Kreikan sisällissota

Wikipedia

Kreikan sisällisota

Päivämäärä:	joulukuu 1944–16. lokakuuta 1949
Paikka:	Balkanin niemimaa
Lopputulos:	Läntisten liittoutuneiden/Kuninkaallisten voitto

Taistelijat

Kreikan Kuninkaalliset sotavoimat, tasavaltalaiset

Brittiläiset vapaaehtoiset

Kommunistisissit (ELAS, DSE)

Komentajat

Alexandru Papagos, James Van Fleet

Markos Vafiadis

Vahvuudet

100 000 miestä

20 000 miestä ja naista

Tappiot

12 777 kuollutta

37 732 haavoittunutta
4 527 kadonnutta

38 000 kuollutta

40 000 vangittua

Kreikan sisällissota käytiin vuosina 1946–1949. Se oli ensimmäinen kommunismin mittelö konservatiivisia voimia vastaan toisen maailmansodan jälkeen. Konservatiivisen puolen voitto johti Kreikan liittymiseen NATOon ja koko Välimeren itäosan painuttumiseen osaksi länttä kylmässä sodassa.

Varsinaisesti sodan pohjustaminen alkoi jo 1942–1944 natsien miehityksen aikana, kun vasemmisto ja oikeisto kilpailivat vastarintaliikkeen johtoasemasta. Toisen maailmansodan päätyttyä vastarintaliikkeessä voitolle päässeet sosialistit saivat vastaansa liittoutuneiden tukeman oikeistolaismielisen pakolaishallituksen.

[muokkaa] Sisällisotaa edeltävät tapahtumat

Ensimmäiset taistelut käytiin joulukuussa 1944. Pakolaishallituksen johtaja Georges Papandreu antoi määräyksen kommunistien armeijan ELASin hajottamisesta. Monet Elasin jäsenistä olivat Makedonian slaaveja, jotka olivat perustaneet SNOF (slavomakedonialaisten vapautusrintaman) vuonna 1944, jonka Jugoslavian Josip Broz Tito oli hyväksynyt. Titon tavoitteena oli perustaa Makedonian Sosialistinen tasavalta. Kreikan kommunistipuolue KKE oli hyvin positiivinen ajatukselle perustaa "Makedonian Sosialistinen tasavalta". Myöhemmin ELAS ja SNOF irtisanoutuivat tästä tavoitteesta ja suunnitelma lopullisesti hylättiin. Papandreun onnistui rauhoittamaan tilanne brittiläisten joukkojen avulla.

Kreikan ensimmäiset vapaat vaalit pidettiin maaliskuussa 1946, vaalit voitti ei-kommunistinen enemmistö. Pääministeri Konstantinos Tsaldaris järjesti syyskuussa 1946 kansanäänestyksen monarkiasta. Kansanäänestyksen voittivat monarkian kannattajat 75 prosentin kannatuksella ja he olivat vaatimassa kuningas Yrjö II:n paluuta kotimaahan. Kommunistit eivät olleet tyytyväisiä näihin tuloksiin ja levottomuudet maassa kiihtyivät.

[muokkaa] Sodan tapahtumia

Vasemmistolaiset aloittivat uudelleen kapinoinnin maaliskuussa 1946. 30 entistä ELASin jäsentä hyökkäsi poliisi-asemalle Litohoron kylässä. Kreikan Demokraattinen Armeija (Dimokratikos Stratos Elladas, DSE) oli perustettu. DSE:n komentajana toimi ELASin veteraani Marko Vafiatis Jugoslaviassa olevassa tukikohdassa.

Molemmat Jugoslavian ja Albanian kommunistihallitukset hyväksyivät Kreikan kommunistipuolueen KKE:n taistelijat. DSE värväsi n. 10 000 partisaania eri puolelta Kreikkaa. Kreikan armeijassa oli n. 90 000-100 000 ammattisotilasta. Iso-Britannia oli antanut Kreikalle taloudellista tukea 95 miljoonaa puntaa. Presidentti Harry S. Truman ilmoitti Yhdysvaltojen auttavan Kreikkaa kommunistien painostusta vastaan. Tätä ilmoitusta kutsuttiin myöhemmin termillä Trumanin oppi.

DSE suortti laaja-alaisia hyökkäyksiä Pohjois-Kreikan kaupungeissa Epikurossa, Thessalonikissa ja Makedoniassa. Taistelut olivat kuitenkin enimmäkseen sissisotaa Pohjois-Kreikan vuoristossa. Vasemmistolaiset antartes-partisaanit saivat apua mm. Jugoslaviasta, Albaniasta ja Bulgariasta. Kuitenkin Kreikan kommunistipuolue KKE päätti siirtyä sissisodan taktiikasta täysimittaiseen sotaan syyskuussa 1947. KKE ilmoitti oman hallituksen perustamisesta, pääministerinä Vafiatis joulukuussa 1947. Tämä ilmoitus johti Ateenan hallituksen kieltämään lopullisesti KKE:n.

DSE oli voimaikkaimmillaan vuoden 1948 aikana. DSE laajensi sotatoimiaan Peloponneksokselle ja Attikaan n. 20 kilometriä Ateenasta etäisyydelle saakka. DSE:llä oli suurimmillaan 20 000 taistelijaa, niistä oli 14 000 Makedonian slaavia. Yhdysvaltojen suuret asetoimitukset muuttivat sodan kuitenkin voitokkaaksi konservatiisille voimille. Konservatiivien sotavoimia johti Alexander Papagos ja brittien sotajoukkoja James Van Fleet, kommunistien joukkojen komentajana toimi Markos Vafiadis..

[muokkaa] Sodan loppu

Neuvostoliiton ja sen satelliittien katkaistua suhteet presidentti Titon Jugoslavian kanssa, joka oli ollut Kreikan kommunistipuolueen suurin tukija vuodesta 1944 lähtien. Kreikan kommunistipuolue ei saanut täydellistä tukea Neuvostoliitolta osaltaan tämä asia vaikutti sodan lopputulokseen. Vafiadista syytettiin "Titoismista" tammikuussa 1949, ja hänet syrjäytettiin poliittista ja sotilaallista tehtävistä ja hänen tilalleen valittiin Zachariadis. Papagos käynnisti päähyökkäyksen DSE:n sota voimia vastaan, koodinimellä "Operaatio Soihtu" elokuussa 1949. Hyökkäys johti Kansallisen armeijan voittoon ja DSE kärsi raskaita tappioita. DSE:n taistelijoista useimmat oli vangittu tai paennut rajan yli Albaniaan. Elokuun lopulla, Albanian hallitus kielsi Neuvostoliiton vaatimuksesta Kreikan kommunistipuoluetta KKE:ta ja siihen kuuluvaa DSE:ta suorittamasta sotatoimia Albanian alueelta ja myös Jugoslavian presidentti Tito kielsi DSE:n sissejä suorittamasta sotatoimia Jugoslavian alueelta. Zachariadis suostui aloittamaan aselevon 16. lokakuuta 1949.

[muokkaa] Sodan vaikutus

Sisällissodan seurauksena, Kreikasta tuli Yhdysvaltojen liittolainen ja Kreikka liittyi NATO:on. Tämän seurauksena Kreikan suhteet Neuvostoliittoon liittoutuneitten pohjoisten naapurimaiden kanssa tulivat etäisiksi.