Tšetšenia

Wikipedia

Нохчийн Республика1 Чеченская Республика2
lippu vaakuna
Motto:  –
Viralliset kielet	tšetšeeni ja venäjä
Pääkaupunki	Гро́зный - Groznyi
Suurin kaupunki	Groznyi
vt. Presidentti Pääministeri	Ramzan Kadyrov Ramzan Kadyrov
Pinta-ala  – yhteensä  – vettä	79. suurin 17 300 km² ei tietoa
Väkiluku (1997)  – yhteensä  – väestötiheys	862 000 50 / km²
Valuutta	Venäjän rupla (RUB)
Aikavyöhyke  – kesäaika	UTC+3 UTC+4
Muodostuminen  – Perustuslain säätäminen	2. huhtikuuta 2003
Kansallislaulu	Tšetšenian tasavallan kansallishymni
Kotisivu	www.chechnya.ru
1Tšetšeeninkielinen nimi 2Venäjänkielinen nimi

Tšetšenian tasavalta (ven. Чеченская Республика, Tšetšenskaja Respublika, tšetšeeniksi: Нохчийн Республика, Noxçiyn Respublika, Нохчийчьо, Noxçiyçö) on Venäjän federaation tasavalta. Se sijaitsee Kaukasiassa, Venäjän eteläisessä liittopiirissä. Tšetšenian rajanaapurit ovat Stavropolin aluepiiri pohjoisessa, Dagestanin tasavalta idässä, itsenäinen Georgia etelässä ja Venäjän federaation Ingušian ja Pohjois-Ossetia-Alanian tasavallat lännessä.

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Vuoristolaisista tulee Venäjän alamaisia 1.2 Neuvostoliiton aikana 1.3 Tšetšenia itsenäistyy 1.4 Jälleen Venäjän osaksi 2 Politiikka 3 Hallinnollinen jako 4 Väestöjakauma 5 Kirjallisuutta 6 Muuta 7 Lähteet 8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Vuoristolaisista tulee Venäjän alamaisia

Venäjän vaikutus Kaukasiassa alkoi jo 1500-luvulla Iivana IV:n perustettua Tarkin 1559, missä ensimmäinen kasakka-armeija oli sijoitettuna 1587. Myöhemmin alue kuului Krimin kaanikuntaan, joka liitettiin Venäjään 1783. Venäläiset saapuivat Kaukasian alueelle Katariina Suuren aikana, jolloin Aleksandr Suvorov ja ruhtinas Grigori Potjomkin johtivat sotaretkiä syvälle Kaukasiaan. Kenraali Aleksei Jermolov perusti sarjan linnoituksia ns. Kaukasian linjalle turvaamaan Venäjän etupiiriä Osmanien valtakuntaa vastaan. Tšetšeeniheimojen vastarintaa johti 1834 imaamin arvonimen ottanut kansallissankari Šamil, joka loi ensimmäisen valtiomuodostelman alueelle. Hänet vangittiin ja karkotettiin 1859, jolloin Tšetšenia lasketaan liitetyksi Venäjän keisarikuntaan. Sodan myötä jopa 500 000 kaukasialaista karkotettiin Turkkiin ja Lähi-itään, ja tilalle muutti armenialaisia ja kasakoita.

[muokkaa] Neuvostoliiton aikana

Pohjois-Kaukasian tasavalta julistautui itsenäiseksi toukokuussa 1918 (syyskuusta 1919 Pohjois-Kaukasian emiraatti) ja taisteli brutaalin sodan valkokenraali Denikiniä vastaan. Bolševikkien tukemat vuoriston tšetšeenit asettuivat punaisten puolelle ja jopa avustivat bolševikkivallan palauttamisessa alueelle. Denikinin tappion jälkeen Puna-armeija saapui Tšetšeniaan 1920 alussa ja tapahtui uusi kapina, nyt bolševikkija vastaan, joka kukistettiin 1921 syksyllä.

Palkkiona yhteistyöstä luotiin marraskuussa 1922 tšetšeenioblasti, ja osana Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikka vuonna 1936 inguušioblastin kanssa siitä tuli osa Tšetšeeni-Ingušian sosialistista neuvostotasavaltaa. Pääasiassa maatalousvaltainen tasavalta taisteli pakkokollektivisointia vastaan ja 1937–1938 osana Stalinin puhdistuksia monet paikalliset kommunistijohtajat pidätettiin.

Toisen maailmansodan aikana Israilov ja Šeripov muodostivat kapinallishallituksen ja kesäkuussa 1942 vetosivat kansaan saksalaisten toivottamiseksi tervetulleiksi vieraina, jos he hyväksyisivät tasavallan itsenäiseksi. Josif Stalin siirrätytti tämän perusteella sodan jälkeen lähes koko väestön, 425 000 tšetšeeniä ja inguušia, maanpakoon Kazakstaniin. Yli neljännes tšetšeeneistä kuoli karkotuksen aikana. Tšetšeenit rehabiloitiin ja heidän sallittiin palata kotiseuduilleen vuonna 1957 Stalinin kuoleman jälkeen. Tšetšeeni-Ingušusian ASSR perustettiin uudelleen 11. helmikuuta 1957. Vuonna 1959 väestönlaskennassa alueella oli 419 000 tšetšeeniä ja 1970 611 000 tšetšeeniä, 135 000 inguušia ja 336 000 venäläistä.^[1][2]

[muokkaa] Tšetšenia itsenäistyy

Marraskuussa 1990 Tšetšeeno-Ingušetian ASNT:n korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi ja vaati osallistumista liitto- ja federaatiosopimuksiin Neuvostoliiton tasavaltojen tavoin. Samoihin aikoihin syntyi Tšetšeenikansan kansallinen kongressi. Kesällä 1991 kansalliskongressi sai johtajakseen entisen ilmavoimien kenraali Džohar Dudajevin, joka luo oman aseistetun kansalliskaartinsa ja alkoi suunnitella vallankaappausta Groznyissa.^[3]

Tasavallan kommunistijohtaja Doku Zavgajev tuki, tai ei ainakaan tuominnut elokuun 1991 vanhoillisten vallankaappausta Gorbatšovia vastaan. Kenraali Dudajevin kaarti valtasi parlamenttirakennuksen syyskuussa ja syrjäytti maan kommunistijohdon. Venäjän korkein neuvosto tuki Dudajevin toimia ja sen puhemies Ruslan Hasbulatov saapui Groznyihin julistamaan uudet vaalit. Vaalit järjestettiin muutaman viikon kuluttua sekavissa olosuhteissa. Vaalikampanja kesti vain kaksi viikkoa, ja se järjestettiin hätätilan alaisessa maassa. Myös ulkomailla olevat tšetšeenit saivat äänestää. Kuusi neljästätoista tasavallan alueesta kieltäytyi järjestämästä laittomana pitämiään vaaleja ja ne jätettiin ulkopuolelle, myös Venäjän kansanedustajain kongressi julisti vaalit laittomiksi. Dudajev voitti 27. lokakuuta 1991 ylivoimaisesti sekä presidentin, että parlamenttivaalit ja julisti maan itsenäiseksi 6. syyskuuta 1991.^[4][5] 6. marraskuuta 1991 Venäjän presidentti Jeltsin julisti maan hätätilaan lain ja järjestyksen palauttamiseksi.

Tšetšenian uusi perustuslaki 1992 julisti sen itsenäiseksi ja sekulaariksi valtioksi. Inguušien Ingušia erosi Tšetšeeni-Ingušian tasavallasta ja jäi Venäjän yhteyteen. Tšetšenian itsenäisyyden tunnustivat Georgian vallankaappauksella jo syrjäytetty hallitus ja Afganistan Taliban-liikkeen noustua valtaan 1996.

Uuden valtion hallintoa vastaan protestoitiin mielenosoituksin. Dudajev hajotti keväällä 1993 maan parlamentin ja kesäkuussa 1993 presidentillinen kaarti tappoi lähes 50 parlamentin hajotusta vastaan mieltään osoittanutta.^[6] Vuoden 1993 puolivälissä Dudajevin vastainen oppositio järjestyi sissiliikkeeksi ja pyysi keväällä 1994 apua Venäjältä laillisen järjestyksen palauttamiseksi.^[7] Marraskuussa 1994 Venäjän turvallisuuspalvelun tukemat sissijoukot yrittivät vallankaappausta.^[8]

Venäjän presidentti Boris Jeltsin korosti 27. joulukuuta puheessaan Tšetšenian johdon laittomuutta ja maan hajoamista aseistettujen joukkojen hallitsemiin alueisiin. Posti ei toiminut puoleentoista vuoteen, tietoliikenneyhteydet olivat poikki ja Venäjän eläkkeiden maksuun lähettämät varat menivät aseiden ostoon.^[9] Kahdeksan kuukauden aikana 1994 Groznyin alueella Pohjois-Kaukasian rautatiellä ryöstettiin 1700 tavaravaunua.

Venäjän armeija aloitti hyökkäyksen Tšetšeniaan joulukuussa 1994 ja valtasi helmikuussa 1995 Groznyin (katso: ensimmäinen Tšetšenian sota). Dudajev sai surmansa iskussa huhtikuussa 1996. Presidentin tehtäviä alkoi hoitaa Zelimhan Jandarbijev. Toukokuussa solmittiin tulitauko, mutta se ei pitänyt.^[10] Elokuussa 1996 sissit tunkeutuivat takaisin Groznyin keskustaan asti. Jeltsin nimitti kenraali Aleksandr Lebedin neuvottelemaan ja ensimmäinen sota päättyi Hasavjurtin rauhansopimukseen ja Venäjän vetäytymiseen. Kysymys maan itsenäisyydesta jätettiin 31. joulukuuta 2001 jälkeen.

Tammikuussa 1997 presidentiksi valittiin Aslan Mashadov. Hän vieraili Moskovassa, jolloin allekirjoitettiin lopullinen rauhansopimus. Elokuussa 1997 Mashadov ilmoitti oikeuslaitoksen siirtyvän islamilaiseen šaria-lakiin, mikä näkyi mm. julkisina teloituksina.^[11][12] Tammikuussa 1998 sissipäällikkö Šamil Basajev muodosti hallituksen. Hän erosi kuitenkin jo heinäkuussa. Suosionsa menettänyttä Mashadovia vastaan tehtiin lukuisia murhayrityksiä, maaliskuussa 1999 neljäs.^[13] Mashadov julisti kesäkuussa 1998 poikkeustilan kasvavan laittomuuden vuoksi.^[14] Joukko entisiä sissijohtajia julisti oman hallituksensa islamilaisen lain mukaan ja vaati Mashadovia eroamaan.^[15] Maaliskuussa 1999 Venäjän lähettiläs Tšetšeniaan, kenraali Gennadi Špigun kaapattiin Groznyin lentokentältä ja hänen ruumiinsa löydettiin vuoden kuluttua.^[16] Vuoden 1999 aikana Tšetšenian ja Venäjän rajalla tapahtui lukuisia aseellisia yhteenottoja. Aseistetut jengit kaappasivat satoja ulkomaalaisia ja Venäjän kansalaisia kahden vuoden aikana.^[17]

[muokkaa] Jälleen Venäjän osaksi

Toinen Tšetšenian sota alkoi 1999. Syynä oli Basajevin naapuritasavaltaan Dagestaniin johtama hyökkäys ja noin 300 kuolonuhria vaatineet kerrostaloräjäytykset elo–syyskuussa 1999 Moskovassa ja Dagestanissa. Venäjän lehdistö syytti iskuista tšetšeenikapinallisia ja he puolestaan Venäjää. Sota alkoi 1. lokakuuta 1999 ilmaiskuilla joilla Venäjän armeija vältti ensimmäisen sodan raskaat miestappiot. Mm. NATO tuomitsi raskaan voimankäytön siviilejä vastaan, vaikka tukikin Venäjän oikeutta säilyttää maan alueellinen yhtenäisyys.^[18] Venäjän liityttyä Yhdysvaltain johtamaan terrorismin vastaiseen sotaan kansainvälinen arvostelu väheni.

Noin 217 000 ihmistä pakeni tasavallasta, valtaosa Ingušiaan.^[19] Kahdessa Tšetšenian sodassa kuoli valtioneuvoston puhemiehen Taus Džabrailovin mukaan noin 160 000 ihmistä. Lukema on korkeampi kuin esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Memorial aikaisemmat arviot. Näistä 30 000–40 000 on etnisesti tšetšeenejä. Toisaalta separatistijohtaja Aslan Mashadovin mukaan viidennes tšetšeeneistä, eli 200 000 henkeä olisi kuollut.^[20]

Kesäkuussa 2000 Venäjä nimitti tasavallan johtoon entisen imaami Ahmad Kadyrovin. Kaikki paitsi raskaimpiin rikoksiin syyllistyneet taistelijat armahdettiin 1999 alkaen ja osa liittyi liittovaltion ja Kadyrovin yksityisiin joukkoihin. Ihmisoikeusjärjestöt esittivät huolensa ihmisoikeusrikkomuksista, mukaan lukien kidutuksesta ja laajoista pidätyksistä.^[21]

Maaliskuussa 2003 järjestettiin peruslain hyväksynyt kansanäänestys, jossa ilmoitettujen tietojen mukaan 95 % kannatti pysymistä osana Venäjää äänestysprosentin ollessa 89,5 %. Äänestys oli luultavasti järjestetty, mutta myös riippumattomien tarkkailijoiden mielipidemittausten mukaan 62 % äänesti ja näistä 91 % kannatti Tšetšenian pysymistä osana Venäjää.^[22] Venäjän osaksi jäämisen kannatus sai pontta ilmeisen runsaskätisestä liittovaltion avusta maan infrastruktuurin uudelleenrakentamiseen.^[23] Separatistit eivät luonnollisesti hyväksyneet äänestyksen tulosta ja monia äänestyspaikkoja, kuten kouluja tulitettiin.

Lokakuussa 2003 järjestetyssä presidentinvaalissa yli 80 % äänistä sai entinen uskonnollinen johtaja ja separatisti Ahmad Kadyrov, joka kuitenkin siirtyi Venäjän puolelle. Hänelle ei ollut merkittäviä vastaehdokkaita ja vaalit järjestettiin jälleen sotatila-alueella. Kadyrov tapettiin pommilla 9. toukokuuta 2004. Elokuussa 2004 presidentiksi valittiin yli 70 %:n ääniosuudella Alu Alhanov. Ahmad Kadyrovin poika Ramsan Kadyrov toimi aluksi varapääministerinä isänsä surman jälkeen ja johtaa omia terrorismin vastaisia joukkojaan.

Vielä elokuussa 2005 Taus Džabrailovin mukaan tasavallassa toimi noin 1000 kapinallista, joita tuki 100–150 ulkomaalaista taistelijaa.^[24]

Tšetšeenien vastarintaliike on ilmeisesti hiipumassa yli 7000 taistelijan jätettyä aseensa ja palattua siviilielämään.^[25] Pääministeri Ramzan Kadyrovin mukaan militanttiryhmiä maaliskuussa 2006 ei enää ollut toiminnassa.^[26] Samalla vastarintaliike on radikalisoitunut, ja sen johtoon ovat tulleet kansallista vapautusta ajavien sijaan radikaali-islamistit, joiden tavoitteena on koko Pohjois-Kaukasian kattava islamilainen valtio.^[27][28] Separatistit ovat samalla menettäneet tukensa ja ajautuneet taloudellisiin ongelmiin.^[29]

[muokkaa] Politiikka

Tšetšenia on Venäjän federaation tasavalta, sen perustuslaki astui voimaan 2. huhtikuuta 2003 23. maaliskuuta järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen. Yli 70 prosenttia Tšetšenian asukkaista kannattaa pysymistä osana Venäjän federaatiota, myös Venäjää arvostelevien tahojen järjestämissä kyselyissä.

Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ahmad Kadyrov, entinen separatistinen sotapäällikkö, jonka separatistit tuomitsivat petturiksi. Kadyrov sai 83% äänistä kansainvälisesti tarkkaillussa vaalissa 5. lokakuuta 2003. Kaikki eivät hyväksyneet vaalin tulosta, ja syyttivät Venäjän armeijan sotilaita äänestäjien pelottelusta ja vaaliuurnien väärentämisestä. Hänellä ei myöskään ollut merkittäviä vastaehdokkaita. Kadyrov murhattiin pommilla 9. toukokuuta 2004 Grozyin stadionilla voitonpäivän juhlallisuuksien yhteydessä. Iskussa sai surmansa 12 yhteensä ja 56 loukkaantui. Kadyrovia vastaan oli tehty tusina murhayrityksiä jo aiemmin.

Uusi presidentinvaali suoritettiin 29. elokuuta 2004. Alu Alhanov, entinen sisäministeri sai 74 % äänistä 85,2 % äänestysaktiivisuudella. Alhanov oli Kremlin tukema ehdokas. Tarkkailijat, mukaan lukien Yhdysvaltain sisäministeriö ja Helsinki-ryhmä kritisoivat merkittävän vastaehdokkaan, liikemies Malik Saidullajevin ehdokkuuden eväämistä korkeimmassa oikeudessa. Vaalia valvoivat IVY ja Saudi-Arabia, länsimaiset tarkkailijat eivät osallistuneet kutsusta huolimatta. Alu Alhanov siirrettiin Moskovaan varaoikeusministeriksi 15. helmikuuta 2007, jolloin Ramzan Kadyrov siirtyi hoitamaan tointa.^[30]

Vaaleilla valitun hallituksen lisäksi maassa on itse itsensä valtaan asettanut separatistinen hallitus, joka pitää Tšetšeniaa itsenäisenä valtiona nimellä Itškerian tšetšeenitasavalta. Tätä hallintoa ei tunnusta mikään hallitus, mutta jotkin Euroopan ja arabimaat ovat antaneet sen jäsenille turvapaikkoja, huolimatta Venäjän vaatimuksesta luovuttaa sen terroristeiksi syytetyt jäsenet. Tämän hallituksen presidentti on Doku Umarov ja ulkoministeri Iljas Ahmadov. Aslan Mashadov valittiin 27.1.1997 pidetyissä ETYJin ja EN:n valvomissa vaaleissa Itškerian presidentiksi. Mashadov sai 63,8% äänistä. Hänen kauttaan jatkettiin, koska sodan aikana ei voitu järjestää uusia vapaita vaaleja. Hän ei voinut osallistua vuoden 2003 vaaleihin separatistipuolueen ollessa kielletty ja ollessaan syytettynä terrorismista Venäjällä. Mashadov pakeni toisen Tšetšenian sodan edellä etelään separatistien hallitsemille alueille maan eteläosiin, ja 8. maaliskuuta 2005 venäläisviranomaiset ilmoittivat tämän kuolleen venäläisjoukkojen hyökkäyksessä Tolstoi-Jurtin kylään Groznyin pohjoispuolella. Väliaikaiseksi presidentiksi nimitettiin kansainvälisesti lähes tuntematon šeikki Abdul-Halimin nimeä käyttävä korkeimman šaria-oikeuden puheenjohtaja, joka on syntynyt Tšetšeniassa Argunin kaupungissa. Todellisen vallan uskottiin kuitenkin siirtyneen komentaja Abdallah Shamil Abu Idrisille, joka tunnetaan kansainvälisesti paremmin nimellä Šamil Basajev. Basajev kuoli kahden kilometrin päässä Ekaževon kylästä Nazranin piirissä Ingušiassa räjähdyksessä 9. ja 10. heinäkuuta 2006 välisenä yönä FSB:n erikoisoperaatiossa räjähteillä lastatun Kamaz-kuorma-auton räjähtäessä.

[muokkaa] Hallinnollinen jako

Tšetšenia on jaettu muiden autonomisten tasavaltojen ja alueiden tapaan piireihin (районы):

1. Naurskajan piiri (Наурский район)
2. Šelkovskajan piiri (Шелковской район)
3. Nadteretšnin piiri (Надтеречный район)
4. Groznyin piiri (Грозненский район)
5. Gudermesin piiri (Гудермесский район)
6. Sunžen piiri (Сунженский район)
7. Atšhoy-Martanin piiri (Ачхой-Мартановский район)
8. Urus-Martanin piiri (Урус-Мартановский район)
9. Šalin piiri (Шалинский район)
10. Kurtšaloin piiri (Курчалоевский район)
11. Itum-Kalen piiri (Итум-Калинский район)
12. Šatoin piiri (Шатойский район)
13. Vedenon piiri (Веденский район)
14. Nožai-Jurtin piiri (Ножай-Юртовский район)
15. Šaroin piiri (Шаройский район)

[muokkaa] Väestöjakauma

Suurin osa tšetšeeneistä on sunni-muslimeja, johon uskoon kansa kääntyi 1500–1700 luvuilla. Neuvostoliiton loppuvaiheissa maassa oli 23% venäläisiä (269 000 1989) Suurin osa venäläisväestöstä on paennut maasta sotien vuoksi ja 1990-luvun lopussa noin 60 000 oli jäljellä.

Viralliset kielet ovat tšetšeeni ja venäjä. Tšetšeenin kieli kuuluu pohjois-keskiseen kaukasialaiseen kieliryhmään jonka sukulaiskieliä ovat inguuši ja batsb.

Väestönkasvu on nopeaa, ja väestö on keskimäärin yksi nuorimpia Venäjällä.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Tšetšenian historiaa on Antero Leitzingerin kirjassa Tshetsheenit – Pohjois-Kaukasuksen historiaa ja Groznyin taistelu 24.1.1995 saakka.
• Toista Tšetšenian sotaa Anna Politkovskajan kirjassa "Toinen Tshetshenian sota", sekä eversti Erkki Nordbergin tutkimuksessa Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla.
• Džohar Dudajevin lesken Alla Dudajevan kirjoittama kirja "Miljoni esimene" on julkaistu viroksi. Siinä kerrotaan Tšetšenian historiasta ja ensimmäisestä Tšetšenian sodasta. Kirjan lopussa on kronologia, jonka on kirjoittanut virolainen kansanedustaja Andres Herkel.

• Anna Politkovskaja (2003): Toinen Tshetshenian sota. Pystykorvakirja. Alkuteos: Vtoraâ Čečenskaâ. Helsinki: Like. ISBN 952-471-141-9 (nid.) 2. painos 2003..

[muokkaa] Muuta

• Kielitoimiston ohjeiden mukaan Tšetšenia on kirjoitettava š-kirjaimilla, eikä š-kirjainta tule kirjoittaa esimerkiksi "sh".

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Varhaishistoriasta leavenworth.army.milin dokumentissa.
2. ↑ RAND.orgin julkaisu
3. ↑ RAND
4. ↑ RAND
5. ↑ FMSO
6. ↑ FMSO: "spring of 1993, dissolved the Chechen parliament, and in June of 1993 his presidential guard clashed with those protesting parliament's dissolution and killed nearly 50 people"
7. ↑ FMSO
8. ↑ FMSO: "dismal attack in November of 1994 led by the Dudayev opposition"
9. ↑ FMSO: "earlier paid out for these purposes were used by the Grozny leadership to buy weaponry"
10. ↑ CD-Facta: "seuraajansa Zelimhan Jandarbijev jatkoi johdonmukaisesti taistelua toukok. 1996 sovitusta tulitauosta huolimatta"
11. ↑ CD-Facta: "Elok. 1997 Mashadov ilmoitti Tšetšenian oikeuslaitoksen ryhtyvän toimimaan islam. šarian pohjalta"
12. ↑ Latvia Condemns Public Executions in Chechnya [23.9.1997 (Latvian ulkoministeriö)
13. ↑ CD-Facta
14. ↑ Timeline: Chechnya (BBC)
15. ↑ ibid
16. ↑ ibid
17. ↑ UN chief: No Chechen 'catastrophe' (BBC)
18. ↑ NATO condemns Russia's offensive in Chechnya (BBC)
19. ↑ UN chief: No Chechen 'catastrophe' (BBC)
20. ↑ Death Toll Put at 160,000 in Chechnya
21. ↑ BBC
22. ↑ 'Palestinizing' Chechnya (Johnson's Russia List, alun perin Washington Post 06/27/2003.
23. ↑ CHECHNYA: THE END IN SIGHT? (Jamestown Foundation, Russia and Eurasia Review vol 2, issue 7, 4/1/2003)
24. ↑ Death Toll Put at 160,000 in Chechnya
25. ↑ Over 7,000 militants gave up arms in recent years - Chechen PM (RIA)
26. ↑ Chechen PM says all militant groups eliminated (RIA)
27. ↑ Chechen Rebels Radicalize (MosNews)
28. ↑ Russia: The Ideological Split In The Chechen Leadership (FRERL)
29. ↑ Chechnya: Separatist Leaders Admit To Logistical, Financial Problems
30. ↑ Kadyrov Tshetshenian presidentiksi HS. Luettu 15.02.2007.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Tšetšenian tasavallan virallinen sivusto (venäjäksi)
• Suomi-Tshetshenia -seura
• Tšetšenian perustuslaki (englanniksi)
• Tšetšenian historiaa viitetiedoin

• Russia: Annotated Timeline Of The Chechen Conflict (RFE/RL)
• Timeline: Chechnya (BBC)
• Telegraphin Tšetšenia-aikajana
• U.S. and Russian Policymaking With Respect to the Use of Force (Rand.orgin julkaisun Tšetšenia-osuus)
• The Caucasus Conflict and Russian Security: the Russian Armed Forces Confront Chechnya (USA:n puolustusministeriön Foreign Military Studies Officen akateeminen julkaisu)
• JamesTown Foundationin Tšetšenia-uutiskirje

• Kavkaz-Center (tšetšeenisissien sivusto)
• separatistien uutistoimisto
• Itškerian (itsenäisyyttä kannattava) ulkoasiainhallinto (englanniksi)