuvotelleen sekä koneiden oston että suuren lainan Yhdysvalloilta vuoden 1939 alussa ja tämän varusteluhankkeen kaatuneen Suomessa vasemmiston vastustukseen hallituksessa tai eduskunnassa. Tosin Seversky P-35 todettiin taistelukäytössä yhtä epäonnistuneeksi kuin moni muukin 1930-luvun alkupuolella suunniteltu sotilaslentokonemalli. Myös 30 Curtiss CW 21:stä oli neuvoteltu Yhdysvalloissa vuonna 1938. Suorituskykyisiä hävittäjiä tuottavien maiden (Englanti, Saksa) parasta kalustoa ei myyty lainkaan puolueettomiin maihin. Saksa oli valmis myymään 50 Heinkel He 112-hävittäjää Suomeen. Kone oli hävinnyt kilvan Luftwaffen päähävittäjän roolista. E.Magnusson koelensi He 112-koneen Rostockissa vuonna 1938, kone oli esillä Malmin lentoaseman avajaisissa, vuoden 1938 ilmailunäyttelyssä Helsingissä ja sitä kokeiltiin Utissa. Ilmavoimien komentaja Lundqvist ei ollut valmis kauppaan. Mm. Romanian kokemuksen He 112-koneesta olivat tyrmäävän huonot.
Talvisodan aikana ulkomaiden antama, suurta julkisuutta saanut asetuki koostui pääosin aikansa eläneistä koneista. Englanti kytki lahjoituksensa ylihintaan myytyihin koneisiin, esim. 10 lahjoitettua Gloster Gladiatoria kytkeytyi 20 ostettuun, jotka tilattiin 12. joulukuuta 1939. Lahjoitukset Englanti komensi siirtomaansa Etelä-Afrikan toimittamaan Suomeen. Koneet saapuivat Suomeen 18. tammikuuta - 14. helmikuuta 1940. Gladiatoreista 12 tuhoutui pelkästään helmikuun 1940 ilmataisteluissa (ynnä yksi onnettomuudessa).
Suomen ilmavoimien paras hävittäjäkone talvisodassa oli Fokker D.XXI. Se oli alun perin suunniteltu Hollannin siirtomaajoukoille Indonesiaan - siksi siinä oli koneen nopeutta alentava kiinteä laskuteline. Fokkerien taistelukykyä huononsi entisestään päätös asentaa Suomessa lisenssivalmistettuihin koneisiin Blenheimien moottoreitten kanssa teknisesti yhtenevät 840 hevosvoimaiset Bristol Mercury VIII –moottorit. VL:n valmistamat koneet olivat myös raskaampia kuin alkuperäiset hollantilaiset Fokkerit. Suksikonedoktriini oli talvisodassa Suomelle edullinen koska työkenttiä oli helpompi tehdä suksikoneille kuin pyöräkoneille.
Fiat G.50 oli suomalaisten ainoa moderni kone. Se tilattiin 23. lokakuuta 1939 ja Italia lupasi toimittaa koneen 15. marraskuuta 1939 mennessä. Kaksi konetta pääsi Saksan läpi Ruotsiin ja sieltä Suomeen ennen kuin Saksa esti koneiden viennin sen lävitse. Italia haki koneet takaisin Saksasta ja lähetti ne meritietä pitkin Ruotsiin, josta koneet saapuivat Suomeen talvisodan loppupuolella. Italian lähettämät kouluttajat osallistuivat myös sotalentoihin. Kone ei ollut suunniteltu arktisiin oloihin ja se toimi aluksi huonosti Suomen kylmässä talvessa.
Bensiiniä ja pommeja Suomen ilmavoimilla oli riittämiin, mutta "malli Cajander" oli käytössä ylimääräisiin kertausharjoituksiin asti. Ohjaajat lensivät rauhan aikana vain noin 3-4 tuntia kuukaudessa nimenomaan kustannusten säästämiseksi. Patruunoissa ongelmana oli lentokoneiden konekiväärien tyyppien moninaisuus - eri koneissa ei saman kaliiperin aseisiin käyneet samat patruunat!
Ennen talvisodan alkua pikakoulutettiin myös sotilaslentäjiä ([2]).
[muokkaa] Ilmavoimien lentokoneet talvisodassa
Pommikoneita oli talvisodassa kahta tyyppiä
| Suomen ilmavoimien pommikoneet talvisodassa 1939-1940 | |||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Merkki | kpl | Alkuvuosi | Loppuvuosi | Hankintamaa | |||||||||
| Bristol Blenheim Mk. I ja IV | 97 | 1937 | 1958 | Englanti/Suomi | |||||||||
| Fokker C.X | 39 | 1936 | 1958 | Hollanti/Suomi | |||||||||
Hävittäjäkoneet koostuivat seuraavista tyypeistä
| Suomen ilmavoimien hävittäjät talvisodassa 1939-1940 | |||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Merkki | kpl | Alkuvuosi | Loppuvuosi | Hankintamaa | |||||||||
| Brewster B-239 | 44 | 1940 | 1948 | Yhdysvallat | |||||||||
| Bristol Bulldog IIA ja IVA | 19 | 1935 | 1944 | Englanti | |||||||||
| Fokker D.XXI | 97 | 1937 | 1948 | Hollanti/Suomi | |||||||||
| Fiat G.50 "Freccia" | 35 | 1939 | 1946 | Italia | |||||||||
| Gloster Gladiator | 42 | 1940 | 1945 | Englanti/Ruotsi | |||||||||
| Hawker Hart | 5 | 1940 | Ruotsi | ||||||||||
| Morane-Saulnier M.S. 406 | 30 | 1940 | 1948 | Ranska | |||||||||
Koulu-, tiedustelu-, yhteyskoneet ja muut ei-taistelukoneet kuvaavat Suomen ilmavoimien pyrkimystä haalia koneita sieltä, mistä saa. Tarkoituksena oli korvata sodassa jatkuvasti vähenevää lentokoneiden lukumäärää, mutta päädyttiin merkittäviin huolto-ongelmiin mm. varaosien puutteen vuoksi ja lento-onnettomuuksiin ohjaajien lentäessä vierailla konetyypeillä.
| Muut Suomen ilmavoimien lentokoneet talvisodassa 1938-1940 | |||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Merkki | kpl | Alkuvuosi | Loppuvuosi | Hankintamaa | |||||||||
| Aero A-32 GR | 16 | 1929 | 1944 | Tšekkoslovakia | |||||||||
| Avro 652A Anson I | 3 | 1936 | 1947 | Englanti | |||||||||
| Blackburn Ripon IIF | 26 | 1929 | 1944 | Englanti | |||||||||
| Cessna C-37 | 1 | 1939 | 1944 | Suomi | |||||||||
| De Havilland D.H.60 ja 60X Moth | 23 | 1929 | 1944 | Englanti | |||||||||
| Douglas DC-2 | 3 | 1940 | 1946 | Ruotsi/Suomi | |||||||||
| Fairchild 24J 60 De Luxe | 1 | 1939 | 1940 | Suomi | |||||||||
| Fieseler Storch Fi 156 K-1 | 2 | 1939 | 1960 | Saksa | |||||||||
| Jaktfalken II | 3 | 1940 | 1945 | Ruotsi | |||||||||
| Junkers F 13 | 3 | 1939 | 1947 | Suomi/Ruotsi | |||||||||
| Junkers A 50 Junior | 2 | 1936 | 1940 | Suomi | |||||||||
| Junkers W 34 ja K 43F | 12 | 1930 | 1952 | Saksa | |||||||||
| Koolhoven F.K.52 | 2 | 1940 | 1943 | Ruotsi | |||||||||
| Letov S 218 A Smolik | 39 | 1930 | 1945 | Tšekkoslovakia | |||||||||
| Raab-Katzenstein RK-26 Tigerschwalbe | 1 | 1940 | Ruotsi | ||||||||||
| VL E.30 Kotka I ja II | 6 | 1931 | 1944 | Suomi | |||||||||
| VL Pyry | 41 | 1939 | 1962 | Suomi | |||||||||
| VL Sääski I ja II | 33 | 1928 | 1943 | Suomi | |||||||||
| VL Tuisku I ja II | 31 | 1935 | 1950 | Suomi | |||||||||
| VL Viima I ja II | 24 | 1936 | 1962 | Suomi | |||||||||
[muokkaa] Talvisodan sotasaaliskoneet
Talvisodan sotasaaliskoneista vain osa korjattiin lentokelpoisiksi vuoden 1940 kevääseen mennessä. Hävittäjiä käytettiin omien lentäjien totuttamiseen viholliskoneisiin. Useimmat sotasaalishävittäjät eivät huonon suorituskykynsä takia käyneet kuin tiedustelukoneiksi. Pommikoneita käytettiin pommituksiin ja meritiedusteluun.
Välirauhan ja varsinkin jatkosodan aikana rakennettiin ja kunnostettiin talvisodassa saaduista sotasaaliskoneista yhdessä Saksasta ostettujen sotasaaliskoneiden kanssa lisää operatiiviseen käyttöön sopivaa kalustoa.
| Suomen ilmavoimien sotasaaliskoneet talvisodassa 1939-1940 | |||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Merkki | Talvisodassa saatuja | Ilmavoimilla kaikkiaan | Alkuvuosi | Loppuvuosi | |||||||||
| Iljušin DB-3M | 5 | 11 | 1940 | 1945 | |||||||||
| Polikarpov I-15 | 5 | 5 | 1940 | 1945 | |||||||||
| Polikarpov I-16 | 1 | 2 | 1940 | 1943 | |||||||||
| Polikarpov I-153 | 11 | 21 | 1940 | 1945 | |||||||||
| Tupolev SB-2 | 8 | 24 | 1940 | 1945 | |||||||||
[muokkaa] Pudotetut lentokoneet
Talvisodan lopussa Neuvostoliitolla oli käytössään Suomen rintamalla 950 pommikonetta, 500 hävittäjälentokonetta, 120 tiedustelukonetta, 100-200 meriyhteistoimintakonetta. [5]
Ilmavoimien virallisten pudotustilastojen mukaan ilmavoimien lentokoneet ampuvat alas talvisodan aikana 218 venäläistä lentokonetta, joista 7 oli ruotsalaisen vapaaehtoisen Lentorykmentti 19:n alasampumia. Koneista 165 oli pommikoneita, 42 hävittäjiä ja 11 keveitä tiedustelu- ja häirintäpommikoneita. [3] Oheisen virallisen tilaston konetyyppijakaumasta puuttuu 11 pommikonetta, mikä on selitettävissä sillä, että kokonaistilastoja on korjattu jälkikäteen vahvistetuilla pudotuksilla.
| Suomen ilmavoimien alasampumat viholliskoneet talvisodassa | |||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Merkki | kpl | tyyppi | |||||||||||
| Tupolev TB-3 | 1 | raskas pommikone | |||||||||||
| Tupolev SB-2 | 103 | nopea pommikone | |||||||||||
| Iljušin DB-3 ja DB-4 | 50 | kaukopommikone | |||||||||||
| Polikarpov I-15bis | 7 | hävittäjä | |||||||||||
| Polikarpov I-153 | 13 | hävittäjä | |||||||||||
| Polikarpov I-16 | 22 | hävittäjä | |||||||||||
| Polikarpov R-5 | 11 | tiedustelu- ja pommikone | |||||||||||
Lisäksi ilmatorjunta on ilmoittanut ampuneensa alas 314 venäläiskonetta. Epävirallisten lukujen mukaan Suomen ilmavoimat pudottivat jopa 280 venäläiskonetta talvisodan aikana.
[muokkaa] Joukko-osastot
Talvisodan aikaiset joukko-osastot ja niiden sijoituspaikat [7] olivat:
Lentorykmentti 1, jonka komentajana toimi Yrjö Opas, LR1:n esikunta oli Imatralla. LR1:een kuului:
- Lentolaivue 10, Lappeenranta, Puumala. Sen komentaja oli kapteeni K.W.Janarmo. Sen kalustona oli 12 FK-syöksypommituskonetta.
- Lentolaivue 12, Kannas, Suur-Merijärvi. Sen komentaja oli majuri Arvo Nisonen. Sen kalustona oli sekä syöksypommituskoneita että hävittäjiä: Sillä oli 13 FK, sodan aikana se sai GL-hävittäjiä.
- Lentolaivue 14, Kannas, Laikko ja Käkisalmi. Sen komentajana oli kapteeni Jaakko Moilanen. Sillä oli syöksypommituskoneita ja hävittäjiä: 4 FK, 7 FO-konetta ja sodan aikana se sai GL
- Lentolaivue 16 [3], Kuluntalahti, Värtsilän kenttä. Sen komentaja oli kapteeni Vilhelm Viherto. Sillä oli yhteistoimintakoneita: 9 RI, FO, 5 JU, FK
Lentorykmentti 2, jonka komentajana toimi everstiluutnantti Richard Lorentz. Sen esikunta oli Immolan kentällä. LR2:een kuului:
- Lentolaivue 22, Hollola luotiin talvisodan lopussa. Sen kalustona oli sodan lopussa saatuja hävittäjiä: BW, HC
- Lentolaivue 24, Immola, Lappeenranta, Suur-Merijoki, Joutseno, Lemi, Ristiina. Sen komentaja oli kapteeni G.E.Magnusson. Sen kalustona oli talvisodan paras lentoase, 36 FR-hävittäjää
- Lentolaivue 26, Utti, Heinjoki, Raulampi. Sen komentaja oli kapteeni Erkki Heinilä. Sen kalustona oli sodan aikana saadut hävittäjät: GL, FA sekä maalinhinauskone. Se aloitti sodan BU-koneilla, nimellisesti hävittäjiä, mutta vanhentuneita.
- Lentolaivue 28, Säkylä, hävittäjiä: MS
- Lentolaivue 42, Luonetjärvi, pommikoneita: BL
- Lentolaivue 44, Luonetjärvi. Komentaja majuri Erik Stenbäck. Sen kalustona oli pommikoneita: 8 BL, DO
- Lentolaivue 46, Luonetjärvi, Joroinen. Komentaja majuri Olavi Sarko. Kalustona oli pommikoneita: 6 BL
F 19 *Lentorykmentti 19 (Flygflottilj 19), Kemi, Gloster Gladiator, Hawker Hart ja Raab-Katzenstein RK-26 Tigerschwalbe
Täydennyslentorykmentti 1
- Koulutuslaivue (Koul.Lv./T-LentoR 1), Karvia ja Parkano, yhteistoimintakoneita
Täydennyslentorykmentti 2
- Lentolaivue 29, Parola, hävittäjiä
Täydennyslentorykmentti 4
- Koulutuslaivue (Koul.Lv./T-LentoR 4), Luonetjärvi, kaukotoimintakoneita
Merivoimien esikunta
- Lentolaivue 36, Ruissalo, Pori. Komentajana kapteeni Helmer Helenius. Vuosaari, Maarianhamina. Kalustona sillä oli meritoimintakoneita: 6 RI.
- Täydennyslentolaivue 39, Pori, meritiedustelukoneita
Muut
- Ilmasotakoulu, Kauhava
- Lentovarikko, Tampere
[muokkaa] Lähteet
- Kalevi Keskinen, Kyösti Partonen, Kari Stenman, Suomen ilmavoimat I 1918-1927. 2005, ISBN 952-99432-2-9.
- Pernaa, Veli, "GNAT - liivintaskuhävittäjä Suomen taivaalla", Feeniks, numero 1, 2004.
- Haapanen, Atso, Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945, Koala-Kustannus, 2002. ISBN 952-5186-16-4.
- Heinonen, Timo, Thulinista Hornetiin, Keski-Suomen ilmailumuseon julkaisuja 3, 1992. ISBN 951-95668-2-4.
- Everstiluutnantti Väinö Rajamäki, "Lentojoukkojen toiminta sodissa vv.1939-1944", teoksessa (1978): Ilmavoimat 1918-1978 Ilmavoimien vuosikirja 1978. Ilmavoimien tukisäätiö, Joensuu. ISBN 0356-665X..
- Heikki Nikunen, Richard Lorentz - Suomen hävittäjäilmailun isä, Apali, Hämeenlinna, 2005. ISBN 952-5026-49-3.
- Risto Pajari, Talvisota ilmassa, WSOY, Porvoo, 1971.
[muokkaa] Jatkosota
Jatkosotaan Suomi oli talvisotaa paremmin varustautunut.
Ilmavoimilla oli käytössään sodan alussa 550 lentokonetta. Suomen ilmavoimien toiminta oli ilmaherruuden hankinta sodan alussa ja sen jälkeen hävittäjätorjuntaa. Vuoteen 1943 asti amerikkalainen Brewster oli päähävittäjä. Koneella saavutettiin maailman huipputason tuloksia ilmasodassa vaikka Yhdysvaltain laivastossa konetyyppiä pidettiin epäonnistuneena. Suomalaisen lentämänä koneen voittosuhde oli 32:1.
Sota aloitettiin Blenheimeillä. Vuonna 1942 Saksalta hankitut keskiraskaat pommikoneet Dornier Do 17, jotka olivat Göringin lahja Suomelle, ja Junkers Ju 88 antoivat pommituksiin lisää kapasiteettia. Suuria pommituksia ei ennen Tali-Ihantalaa ollut kuin nk. Lavansaaren revohka, jossa Ilmavoimien menetykset olivat suhteettoman suuret. Muut pommitukset suuntautuivat vihollisen juniin, junaratoihin, lentokenttiin ja muutaman kerran laivoija vastaan. Venäläiset DB-, DB- ja PE-pommikoneet olivat myös laajassa käytössä. Venäläisten koneiden käyttö oli hankalaa, koska koneiden käyttö- ja huolto-ohjekirjoja ei saatu edes niitä Saksasta ostettaessa.
Lentokoneiden merkkivalikoima Suomen ilmavoimissa oli koko maailmankin mittakaavassa ainutlaatuisen laaja. Syy siihen oli, että koneita pyrittiin haalimaan ympäri Eurooppaa ja otettiin käyttöön useita epäkelpojakin sotasaaliskoneita pyrkien korvaamaan sodan konekulutusta. Eräs käytetty tyyppi, Hawker Hurricane, oli jo aikansa elänyt malli, jopa heikoimpia venäläisiäkin koneita vastaan. Suomalaisten hävittäjälentäjien mukaan Hurricane oli Neuvostoliiton käyttämistä hävittäjistä helpoin ampua alas. Saksa myi pääosan sotaa vain sotasaaliiksi saamiaan hävittäjäkoneita Suomelle. Esim. Curtiss, Morane ja jopa I-153-hävittäjiä ostettiin Saksasta, koska muutakaan ei sieltä saatu. Moraneakin käytettiin pitkään hävittäjänä ja taistelumenetykset näkyvät voittosuhteessa, joka oli vain 5:1. Monet aikansa eläneet hävittäjä- ja pommituskoneet siirrettiin tiedustelukoneiksi. Tiedustelukoneiden tarve oli kuitenkin vähäinen ja niitä oli, kuten aiemmin meritoimintakoneita, lukuisia konetyyppejä.
Suomi pyrki sodan aikana rakentamaan omaa hävittäjälentokonetta, mutta epäonnistui siinä. Pyrkimys on ymmärrettävä, koska riippuvuutta Saksan nihkeistä lentokonetoimituksista pyrittiin vähentämään. Prototyypeiksi jäivät puusiipinen Brewster eli VL Humu ja Messerschmittin moottoriin pohjautuva VL Pyörremyrsky. Valtion lentokonetehtaan (VL) omasta suunnittelusta johti liian myöhään 30 koneen sarjatuotantoon VL Myrsky-hävittäjä. Morane-hävittäjien suorituskykyä nostettiin vaihtamalla niihin neuvostoliittolainen M-105-moottori, tuloksena ollut Mörkö-Morane ei ehtinyt sodan lopun taisteluihin. Pyrkimyksiä vähensivät riippuvuutta Saksasta, mutta ne eivät täysin lunastaneet lupauksiaan. VL:n anti Ilmavoimille olikin vaurioituneiden koneiden nopea korjaaminen, jonka avulla konevahvuus pystyttiin pitämään riittävänä.
Ilmavoimien varustuksen taso ja määrä laski verrattuna vihollisen voimiin sodan kuluessa samaa tahtia kuin Neuvostoliitto alkoi työntää Saksan alueeltaan. Saksalainen Messerschmitt Bf 109 korvasi Brewsterit vasta vuodesta 1943 alkaen. Kesä 1944 muistutti lukumääräisiltä voimasuhteiltaan talvisotaa, mutta Neuvostoliiton lentokalusto oli laadukkaampaa kuin talvisodassa.
Sodan lopussa Tali-Ihantalan ja Vuosalmen maataistelujen tukemisessa saksalaisella tehokkaaseen pommitukseen kykenevällä lento-osasto Kuhlmeyllä oli merkittävä osuus. Osaston kalustona oli Junkers Ju 87-syöksypommittajia, Focke-Wulf Fw 190-hävittäjäpommittajia sekä Messerschmitt Bf 109 G-8-koneita pommitusmaalien valokuvaus-ja tiedustelukäytössä.
[muokkaa] Lentokoneet
Hävittäjät
- Brewster B-239
- Caudron-Renault C.R. 714
- Curtiss Hawk H-75 A-2
- Gloster Gauntlet II
- Hawker Hurricane I
- Messerschmitt Bf 109 G-2/6/8 (30 kpl 1943; yhteensä 159 kpl)
- VL Humu hävittäjäkone
- VL Myrsky hävittäjäkone
- VL Pyörremyrsky eli VMT Pyörremyrsky (hävittäjäprototyyppi)
Pommikoneista tärkeimmät olivat Dornier Do 17 ja Junkers Ju 88. Myös meritoimintakoneita käytettiin pommituksiin.
- Dornier Do 17 Z (pommikone; 15 kpl lahjaksi Valtakunnanmarsalkka Hermann Göringiltä 1942)
- Junkers Ju 88 A-4 (pommikone 24 kpl; 1943-)
- Høver M.F. 11 (meritoimintakone, 3 kpl, 1940 - 1944)
Muut koneet toimivat yhteys-, kuljetus-, tiedustelu- ja koulukoneina
- Airspeed A.S.6E Envoy (1 kpl, yhteyskone, 1942-43)
- Beechcraft B17L, 1 kpl Ilmavoimien esikunnan yhteyskoneena vuosina 1940-1945
- Cessna C-37 (1 kpl, yhteyskone, 1939-44)
- Desoutter II
- Dornier Do 22Kl
- Fairchild 24G (1 kpl, yhteyskone, 1939-41)
- Focke-Wulf Fw 44 J Stieglitz, (1940-60)
- Focke-Wulf Fw 58 Weihe, 1 kpl, 1943-44
- Fokker F.VIIa, 1 kpl ambulanssikäytössä 1941-1943
- Fokker F.VIII, 1 kpl rahti- ja ambulanssikoneena 1940-1941
- Hanriot H.232.2 (2 kpl, 1942-43)
- Heinkel He 59 (4 vuokrakonetta Saksasta v. 1943)
- Heinkel He 115 (3 kpl, 1940-1944)
- VL Pyry (harjoitushävittäjä)
- Westland Lysander I (yhteyskone; 12 kpl)
Jatkosodassa käytettyjä sotasaaliskoneita
- Berijev MBR-2 (sotasaalis, lentovene)
- Curtiss Kittyhawk-hävittäjä eli Curtiss P-40M Warhawk (1 sotasaaliskone)
- Iljušin DB-3 ja Il-4 (DB-3f) pommikoneet
- Polikarpov I-152 (I-15bis) (5 kpl sotasaaliina, vanhentuneita hävittäjiä)
- Polikarpov I-153 hävittäjäkoneita, joka oli 1930-luvun alun hävittäjätekniikkaa, oli 11 kappaletta, joista yksi oli saatu sotasaaliina ja 10 ostettu saksalaisten sotasaaliista ilmeisesti jonkinlaisena kytkykauppana.
- Polikarpov I-16UTI (1 kpl sotasaaliiksi syyskuussa 1941, harjoitushävittäjä)
- Polikarpov U-2 (vuodesta 1944 lähtien Po-2) (sotasaalis, yhteyskone)
- Petljakov Pe-2 ja Pe-3 (8 kpl sotasaalis, pommikone)
- Šavrov Sh-2 (sotasaalis, lentovene)
[muokkaa] Pudotettuja lentokoneita
Myös Neuvostoliitto uudisti kalustoaan sodan aikaan. Airacobrat tuotiin Yhdysvalloista, Hurricanet Englannista, mutta jotkut Neuvostoliiton omista koneista (MiG-3- ja LaGG-5-hävittäjät sekä Il-2-maataistelukone) olivat niitä suorituskykyisempiä. Ilmavoimien tunnistuskuvat venäläisistä lentokoneista vuodelta 1942 [4].
- AR-2 (SB-2:n syöksypommikoneversio)
- ARK-3
- Bell P-39Q Airacobra
- Bell P-63 Kingcobra
- Berijev MBR-2
- Curtiss Kittyhawk, myös Curtiss Warhawk ja Tomahawk-versioina (Curtiss P-40)
- Douglas B-26 Boston
- Focke-Wulf Fw 189
- GST
- Hawker Hurricane
- Iljušin DB-2
- Iljušin DB-3 ja Iljušin DB-3f
- Iljušin Il-2
- Jakovlev Jak-1
- Jakovlev Jak-4
- Jakovlev Jak-7B
- Jakovlev Jak-9
- Lavotškin La-5 eli LaGG-5
- Lavotškin LaGG-3
- MDR-6
- MiG-1
- Petljakov Pe-2
- Petljakov Pe-3 (Petljakov Pe-2:n hävittäjäversio)
- Polikarpov I-15bis
- Polikarpov I-16
- Polikarpov I-153
- Polikarpov U-2 (alkeiskoulukone)
- R-5
- R-10
- R-Z
- Tupolev SB-2
- Tupolev SB-3
- Tupolev SB-4
[muokkaa] Joukko-osastot
Jatkosodan aikaiset joukko-osastot ja niiden sijoituspaikat olivat (14.2.1944):
Lentorykmentti 1
- Tiedustelulentolaivue 12, Nurmoila, kalustona: FK, FR
- Hävittäjälentolaivue 32, Nurmoila, kalustona: CU, LG
Lentorykmentti 2
- Tiedustelulentolaivue 16 [5], Hirvas, kalustona: FK, GL, LY
- Hävittäjälentolaivue 28, Hirvas, kalustona: MS
Lentorykmentti 3
- Hävittäjälentolaivue 24, Suulajärvi, kalustona: BW
- Hävittäjälentolaivue 26, Kilpasilta, kalustona: FA
- Hävittäjälentolaivue 34, Kymi, Malmi, kalustona: MT
Lentorykmentti 4
- Pommituslentolaivue 42, Värtsilä, kalustona: BL
- Pommituslentolaivue 44, Onttola, kalustona: JK
- Pommituslentolaivue 46, Mensuvaara, kalustona: DN, DB, DF
- Pommituslentolaivue 48, Onttola, kalustona: BL, PE
Lentorykmentti 5
- Pommituslentolaivue 6, Nummela, Malmi, Santahamina, Turku, kalustona: SB, DR, RI
- Hävittäjälentolaivue 30 [6], Malmi, Römpötti, Utti, kalustona: IT
Erilliset yksiköt
- Tiedustelulentolaivue 14, Tiiksjärvi, kalustona: FO, FR, MS
- Täydennyslentolaivue 17
- Täydennyslentolaivue 35, Vesivehmaa
- Ilmasotakoulu, Kauhava
- Koelentolaivue, Tampere, Kuorevesi
- Koelaivue, Kuorevesi, Halli
- Lentovarikko 1, Tampere
- Lentovarikko 2, Halli
[muokkaa] Lähteitä
- kenraali Heikki Nikusen kirjoittama katsaus Suomen ilmavoimien toiminnasta toisessa maailmansodassa http://www.mannerheim.fi/13_erity/Nikumar.htm
- Neuvostoliiton koneiden tunnistusopas vuodelta 1942
http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-Tunnistus.html
- Talvi- ja jatkosodan ilmasodasta - http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/t_pankki/frame/tietoP_3.htm
- Hans Windin luento hävittäjätaktiikoista 1942 - http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-WindLuento.html
- 1946-47 Suomen ilmavoimien päivähävittäjätaktiikka -http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-paivahavittajataktiikka.html
- Ilmavoimien lentokoulutus http://www.k-silmailumuseo.fi/?action=juttu&ID=22
[muokkaa] Lapin sota
[muokkaa] Lentorykmentti Sarko
Ilmavoimien komentaja kenraali Jarl Lundqvist määräsi 5. syyskuuta 1944 eversti O.Sarkon komentaman Erikoisesikunta Sarkon valmistelemaan ilmasodan saksalaisia vastaan Oulujoki–Oulujärvi-linjan eteläpuolisilta lentokentillä toimien. Esikunta toimi alussa Iisalmesta käsin. Tästä kehittyi Lentorykmentti Sarko.
15. syyskuuta umpeutui venäläisten asettama aselevon ehtojen takaraja saksalaisten Suomesta poisajamiselle. Karjalasta, Hangosta ja Porista saksalaiset lähtivät tuohon päivään mennessä. Saksa yritti tuona päivänä maihinnousun kautta Suursaaren valtausta. Porissa sijainnut suuri Luftwaffen varikko oli miinoitettu, kun saksalaiset poistuivat Porista pääosin laivoilla. Kentän sulutus oli tehty ammattimaisesti - useimmat suomalaisten raivaamatkin rakennukset räjähtivät alkaen kello 18:50 löytämättömiin pommeihin. Kentän vaara-alue oli ilmoitettu suomalaisille ja miinoitus tehty siten, ettei räjähdykset vaurioittaneet lähellä olevaa sairaalaa. Kiitotie räjähti kokonaan. Suomalaisten pelastamat tavarat kuuluivat rauhansopimuksen mukaan Neuvostoliitolle.
Sarkosta tuli 15.9. Pohjois-Suomen ilmakomentaja. Pohjois-Suomen länsipuolelle asetettiin toimimaan laivuetta laivuetta ja itäiselle puolelle toiset kaksi laivuetta. Lentorykmentti 2 siirtyi Nerkooseen, sen yksi Brewster-lentue alistettiin Sarkolle.
Ilmavoimilla oli Lapissa käytössä 48 lentokonetta, joista alussa toimintakunnossa 39.
[muokkaa] Kentät
Lapin sodan alussa suomalaisten käytössä olivat seuraavat kentät
- Nerkoo, jonka kiitotie oli lyhyt.
- Oulun Oritkarin kiitotie oli lyhyt.
- Paltamo, joka oli riittävän kokoinen. Lentolaivue 14 siirtyi sinne.
- Rautavaara, jonka kiitotie oli lyhyt.
- Rissala (Kuopiossa) oli sopiva kenttä ilmavoimien raskaimmille pommikoneille, mutta perin kaukana pommituskohteista.
- Vaala, jonka kiitotietä alettiin heti jatkaa.
- Ylivieska, jonka kiitotie oli lyhyt.
Useimmilla näistä kentillä ei ollut halleja koneille. Ilmavoimilla ei ollut radiosuunnistuksen lähettimiä Pohjois-Suomessa.
Saksalaisten käsissä olivat mm. Kemin ja Rovaniemen hyvin varustetut kentät, tutka ja noin 100 lentokonetta. Luftlotte 5:n komentajana toimi kenraali J.Kammhuber. Saksan 200000 jalkaväkisotilasta ja niiden kulkureitit olivat pääasialliset Ilmavoimien pommituskohteet.
[muokkaa] Sodan kulku
19. syyskuuta allekirjoitettiin välirauhansopimus Moskovassa. 30. syyskuuta Liittoutuneiden valvontakomissio esitti ilmavoimille sarjan kysymyksiä, jotka tuli olla vastattuna 1.10 klo 18. Kysymykset koskivat sekä ilmavoimia että Luftwaffen Suomessa olevia joukkoja. Tämä merkitsi sitä, että saksalaisten vetäytymistä piti alkaa vauhdittaa. 2.10. ilmavoimat luovuttivat Kotkan, Hangon ja Turun lentokentät venäläisille.
Päämaja esitti ilmavoimille samaan aikaan samanlaisia kysymyksiä. Lundqvist vastasi, että Kemiä voidaan pommittaa vain raskailla pommikoneilla, lähinnä Rissalasta käsin. Hävittäjistä voitiin ottaa käyttöön vain MS (pääosin Mörkö-Morane-koneita), BW ja CU koneet - vasta kun Paltamon ja Vaalan kentät oli laajennettu tai kun Kemi on vallattu, voidaan MT:t ottaa käyttöön. Lapin sodan lisäksi ilmavoimien piti olla valmiina vastaamaan mahdollisiin venäläisten sotilaallisiin toimenpiteisiin Suomessa. Siksikään MT-hävittäjiä ei lähetetty Lapin sotaan lainkaan.
[muokkaa] Lokakuu
1. lokakuuta kenraali Hjalmar Siilasvuo teki maihinnousun Tornioon. Se oli herrasmiessopimuksen mukaisen sodan loppu. Operaatio oli riskaabeli - maihinnousulaivat olivat 100 km merimatkalla ilman ilmasuojaa. Maihinnousu onnistui huonon sään estäessä saksalaisiakin lentämästä. Lisäksi yllätys onnistui.
2. lokakuuta PE- ja BL-koneilla tehtiin tiedustelulentoja Kemi, Tornion ja Rovaniemen päälle. 35 ilmavoimien konetta pommitti saksalaisia. Pudotettiin 400 pommia eli 23 tonnia räjähteitä. BL-198 tuhoutui - se syttyi palamaan ilmatorjuntatulesta, miehistö pelastui laskuvarjoilla, kaksi kolmesta jäi saksalaisten vangeiksi.
3. lokakuuta 18 BW:tä suojasi laivoja Kemin ja Tornion alueella. 12 MS teki tiedustelulentoja.
4. lokakuuta pilvikorkeus oli 50 metriä eikä Lapissa lennetty.
5. lokakuuta 10 BW:tä lensi tiedustelulentoja. Yksi Blenheim, BL-190, menetettiin tiedustelulennolla: ilmatorjuntatulen vairiot pysäyttivät molemmat moottorit. Pakkolaskussa kone vaurioitui pahasti, kaksi loukkaantui, yksi kuoli (P-Hirvonen kertoo tästä tapauksesta).
6. lokakuuta määrättiin voimien siirroista: Pommituslentolaivue 42 siirtyi lokakuun loppuun menessä Paltamoon. Pommituslentolaivue 48 siirrettiin Vesivehmaalta Vaalaan. Hävittäjälentolaivue 26:n Brewsterit siirrettiin Pudasjärvelle. Pommituslentolaivue 6 siirtyi Vaasaan, jossa jatkoi saksalaisten sukellusveneiden seurantaa, nyt enemmän Pohjanlahdella. LeR 2:n esikunnasta tuli LeR Sarkon esikunta, se siirtyi Ouluun 6. lokakuuta. 6. lokakuuta 12 pommikonetta iski Aapajoen siltoihin. Pajarin mukaan Saksan iltatorjunta ampui alas yhden JK:n, P.Hirvonen kertoo JK-260:n eksyneen yöllä ja tehneen polttoaineen loputtua pakkolaskun veteen, jolloin kone upposi. Vain ohjaaja pelastui, muut kolme hukkuivat. Toinen harhautui paluumatkalla ja teki kakkolaskun 100 km Leningradista etelään. Saksalaiset pommittivat 14 Junkers Ju 87 Stukalla Torniota.
Tällöin Lapin sotaan osallistuvat yksiköt ja niiden komentajat olivat
- Lentorykmentti 2, eversti R.Harju-Jeanty, esikunta Joensuussa
- Tiedustelulentolaivue 14, majuri K.Kurimo, Vaala. 7 MS Vaalassa, Rissalassa 2 LY-yhteyskonetta. Rissalassa olleet 5 FR eivät osallistuneet Lapin sotaan.
- Hävittäjälentolaivue 26, majuri E.Metsola, Vaalassa 10 BW ja 3 FK. Ottolassa olleet 8 IT-hävittäjää eivät ottaneet osaa Lapin sotaan.
- Hävittäjälentolaivue 28, majuri Per-Erik Sovelius, Paltamossa 8 MSv-hävittäjää. Onttolan 10 MT:tä eivät osallistuneet Lapin sotaan.
- Lentorykmentti 3:n Hävittäjälentolaivue 34, jonka komentajana oli majuri E.Luukkanen oli Sarkon komennossa. Sillä oli 20 MT:tä Selänpäässä ja 10 Taipalsaaressa. Laivue ei osallistunut sotatoimiin.
- Lentorykmentti 4, everstiluutnantti B.Gabrielsson, Esikunta luonetjärvellä.
- Pommituslentolaivue 42, majuri K.Kepsu, Paltamossa 14 BL
- Pommituslentolaivue 44, majuri T.Meller, Rissalassa 11 JK
- Pommituslentolaivue 46, kapteeni P.Pesola, Luonetjärvellä 4 BL, 3 DN, 5 DB, 2 DF, 2 SB.
- Pommituslentolaivue 48, majuri E.Ahtiainen, Paltamossa 6 BL, jotka siirtyivät 7.10. Vaalaan.
7. lokakuuta keli oli miltei lentokelvoton. 15 BL:ää yritti pommittaa, mutta lento keskeytettiin. Osasto Jauri ja sen vesikoneet alistettiin LeR Sarkolle.
8. lokakuuta ilmavoimat pommitti aamupäivällä ja iltapäivällä saksalaisia kolonnia. 44 konetta otti osaa iskuihin, joissa pudotettiin 366 pommia eli 30 tonnia. Kemin lentokenttä saatiin suomalaisten käsiin, mutta kenttä oli tuhottu. Se kunnostettiin ja oli käytössä 18. lokakuuta. Luftwaffe vetäytyi Jäämeren rannikon tukikohtiin.
9. lokakuuta ei lennetty huonon sään takia.
10. lokakuuta 23 pommikonetta iski Ranuan ja Rovaniemen alueella: 250 pommia, 16 tonnia. Yksi JK, JK-256, menetettiin [1] mukaan ilmatorjunnalle ja [2]mukaan hävittäjän alasampumana. Pakkolaskussa kuoli kolme, yksi kuoli jo laskussa, kaksi loukkuun jäänyttä paloi hengiltä. Tähystäjä selvisi hengissä pahasti palaneena.
11.10. tuhoutui BL-180 it-tulessa, miehistö kuoli. Hyvösen [3] mukaan kone tuhoutui koululennolla.
12.-14.10. sää oli surkea. Tiedustelulennot kertoivat, että saksalaiset olivat tuhonneet Rovaniemen ja Kemijärven lentokentät.
15.10. BW-386 teki pakkolaskun ilmatorjuntatulen takia. Ohjaaja loukkaantui pahasti. [3] ei mainitse tätä. JK-263 vaurioitui pahasti it-tulen takia. Kaksi loukkaantui, kaksi kuoli laskuvarjohypyssä.
18. lokakuuta tehtiin 40 lentoa: 17 BL pommitti saksalaisia. Yksi BL menetettiin ilmatorjunnalle ja yksi BL, BL-156, teki [1] mukaan mahalaskun Kemiin. [2] mukaan it sai täysosuman ja kone syöksyi maahan. [3] mukaan syöksyi maahan räjähtäen. Miehistö kuoli. Samana päivänä tuhoutuivat BW-379 ja BW-357 lentäjineen.
21. lokakuuta tehtiin pommitus 10 koneella.
22.10. vaurioitui pahasti DB-16 - it osui molempiin moottoreihin. Miehistö pelastui.
23.-26. lokakuuta oli liian huono sää lentämiseen. 23.10. FK-104 tiedustelukone ammuttiin alas Kittilässä ja miehistö kuoli.
24.10. BW-355 syttyi it-tulessa, ohjaaja pelastui hyppäämällä.
PLeLv 42 siirsi BL-pommittajansa Paltamosta Rovaniemelle, 3 DB-pommittajaa Luonetjärveltä Kemiin ja 6 MY-hävittäjää Joroisista Kemiin.
25. lokakuuta SB-8 putosi veteen lentoonlähdön jälkeen, ohjaaja pelastui, sähköttäjä hukkui. [3].
26. lokakuuta 8 pommikonetta pudotti 70 pommia eli 11,5 tonnia räjähteitä.
27. lokakuuta 22 pommikonetta yritti hyökätä, mutta lento keskeytettiin huonon sään takia.
Lokakuun lopussa saatiin radiosuuntimot Kemiin ja Rissalaan.
31. lokakuuta ilmavoimien vahvuus oli (rauhansopimuksen mukainen vahvuus)
- 870 upseeria (300)
- 2 833 aliupseeria (845)
- 2 823 miehistöä (400)
- yhteensä 6 126 miestä (1 548)
Tässä yhteydessä vakinaisesta väestä laitettiin vanhimmat eläkkeelle. Lapin sotaan vaikutti reserviläisten kato pommittaja-, kk-ampuja-, radisti- ja suunnistajatehtävistä. Pommittajina toimi usein juuri koulutettuja lentoreservinupseereita, joka johti heikkoihin pommitustuloksiin.
Lokakuu oli sodan aktiivisin kuukausi, varmaankin tarkoituksena osoittaa Neuvostoliitolle, että kyse ei ole herrasmiessodasta.
[muokkaa] Marraskuu
Syksyn edetessä päivät lyhenivät. Sateisia, pilvisiä päiviä oli yhä enemmän. Kentät, jotka eivät olleet asfaltoituja, pehmenivät. Osa niistä tuli täysin käyttökelvottomiksi etenkin pommikoneille mutta myös raskaille hävittäjille (Me 109). Puurakenteiset VL Myrsky-hävittäjät kärsivät ulkosäilytyksestä, niiden vanerinen pintarakenne kupruili, liikkuviin osiin tuli lisäkitkaa. Marraskuussa Muonion tasalla oli 7 tuntia valoisaa päivää. 6. joulukuuta siellä alkoi kuukauden pituinen yö.
Lentolaivueet 14 ja 48 lakkautettiin marraskuussa, kun asevoimien vahvuutta pienennettiin välirauhansopimuksen mukaiseen vahvuuteen.
1. marraskuuta astui voimaan ilmatilan jako: Linjan Kämppi-Ivalo-Karasjoki länsipuoli kuului Suomen ilmavoimille ja itäpuoli Neuvostoliitolle.
2. marraskuuta yhdeksän Ilmavoimien pommikonetta yritti hyökkäystä, mutta vain yksi suoritti tehtävän, muut keskeyttivät.
11. marraskuuta tehtiin tiedustelulentoja.
13.11. Myrsky MY-25 teki pakkolaskun vaurioiduttuaan iltatorjuntatulessa. Ohjaaja pelastui, mutta kone tuhoutui.
16. marraskuuta 16 Ilmavoimien pommikonetta pudotti 133 pommia eli 12 tonnia.
17. marraskuuta 19 Ilmavoimien pommikonetta pudotti 162 pommia eli 15 tonnia.
18.11. Ilmavoimat teki 7 pommikoneella pommituksen. Yksi Brewster-hävittäjä, BW-370, vaurioitui pakkolaskussa, jonka aikaansai saksalaisen ilmatorjutatulen osuma.
19.11. Ilmavoimat teki kolmella pommikoneella pommituksen.
20.-22.11. vallitsi lentämisen kannalta liian huono sää.
Marraskuun lopussa Ilmavoimien voimat keskitettiin Kemiin. Sarkon esikunta siirtyi sinne marraskuun alussa. 21. marraskuuta LeR 4:n komentaja everstiluutnantti B. Gabrielsson tuli johtamaan ilmasotatoimia Pohjois-Suomessa. Osasto Jauri lakkautettiin joulukuussa. Sotatoimet laantuivat tämän muutoksen jälkeen.
23.11. Ilmavoimat teki pommituksen 16 koneen voimin.
25. marraskuuta Kemissä oli seuraava lentokalusto:
- TLeLv 14 - 9 MSv hävittäjää ja 2 Ly-yhteyskonetta
- HLeLv 26 - 4 BW ja 5 MY hävittäjää, 1 FK-tiedustelukone
- PLeLv 42 - 7 BL pommittajaa
- PLeLv 44 - 6 BL pommittajaa
- PLeLv 46 - 2 DN, 1 DB, 2 DFM 3 BL, 1 SB pommittajaa
- PLeLv 48 - 10 BL pommittajaa
- Osasto Jauri - 1 DO-pommikone
Naarajärvellä oli 6 BL pommittajaa. Luonetjärvellä 8 BL pommittajaa.
Marraskuu oli ulkopoliittisesti kriittinen, koska erään välirauhaan liittyvät ehdot olivat tarkistuspisteessä.
[muokkaa] Joulukuu
5. joulukuuta oli Suomen puolustusvoimien demobilisaatio valmis. Miesvahvuus vastasi tilannetta 1. tammikuuta 1939. Palvelukseen jäi osa vuosiluokan 1924 varusmiehistä ja vuosiluokan 1925 varusmiehet.
16.12.-31.12. Ilmavoimat tekivät lentoja vain kuutena päivänä: 25 koneella tehtiin pommituslentoja.
[muokkaa] Tammikuu
10. tammikuuta 1945 Päämaja käski tehostaa toimintaam ml. lentotoiminta, 1. maaliskuusta alkaen. Neuvostoliitto oli vaatinut Suomelta lisätoimia Saksan Lapin joukkoja vastaan.
Tammikuussa oli Ilmavoimat lensivät Lapissa 13 päivänä.
[muokkaa] Helmikuu
Helmikuu oli rospuuttoaikaa: vain kolme lentopäivää kuun lopussa.
[muokkaa] Maaliskuu
Maaliskuussa lennettiin kahdeksana päivänä.
[muokkaa] Huhtikuu
Huhtikuussa tehtiin pari tiedustelulentoa. 25. huhtikuuta 1945 saksalaiset olivat poistuneet Norjaan.
[muokkaa] Menetykset
Lapin sodassa ilma-aseen käyttö oli vähäistä molemmin puolin. Myös huono lentosää vähensi operaatioiden määrää.
Suomen ilmavoimille tuli etenkin pommituslennoista tappioita Saksan Luftwaffen koneiden ja ilmatorjunnan toiminnan vuoksi. Lapin sodan päättyessä 25. huhtikuuta 1945 Ilmavoimat oli tehnyt 700 sotalentoa, joista joka viides keskeytettiin sään tai muiden syiden takia. Pommituksissa pudotettiin 220 tonnia räjähteitä kohteisiin, mutta tulokset eivät olleet hyviä. Ilmavoimat menetti sodassa 8 pommikonetta, 7 hävittäjäkonetta ja 2 tiedustelukonetta, mutta usein ilman vihollisen ilmavoittoa. 19 lentäjää kuoli ja 9 haavoittui. Koko sotaa kutsuttiin lentäjäpiireissä "punaiseksi lokakuuksi", lokakuun ollen rankin sodan kuukausista.
[muokkaa] Lähteitä
- Risto Pajari, Jatkosota ilmassa, WSOY, Porvoo, 1981
- Pauli Hirvonen, Lapin sodan lentäjät kertovat, Otava, Helsinki, 1967
- Jaakko Hyvönen, Kohtalokkaat lennot 1939-1944, Apali, 2001
[muokkaa] Kuuluisia suomalaisia sotalentäjiä
Suomen hävittäjälentäjät saavuttivat ilmavoittoja samoja määriä kuin Saksan ja Japanin lentäjät. Syykin oli sama - pitkä palvelusaika rintamalla, riittävästi vihollisen lentotoimintaa ja riittävän tehokas lentokonekalusto.
Suomen johtavat hävittäjä-ässät olivat:
- Ilmari Juutilainen
- Jorma Karhunen
- Eino Luukkanen (englanniksi)
- Lauri Pekuri
- Jorma Sarvanto
- Hans Wind
Pommituslentäjät ja tiedustelulentäjät
- mm. Aimo Juhola
Koelentäjät - ks. Koelentäjä.
[muokkaa] Toisen maailmansosan aikaiset sotilaslentokentät
Päälentotukikohdat olivat
- Luonetjärvi, Jyväskylä, myös Ilmavoimien esikunnan sijoituspaikka
- Utti
- Rissala
- Onttola
- Vesivehmaa
- Räyskälä, kesällä 1940 raivattu apukenttä, jota ei käytetty sotatoimiin.
- Kymin lentokenttä Karhulassa
- Malmin lentoasema
- Turku
- Oulu
- Työkenttiä rintaman luona oli lukuisia.
[muokkaa] Toiminta sodan jälkeen
Aselevon jälkeen Liittoutuneiden valvontakomissio piti Suomen ilmavoimat lentokiellossa vuoteen 1946 asti lukuun ottamatta Lapin sotaan liittynyttä lentotoimintaa.
Sisäisin ripustimin varustetut pommikoneet ja ohjukset olivat Pariisin rauhansopimuksessa kiellettyjä, myös hävittäjäkoneiden määrä rajoitettiin 60 koneeseen, vaikkakaan kieltoa ei käytännössä valvottu.
[muokkaa] 1950-luku
Suomen ilmavoimat aloitti 1950-luvun lentämällä lähes loppuun käytetyillä Messerschmitt Bf 109-hävittäjillä. Neuvostoliitto oli tällöin siirtynyt mm. MiG-15-hävittäjän käyttöönotolla suihkukonekauteen. Vuonna 1949 syntynyt NATO käytti Länsi-Euroopassa Sabre-hävittäjiä. Ruotsi oli ottanut käyttöön ensimmäiset suihkuhävittäjänsä, etenkin Saab Tunnanin vuosituotanto oli tuolloin satoja kappaleita. Ruotsin ilmavoimien varustautuminen esti Pohjoismaiden liukumisen ilma-aseen kannalta sotilaalliseksi tyhjiöksi. Myös pommikoneet olivat enenevästi suihkukoneita. Suomen ilmavoimien "Mersun" kyky saavuttaa niitä tai taistella suihkuhävittäjiä vastaan ei ollut uskottava. Tähän aikaan kylmä sota voimistui kautta maailman ja Euroopassa oli mm. Unkarin kansannousu vuonna 1956. Länsi-Saksan jälleenvarustautuminen lisäsi Neuvostoliiton varustelua.
Suihkuhävittäjien saatavuus puolueettomiin maihin oli rajattua, koska suorituskykyisiä koneita ei haluttu myydä sotilasliittojen ulkopuolisille maille. Lisäksi Suomen valtion ulkomaanvaluuttavaranto oli pieni. Siksi pyrittiin ostamaan halpoja koneita. Ostot kohdistuivat NATO-maihin osin aikana, jolloin Liittoutuneiden valvontakomissio vielä valvoi Suomen toimintaa. Tähän aikaan Neuvostoliitto ei ilmeisesti edes ollut halukas myymään suihkuhävittäjiään Suomeen.
- De Havilland D.H.100 Vampire Mk.52-hävittäjiä oli Suomessa käytössä kuusi kappaletta vuosina 1954-1965. Koneet hankittiin Englannista. Se oli Suomen ilmavoimien ensimmäinen suihkuhävittäjä.
- De Havilland D.H.115 Vampire Trainer Mk.55-harjoitushävittäjiä oli vuosina 1953-1965 käytössä 9 kappaletta.
- Folland Gnat Mk.1 oli 1958 ensimmäinen ilmavoimien kone, joka, tosin loivassa liu'ussa, ylitti äänen nopeuden. Niitä hankittiin 13 kappaletta. Koneita käytettiin vuosina 1958-1974. Tämän koneen kohdalla aluksi pohdittiin lisenssivalmistusta. Tähän ei kuitenkaan ryhdytty, koska Englannin nimenomaan vientiä varten kehittämä Gnat todettiin pian heikkotehoiseksi ja paljon korjauksia ja huoltoa vaativaksi hävittäjäkoneeksi.
- Fouga CM170 Magister-suihkuharjoitushävittäjiä ostettiin Ranskasta vuonna 1958. Koneita ostettiin ja valmistettiin lisenssillä 80 kappaletta. Ne olivat käytössä vuodet 1958-88. 30 vuoden aikana sillä koulutettiin kaikki ilmavoimien lentoupseerit ja toimiupseeriohjaajat hävittäjälentäjiksi. Lisenssivalmistus oli Suomen lentokoneteollisuuden pelastus aikana, jolloin oma konesuunnittelu päättyi vuosikymmeniksi.
Kuljetuskonehankinnat olivat vähäisiä. Niiden hankinnoissa ja koneiden käytössä oli yhteistyötä Suomen ilmavoimien, valtion laitosten ja valtionyhtiöiden välillä.
- De Havilland Canada DHC-2 Beaver-koneita oli käytössä kolme vuosina 1958-1971.
- Hunting Percival Pembroke C.Mk.53-koneita hankittiin kaksi kappaletta Englannista. Nämä toimivat vuosina 1956-1968 mm. ilmakuvauskoneina.
Koulukoneiden kohdalla Valmet Vihurin rakentaminen oli merkittävä sekä Valtion lentokonetehtaalle työllisyyssyistä että Suomen ilmavoimille, joka 1950-luvulla lensi pääasiassa Messerschmitt Bf 109 ja Vihuri-koneilla. Vihuri oli riittävän hävittäjämäinen ylläpitääkseen hävittäjälentäjien lentotaitoa. Vihurin lukuisat onnettomuudet johtuivat osin juuri suuresta määrästä lentotunteja ja osin lentokurin heikentymisestä (koneilla "räimittiin", koska kokeneilla lentäjillä ei ollut käytössä suorituskykyisiä koneita) ja osin mm. moottorien ikääntymisestä. Valmet Tuuli jäi prototyypiksi, kun todettiin, että ruotsalainen Saab Safir on paljon halvempi koulukone.
- SAAB 17A oli Ruotsista hankittu tiedustelukone. Kaksi konetta oli maalinhinauskäytössä vuosina 1959-1961. Hankinta on voinut liittyä Saab Safir-kauppaan, koska Saab 17 oli tyyppinä täysin vanhentunut.
- Saab 91D Safir-alkeiskoulutuskone, joka oli käytössä 1958-1982. Koneita hankittiin 36 kappaletta ja niillä koulutettiin 25 vuoden ajan kaikki Suomen ilmavoimien lentäjät.
- Valmet Tuuli II oli vuonna 1951 valmistunut koulukoneen prototyyppi.
- Valmet Tuuli III. Vuosina 1957-1959 rakennettiin tästä koneesta vain yksi prototyyppi. Kone kilpaili peruskoulukoneen roolista, mutta oli paljon kalliimpi kuin Saab Safir. Tämä oli viimeinen Suomessa suunniteltu sotilaslentokone ennen 1970-luvun Valmet Vinkaa.
- Valmet Vihuria rakennettiin eri versiona (I, II, III): Se oli jatkokoulutuskone. Vihureita rakennettiin 51 kappaletta vuosina 1951-1959. Kone perustui VL Pyörremyrskyn siipeen ja Bristol Blenheimin tähtimoottoreihin. Jälkimmäinen säästi suuren summan ulkomaan valuuttaa.
Yhteyskoneena oli vuosina 1950-1958 yksi Beechcraft D17S-lentokone.
[muokkaa] 1960-luku
Hävittäjäkoneissa Suomi pääsi muiden maiden tasolle MiG-21-koneen hankinnan kautta. Näissä koneissa siirryttiin ilmasta-ilmaan-ohjusaseistukseen. Konekalusto venäläistyi ilmeisesti vastakauppaan perustuvan kaupankäynnin vuoksi. Länsi-Euroopan noustessa toisen maailmansodan kolhuista, se varustautui vastineena Neuvostoliiton varustautumiselle, jota ei oltu sodan loputtua ajettu alaspäin kuten Länsi-Euroopassa. NATO-maat käyttivät Lockheed F-104 Starfighteria ja McDonnell F-4 Phantomia sekä hävittäjinä että pommittajina. Ruotsi siirtyi Drakenin käyttöön. Varustelukilpa oli selkeämmin nähtävissä kuin 1950-luvulla.
- MiG-15UTI "Mukelo" oli kaksipaikkainen harjoitushävittäjäkone, joita oli käytössä 4 kappaletta vuosina 1962-1977.
- MiG-21F-13 torjuntahävittäjä hankittiin vuonna 1963. Niitä oli 22 kappaletta. F-13-version viimeiset lennot tehtiin vuonna 1982 ja poistettiin ilmavoimien rekisteristä vuonna 1986.
- MiG-21U oli kaksipaikkainen koulutuskone, joita oli käytössä vain 2 kappaletta.
- MiG-21UM oli toinen kaksipaikkainen koulutuskone, joita oli käytössä 4 kappaletta.
Gnat oli käytännössä koko 1960-luvun toinen Suomen ilmavoimien hävittäjäkoneista. Se näkyi onnettomuuksissa [2]:
- Ensimmäinen Gnat (GN-102) tuhoutui 26. elokuuta 1958, kun laskuteline ei tullut esiin laskuun valmistautumisessa. Ohjaaja sai sen pakotettua ulos, mutta tämä toimi aikaansai hydraulipaineen putoamisen. Kone kaatui selälleen kiitotielle ja syttyi palamaan. Ohjaaja loukkaantui pahasti. Tämä oli osa sitä historiaa, jonka vuoksi Gnatin lisenssivalmistukseen ei lähdetty.
- GN-109 syöksyi maahan lentoonlähdössä 8. toukokuuta 1962 ja räjähti surmaten ohjaajan. Syyksi katsottiin ohjaajan virhe, mutta tämä puolestaan johtui Gnatin ohjausjärjestelmän vaikeuksista.
- GN-108 joutui painopisteongelman takia syöksykierteeseen, jossa kone tuhoutui maahantörmäyksessä. Ohjaaja pelastui heittoistuimella. Painopisteongelma johtui epäonnistuneesta polttoaineen siirrosta lisätankeista päätankkeihin.
- GN-111 joutui ulkopuoliseen silmukkaan ja syöksyi selkälennossa maahan tuhoutuen täysin 6. syyskuuta 1968. Ohjaaja pelastui heittoistuimen ansiosta. Koneen ohjaus meni sekaisin siirryttäessä mekaaniselta ohjaukselta sähkömoottorin ja hydraulipumpun yhteisohjaukselle, joka oli suunnitteluvirhe, mutta jota ohjaajat eivät tienneet.
Ilmavoimat otti 1960-luvun alussa käyttöönsä helikoptereita:
- Agusta Bell 206A-helikopteri (1968-1979, 1 kpl)
- Mil Mi-4 (1961-1979, 3 kpl) helikopteri.
- Sud-Aviation S.E.3130 Alouette II 313B-helikopteri (1966-1975, 2 kpl)
Kuljetuskone DC-3 hankittiin laskuvarjojääkäreitä varten sekä muuhun kuljetustarpeeseen. Neuvostoliittolainen pommikone Il-28 hankittiin tiedustelukoneeksi ja sitä käytettiin erityisesti maalinhinauksessa ilma-ammunnoissa.
- Douglas DC-3-kuljetuskone eli C-47 (1960-1984, 9 kpl)
- Iljušin Il-28 (maalinhinaus, merivalvonta, tiedustelu; 1960-1981; 4 kpl)
[muokkaa] 1970-luku
Ilmavoimien pääaseita, hävittäjäkoneita, modernisoitiin merkittävästi.
Ruotsin ilmavoimissa Saab AJ-37 Viggen-hävittäjien tieltä väistyviä Saab Drakeneita hankittiin Ruotsista useissa erissä. Kaksitoista Drakenia koottiin Suomessa Valmet Lentokoneteollisuus-tehtaalla. Lapin ilmatilan valvonta oli uusi painotus ilmavoimien toiminnassa. Lappi ei ollut ollut toisessa maailmansodassa juurikaan puolustettu - perinnetiedon mukaan oululaiset varustivat "kaupallisen hävittäjälentäjän" kaupunkinsa puolustukseksi. Neuvostoliiton kokema NATOn uhka Norjasta ja Norjan mereltä käsin lienee painostanut Suomen varmistamaan, että oma ilmatila pysyy omana. Tässä vaiheessa lentäminen muuttui jokasään lentämiseksi. Esim. Draken DK-219-koneella lennettiin 25 vuotta, jona aikana tehtiin 3700 lentoa ja lennettiin 2200 tuntia. Tällä koneella lennettiin 150 lentoa ja 100 tuntia vuosittain eli keskimäärin tehtiin 40 minuutin lento.
MiG-21bis oli MiG-hävittäjissä tehty samankaltainen modernisointi. Koneessa oli enemmän polttoainetta ja täten sen toiminta-aika piteni. Kone oli myös jokasään hävittäjä. MiG-lentämisessä alettiin opetella ilmataistelutaktiikaa, aiemmin värvätyt lentäjät olivat muun muassa lentäneet koneilla lähinnä kovaa ja suoraan. Koneita varustettiin enenevästi tiedustelukoneiksi.
1970-luvulla hankitut hävittäjä olivat:
- Saab J 35B Draken-hävittäjäkoneita hankittiin Suomeen kuusi ensin vuokrattuina ja sittemmin ostettuja Flygvärnetin J 35B-versioita vuonna 1972.
- Saab J 35C Draken (kolme kaksipaikkaista J 35C:ä 1976 ja kaksi kunnostettua J 35 C:ä 1984)
- Saab J 35F Draken (kuusi peruskorjattua jokasään hävittäjää 1977- ja 18 kunnostettua J 35F 1984-)
- Saab J 35S Draken (12 Suomessa 1974-1975 koottua J 35S -konetta Hämeen lennostolle)
- MiG-21bis (1978–1998; 26 kpl)
Muut hankitut koneet olivat yhteyskoneita:
- Britten-Norman BN-2A Islander (1974-1975, 1 kpl)
- Cessna 402B Businessliner (1975-1984, 2 kpl)
- Piper PA-28R-200 Cherokee Arrow II ja PA-28RT-201 Arrow IV (1974-, 6 kpl)
- Piper PA-31 Navajo ja PA-31-350 Chieftain (1974-1975, 6 kpl)
Helikopterihankinta kohdistui pariin tyyppiin ja useampaan yksilöön:
- Hughes 369HS, 369HM ja 369D (500C and 500D) helikopterit (1975-)
- Mil Mi-8P ja Mil Mi-8PT helikoptereita ostettiin vuonna 1973 9 kappaletta.
[muokkaa] 1980-luku
1980-luku oli Suomenkin sotilasilmailun suurten asekauppojen aikaa. Valmet sai luvan rakentaa suomalaisen alkeiskoulutuskoneen, Vinkan. Suomi osti Hawk-harjoitushävittäjän Englannista, josta aikanaan käytiin lehdistössä vasemmisto-oikeisto-väittelyä. Myös sen nk. vastakaupoista käytiin runsaasti julkista keskustelua. 30 Vinkalla ja 50 Hawkilla on koulutettu Suomen ilmavoimien lentäjät viimeisten 25 vuoden ajan. Molemmat koulukoneet säilynevät käytössä vielä 2010-luvulle asti. Valmet lentokoneteollisuus kehitti TurboVinha eli Redigo-jatkokoulutuskonetta, jonka koe- ja esittelylennoilla tuhoutui kaksi konetta ja kuoli kolme lentäjää. Kone jäi yhtiö viimeiseksi kokonaisen lentokoneen kehityshankkeeksi.
Tämän vuosikymmenen lopulla Neuvostoliitto pyrki ilmeisesti saamaan suomalaisen hävittäjälentäjän kosmonautiksi, mutta suomettumisen uhka koettiin liialliseksi.
MiG-21bis-koneet ja Draken-koneet olivat käytössä koko vuosikymmenen. Niihin kehitetyn suomalaisen tietoväyläratkaisun hajaspektriradiolinkki tuli myöhemmin käyttöön matkapuhelimissa.
Vuosikymmenen lentokonehankinnat
- Fokker F.27 Friendship (1980-, 3 kpl) kuljetuskone
- Valmet Vinka (1980-201X, 30 kpl) alkeiskoulukone
- British Aerospace Hawk Mk.51 (1980-, 50 kpl) harjoitushävittäjä
- Gates Learjet 35A (1982-, 3 kpl) yhteyskone
[muokkaa] 1990-luku
Hävittäjäkoneiden kaupassa valmistajien ja tuotteiden määrä väheni 1960-luvulla. Tavaksi tuli NATOn 1960-luvun McDonnell F4 Phantom ja 1970-luvun Genral Dynamics F-16-kaupoissa, että suuret asekaupat tapahtuvat kerran muutamassa vuosikymmenessä ja kohdistuvat yhteen konetyyppiin.
1990-luvulla alussa sekä Draken- että MiG-21bis-kalusto olivat ikääntyneitä. Tilanne oli samankaltainen kuin Itävallassa ja Sveitsissä, joissa lennettiin vanhentuneella kalustolla. Tarjouskilpailun alkaessa mediassa arveltiin, että yksi Suomeen valittavista konetyypeistä olisi neuvostovalmisteinen kaksimoottorinen MiG-29 ja länsikoneista ehdolla olivat yksimoottoriset ruotsalainen Saab JAS 39 Gripen (joka ei ollut täysin tuotannollisessa valmiudessa ja Ruotsin ilmavoimissa koelento-asteella), ranskalainen Mirage 2000 ja yhdysvaltalainen General Dynamicsin F-16. Neuvostoliiton hajotessa (1991) Suomessakin karsittiin konetyypit yhteen. 1960-luvun alusta jatkunut tasapainottelu itä- ja länsihankintojen kanssa loppui ja Suomi siirtyi kokonaan länsimaiseen kiinteäsiipiseen ilma-aluskalustoon.
Alkuperäisen tarjouskilpailun ulkopuolelta tullut ehdokas torjuntahävittäjäksi valittiin kaksimoottorinen yhdysvaltalainen F/A-18 Hornet. Sen käyttöönotto karsi tullessaan hävittäjälentäjistä kaikki yli 30-vuotiaat ja kaikki toimiupseeriohjaajat. Tämä loi median hehkuttaman nk. lentäjäpaon Finnairiin ym. lentoyhtiöihin. Ilmavoimien tekninen kieli vaihtui suomesta englantiin.
- McDonnell Douglas (nykyään Boeing) F-18 Hornet (64 kpl.)
[muokkaa] Katso myös
Suomen ilmavoimat, joka kuvaa ilmavoimien nykytilan.
