Tienumerointijärjestelmä

Wikipedia

Tienumerointijärjestelmää käytetään luokittelemaan erityyppiset tiet, jolloin jo numeron perusteella käyttäjä voi tehdä päätelmiä tien laadusta ja tyypistä. Teiden numerointia käytetään opasteissa paikannimien ohella. Suomessa vuonna 1938 käyttöön otettu valtateiden ja kantateiden numerointijärjestelmä on perusteiltaan säilynyt verraten muuttumattomana.

Sisällysluettelo 1 Suomen nykyinen tienumerointijärjestelmä 2 Suomen tienumerointijärjestelmän historiaa 2.1 Ensimmäinen numerointi Suomessa 2.2 Sodan aiheuttamien aluemuutosten vaikutukset 2.3 Päätieverkon uudelleenrakentaminen 2.4 Maantiet ja paikallistiet 2.5 Eurooppatiet 2.6 M4 ja M7 3 1990-luvun muutokset 4 Lähteet 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Suomen nykyinen tienumerointijärjestelmä

Suomen maantieverkko on jaettu valta-, kanta-, seutu- ja yhdysteihin. Opasteissa eri tieluokat erottaa toisistaan sekä opasteen värin että käytetyn numeron perusteella. Toisin kuin eräissä muissa maissa, kuten Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Suomessa moottoritiet numeroidaan samoin kuin muut tiet.

Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, Eurooppatiet eivät Suomessa ole osa kansallista tieluokitusjärjestelmää, vaan ainoastaan opasteissa annettava lisätieto. Suomessa Eurooppateillä on siis aina myös kansallinen tienumero.

Opastuksellisen merkityksen lisäksi tienumerointijärjestelmällä on myös hallinnollinen merkitys. Järjestelmän tarkoitus on auttaa tienpitäjää yksikäsitteisesti määrittelemään tiet ja niiden osuudet. Hallinnollinen tienumero on myös monilla sellaisilla teillä tai tienosilla, joille sitä ei opasteisiin merkitä. Tällaisia ovat esimerkiksi paikallistiet, eritasoliittymien rampit ja polut. Toisaalta hallinnollisesti kullakin tieosuudella voi olla vain yksi numero. Näin ollen useamman tien kulkiessa "päällekkäin" toisen tien numerointi katkeaa hallinnollisesti, vaikka tieopasteisiin yleensä merkitäänkin kaikki tienumerot.^[1]

Seuraavassa on esitetty yhteenvero Suomen tienumerointijärjestelmästä:^[1]

Tietyyppi	Numerot	Numeroinnin merkitys	Numeron merkitseminen opasteisiin
Valtatiet	1–39	Hallinnollinen ja opastuksellinen	Valkoinen teksti punaisella pohjalla
Kantatiet	40–99	Hallinnollinen ja opastuksellinen	Musta teksti keltaisella pohjalla
Seututiet	100–999	Hallinnollinen ja opastuksellinen	Musta teksti valkoisella pohjalla
Yhdystiet	1000–9999	Hallinnollinen ja opastuksellinen	Valkoinen teksti sinisellä pohjalla; ei aina merkitä
Paikallistiet	11000–19999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Rampit (maantieluonteiset)	20001–29999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Rampit (paikallistieluonteiset)	30001–31999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Kadut	40001–49999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Autolla ajettavat polkutiet	50001–50999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Muut polut	52001–52999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Talvitiet (maantieluontoiset)	60001–60999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Talvitiet (paikallistieluontoiset)	61001–61999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Kevyen liikenteen väylät maanteillä	70001–79999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Kevyen liikenteen väylät paikallisteillä	81001–89999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Kevyen liikenteen väylät rampeillä	90001–99999	Hallinnollinen	Ei merkitä
Eurooppatiet	E4, E8, E12, E18, E63, E75	Opastuksellinen	Valkoinen teksti vihreällä pohjalla

[muokkaa] Suomen tienumerointijärjestelmän historiaa

[muokkaa] Ensimmäinen numerointi Suomessa

1920-luvun tielait siirsivät päätieverkon rakentamis- ja ylläpitovastuun kunnilta valtiolle. Autoliikenteen kasvu pakotti suunnittelemaan tieverkkoa laajemmalla kuin yksittäisten kuntien tasolla. 1930-luvulla määriteltiin tärkeimpien valtakunnallisten teiden verkko ja vuonna 1938 otettiin käyttöön termit valtatie ja kantatie sekä ensimmäinen numerointijärjestelmä.

Numerointijärjestelmässä numerot 1–49 oli varattu valtateille ja numerot 51–99 kantateille.

Valtatiet 1–15 lähtivät säteittäisesti isoista kaupungeista: Tiet 1–7 Helsingistä, tiet 8–10 Turusta, tiet 11–12 Tampereelta ja tiet 13–15 Viipurista. Tässä vaiheessa kaikkiaan 21 tietä nimettiin valtateiksi. Kantateiden numerointi ei ollut näin systemaattinen.

Ensimmäiset valtatiet olivat

• 1 Helsinki – Turku
• 2 Helsinki – Nummi – Somero – Loimaa – Huittinen – Pori
• 3 Helsinki – Loppi – Hämeenlinna – Pälkäne – Tampere – Vaasa
• 4 Helsinki – Hyvinkää – Lammi – Padasjoki – Jyväskylä – Oulu – Rovaniemi – Petsamo
• 5 Helsinki – Lahti – Mikkeli – Kuopio – Kuusamo – Kemijärvi
• 6 Helsinki – Kouvola – Lappeenranta – Sortavala
• 7 Helsinki – Viipuri
• 8 Turku – Pori – Vaasa – Oulu
• 9 Turku – Huittinen – Tampere – Kangasala – Jyväskylä
• 10 Turku – Somero – Hämeenlinna – Tuulos
• 11 Tampere – Pori
• 12 Tampere – Lahti – Kouvola
• 13 Viipuri – Lappeenranta – Mikkeli – Jyväskylä – Kokkola
• 14 Viipuri – Savonlinna – Juva
• 15 Viipuri – Rajajoki
• 16 Vaasa – Lapua – Kyyjärvi
• 17 Kuopio – Joensuu
• 18 Sortavala – Joensuu – Kajaani
• 19 Iisalmi – Pulkkila
• 20 Oulu – Kuusamo
• 21 Kemi – Muonio

[muokkaa] Sodan aiheuttamien aluemuutosten vaikutukset

Karjalan alueluovutusten takia valtatie 15, Karjalankannaksen kantatiet 61–64 ja Laatokan Karjalan kantatiet 72–73 lakkautettiin. Valtatie 6 sai uuden suunnan Lappeenrannasta Parikkalan kautta Joensuuhun ja valtatie 7 päättyi uudelle valtakunnanrajalle Virolahden Vaalimaalle. Tie 13 päätettiin Lappeenrantaan ja 14 Parikkalan Särkisalmelle.

Petsamon luovutuksen takia valtatie 4 linjattiin Ivalosta Kaamasen kautta Utsjoen Karigasniemelle. Utsjoen kirkonkylälle ei tuolloin vielä ollut kunnollista tietä.

Porkkalan vuokraamisen takia kantatie 51 linjattiin vuokra-alueen pohjoispuolelta Espoon Kivenlahdesta Kirkkonummen Lapinkylään, Siuntioon ja Lohjan maalaiskunnan Virkkalaan.

[muokkaa] Päätieverkon uudelleenrakentaminen

1950–1970-luvuilla rakennettiin pääosa maamme nykyisestä päätieverkosta. Moni päätie ohjattiin kokonaan uudelle reitille, mutta numeroinnin pääperiaatteeseen tämä ei juuri vaikuttanut.

Uusittujen teiden valmistuttua numerointia jonkin verran päivitettiin. Kotkasta Kouvolan kautta Mikkeliin valmistunut tie numerointiin valtatieksi 15 ja Oulun ja Kajaanin välinen kantatie sai numerokseen 22. Uusi reitti Pori – Parkano – Jyväskylä – Joensuu nimettiin valtatieksi, jolloin numerot 65 ja 70 poistuivat käytöstä. Lisäksi muutamia kantateitä lakkautettiin, koska lähelle oli valmistunut uusi valtatiereitti.

Kantateiden numerointi päätettiin ulottaa alkamaan numerosta 40. Numeron 40 sai Naantalista Piikkiöön kulkeva Turun ohikulkutie.

[muokkaa] Maantiet ja paikallistiet

1960-luvulla ruvettiin merkitsemään maanteitä numeroilla 100–9999. Tieluokitus on tällä tasolla kolmiportainen:

• Seututiet saavat numerot 100–999
• Yhdystiet ovat valtion ylläpitämiä alempitasoisia teitä. Ne saavat numerot 1000–9999.
• Paikallistiet ovat viisinumeroisia, mutta niitä ei yleensä numeroida maastoon.

Perusidea oli numeroinnin alkuvaiheessa, että kolminumeroinen tie on tärkeämpi ja nelinumeroinen tie liittyi kolminumeroiseen. Esimerkiksi 113 oli tärkeämpi tie, johon 1131 liittyi. Tieverkon muuttuessa tästä periaatteesta ei ole voitu pitää kiinni.

[muokkaa] Eurooppatiet

Suomi liittyi vuonna 1965 yleiseurooppalaiseen eurooppatiesopimukseen. Tuolloin Suomeen määriteltiin neljä eurooppatietä:

• E 4 Helsinki – Tornio ( – Lissabon)
• E 78 Tornio – Kilpisjärvi ( – Tromssa)
• E 79 Helsinki – Vaasa ( – Uumaja – Mo i Rana)
• E 80 Turku – Helsinki – Lappeenranta – Imatra

Myöhemmin tie E3 (Lissabon – Pariisi – Tukholma) jatkettiin Turun ja Helsingin kautta Vaalimaalle ja E80 siirrettiin reitille Turku – Kuopio.

Eurooppatiejärjestelmä uusittiin 1980-luvun lopulla ja lyhyen siirtymäajan jälkeen Suomi otti käyttöön uuden numeroinnin vuonna 1992. Uudessa numeroinnissa E3 muuttui Suomessa E18:ksi, E78 E8:ksi, E79 E12:ksi ja E80 E63:ksi. Helsingin ja Utsjoen välinen nelostie sai numeron E75 ja E4 jäi elämään vain Keminmaan ja Tornion välille.

Myöhemmin E63 on jatkettu Kuopiosta Sodankylään ja E8 Oulusta Turkuun. E8:n muutoksen jälkeen E4 on Suomessa vajaan kilometrin mittainen osuus Tornionjoen itäpuolelta Tornion ja Haaparannan väliselle raja-asemalle.

[muokkaa] M4 ja M7

Helsingistä Järvenpäähän ja Porvooseen 1970-luvulla valmistuneet moottoritiet saivat aluksi numerot M4 ja M7 ja vanhat tiet pitivät valtatienumeronsa. Tämä kokeilu jäi lyhytaikaiseksi ja siitä luovuttiin. Moottoritiet numeroitiin valtateiksi ja vanhat tiet saivat numeroikseen 140 ja 170.

[muokkaa] 1990-luvun muutokset

Tieluokitukseen tuli merkittäviä muutoksia 1990-luvun puolessa välissä. Maantiet jaettiin seututeiksi ja yhdysteiksi, muutamia seututiereittejä muutettiin valtateiksi, osa kantateistä muutettiin valtateiksi ja valtatie 19 muutettiin kantatieksi 88. Tässä yhteydessä otettiin käyttöön valtatienumerot 24–28.

Muutoksessa syntyneitä pitkiä uusia kantateitä olivat

• 43 Uusikaupunki – Laitila – Eura – Harjavalta
• 44 Kiikka – Kiikoinen – Kankaanpää – Honkajoki – Kauhajoki
• 52 Tammisaari – Salo – Somero – Jokioinen
• 58 Kangasala – Orivesi – Keuruu – Karstula – Kinnula – Lestijärvi – Haapajärvi – Kärsämäki
• 63 Kauhava – Kaustinen – Ylivieska
• 65 Tampere – Ylöjärvi – Virrat
• 68 Virrat – Ähtäri – Vimpeli – Pietarsaari
• 89 Paltamo – Vartius ( – Kostamus)

Viimeisin valtatienumerointiin liittyvä muutos on osuuden Keminmaa – Tornio – Ruotsin raja muuttaminen tieksi 29 ja tien 21 muuttaminen siten kulkemaan välille Tornio – Kilpisjärvi.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ ^{1,0 1,1} Tierekisterin osoitejärjestelmä 9.7.2002. Tiehallinto. Luettu 1. huhtikuuta 2007.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Tiehallinnon kotisivu
• Tienumerokartta
• Autoilijan tiekartta
• Matti Grönroosin sivu tieluokituksesta